16. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - vieraana Tommy Koponen

16. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - vieraana Tommy Koponen

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcast on edennyt 16. jaksoonsa. Nostalgiapalojen 16. jaksossa jatkamme voittamisen kulttuurin jahtaamista. Tällä kertaa suuntana on Seinäjoki ja Peliveljet. SPV oli nimenomaan se joukkue, joka katkaisi SSV:n loputtomalta tuntuneen dynastian. Peliveljet ovat erottuneet läpi historiansa erilaisena seurana, vahvasti idealistisella arvopohjallaan. SPV:n menestyksen vuodet ajoittuvat vuosiin 2008-2015, jolloin SPV oli yhtä kautta lukuun ottamatta aina mitaleilla. SPV on kaikkien aikojen mitalitaulukon neljäs, SSV:n, Classicin ja Oilersin jälkeen sekä maratontaulukon kuudes. SPV:n syntyä ja menestyksen reseptiä avaa seuran perustajajäsen ja voimahahmo Tommy Koponen. Nostalgiapalojen studioisäntänä toimii museoukko Jari Kinnunen. Jakso 16 sisältää mm.: 00:00:00 – 01:20:31 Kaikkien aikojen dynastia SPV 2008-2015 – Tommy Koponen - Hengen voimalla eteenpäin - Lopulta kelpuutimme mukaan myös ”ulkopuolisia” - ”Pettymyksen kautta syntyi valtava halu voittaa” - ”Ei se tee meistä parempia ihmisiä, jos me voitetaan. Mutta ei se tee meistä huonompiakaan, jos me hävitään.” - ”Piti ottaa turpaan kunnolla, että voitiin taas pärjätä” - Mitä voittamisen kulttuuri tarkoittaa? - Menestyksen salaisuus? - ”Mestaruuspyttyä on haluttu Seinäjoella kunnioittaa” - ”Miksi olla normaali, kun voi olla oma itsensä” - ”Ihmisinä ollaan kaikki tasan samalla viivalla” - Urheilu hyväksyy heikosti erilaisuutta – onko näin? - ”Toimin evoluution aamuhämärissä” - Miksi urheilussa pitäisi sallia sellainen toista ihmistä kohtaan käyttäytyminen, joka ei ole sopivaa R-kioskilla? - Meistä on tullut yhteiskunnallisesti merkittävä ja kiinnostava

Avsnitt(324)

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

Divarin runkosarjaa on jäljellä enää muutama ottelu ja Kelpaako piste äänitti jakson numero 71. Jaksossa kurkataan runkosarjan loppuhuipennukseen, jonka lisäksi vastaillaan kuulijakysymyksiin. TOP3:s...

17 Feb 1h 14min

70. Kelpaako piste: Idän ja lännen tähdistöt: "Lännen jätkiä tulee pistepörsin kärjessä enemmän vastaan"

70. Kelpaako piste: Idän ja lännen tähdistöt: "Lännen jätkiä tulee pistepörsin kärjessä enemmän vastaan"

Kelpaako pisteen? 70. jaksossa arvioidaan divarin alueelliset tähdistöt. Koko kolmikko paikalla sunnuntai-illan äänityksissä. Menneiden otteluiden lisäksi rakennettiin Inssi-Divarin itä vs länsi -jou...

2 Feb 1h 35min

69. Kelpaako piste: Listauksessa kauden 2026-27 kolme legendaarisinta pelaajaa: "Mieti sitä pelitapaa ja iloa siinä kaikessa"

69. Kelpaako piste: Listauksessa kauden 2026-27 kolme legendaarisinta pelaajaa: "Mieti sitä pelitapaa ja iloa siinä kaikessa"

Kelpaako pisteen? jaksossa numero 69 keskustellaan divarin ajankohtaisista aiheista. Jaksossa 69 Severin sairastumisen johdosta studiossa ainoastaan Atte ja Niklas. Tärkeiden kuulumisten perään kurkk...

26 Jan 1h 23min

68. Kelpaako piste: Kritiikkiä tuomarivaihdosta: "Niiden jälkeen kaikilla on paha mieli"

68. Kelpaako piste: Kritiikkiä tuomarivaihdosta: "Niiden jälkeen kaikilla on paha mieli"

Kelpaako piste? vuoden 2026 ensimmäinen jakso kirjataan ylös numerolla 68. Vuoden alun kuulumisten jälkeen siirrytään divarin maailmaan, jossa on tapahtunut sitten joulun ajan edellisen jakson. Jakso...

14 Jan 1h

49. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 1

49. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 1

Nostalgiapalojen 6. tuotantokausi käynnistyy tamperelaisen graniittilohkareen Vesa Punkarin tarinalla. Jaksossa museoidaan Vesa Punkarin upean ura. Tässä Punkarin tarinan ensimmäisessä osassa käydään...

7 Jan 1h 32min

67. Kelpaako piste: Joulutodistukset - "Itse annan suoran nelosen ja jäädään luokalle"

67. Kelpaako piste: Joulutodistukset - "Itse annan suoran nelosen ja jäädään luokalle"

Kelpaako piste? arvioi tuoreessa ja jo 67. jaksossaan divarin syyskautta. Perinteisten kuulumisten jälkeen käydään läpi syyskauden suoritukset divarista arvosanojen kautta. Tämän jälkeen Atte ja Nikl...

27 Dec 20251h 57min

66. Kelpaako piste: Pikkujoulujaksossa naisia, salaisia lahjoja ja divaria

66. Kelpaako piste: Pikkujoulujaksossa naisia, salaisia lahjoja ja divaria

Kelpaako piste kaivoi parin viikon tauon jälkeen nauhurin esiin ja äänitti jakson 66 purkkiin. Jaksossa on vaihteeksi kosolti monivivahteisia kuulumisia ja kurkkaus myös päättyneisiin naisten MM-kiso...

20 Dec 20251h 10min

Henkilökuva: Miksi kaksosia on niin paljon salibandyn huipulla?: "Olemme aina voineet kilpailla toisiamme vastaan"

Henkilökuva: Miksi kaksosia on niin paljon salibandyn huipulla?: "Olemme aina voineet kilpailla toisiamme vastaan"

Pääkallon Henkilökuva-podcastsarja herää henkiin Brnon ja Ostravan MM-kisojen tiimellyksessä, ja piinapenkkiin istahtivat maajoukkueen TPS-pelaajat Emilia ja Olivia Pietilä, 22. Kaksosista pääosin pu...

11 Dec 202529min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
killradet
fotbollsmorgon
rss-tv4-hockey-podden
sanny-svensson
rss-rule-britannia
sillypodden
tuttosvenskan
rss-viva-fotboll
sportbladets-premier-league-podd
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
hockeymorgon-2
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
rss-way-back-when-2
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
shl-podden
lundh
when-we-were-kings