19. Nostalgiapaloja: Mitä tapahtui Latviassa vuonna 2001? (osa 2)

19. Nostalgiapaloja: Mitä tapahtui Latviassa vuonna 2001? (osa 2)

Salibandymuseon Nostalgiapalojen 19. jaksossa jatkamme seikkailua case Latvian syövereissä. Jatkamme siitä, mihin edellisessä jaksossa 18 jäimme. Jotta sanonta ”historia toistaa itseään”, ei tässä tapauksessa toteutuisi, on koko case Latvia ollut erittäin opettavainen tapaus monessakin mielessä. Se aikaansai monimuotoisen toiminnan kehittämisen prosessin, jossa periaatteita ja toimintatapoja uudistettiin monella tasolla. Se antoi myös uudenlaisen perspektiivin tarkastella valmentamisen eri osa-alueita. Jotta tulevaisuutta voidaan menestyksellisesti rakentaa, tulee historia ja menneisyys tuntea. Siksikin avoimen ja keskustelevan kulttuurin kulmakiviä ovat rohkeus ja ennakkoluulottomuus muistella menneitä, keskustella ja oppia. Kultamitalia edeltävät tapahtumat eivät millään muotoa himmennä naisten upeaa saavutettua MM-kultaa, vaan päinvastoin. Se on kaikkinensa erilainen kulta, poikkeuksellinen. Se on merkittävä osa salibandyhistoriaa ja koko suomalaisen joukkueurheilun historiaa. Edellisessä jaksossa äänessä olivat joukkueen kapteenistoon kuulunut Arja Kilpeläinen (os. Joutsen) ja tehtävistä kesken kisojen vapautettu Kai Ahlstedt. Tässä jaksossa ääneen pääsevät Kai ”Kaitsu” Ahlstedt, kesken kisojen päävalmentajaksi komennettu liiton valmennuspäällikkö Jari ”Oka” Oksanen ja liiton puheenjohtaja Risto ”Ripa” Kauppinen. Jaksossa on myös runsaasti autenttista TV:n uutismateriaalia Riian tapahtumista ja sen jälkipyykistä. Studioisäntänä toimii museoukko Jari Kinnunen. Uutispätkissä äänessä: Tarja Mäki-Punto, Miikka Seppälä, Miia Pöntinen, Jonna Kettunen, Risto Kauppinen, Jari Kinnunen, Seppo Pulkkinen Jakso 19 sisältää mm.: 00:00:00 – 00:42:15 Näkökulma 2b: Tehtävistä vapautettu päävalmentaja Kai Ahlstedt - ”No nyt päästään asiaan” - ”Tuun hakeen sut omin käsin kotoota” - ”Tää oli tässä” - ”Joukkue oli viritetty viimesen päälle” - ”Oltais menty kiristettynä ruuvina loppuun saakka” - ”Ihan sama vaikka marmoripatsas olis seisonut kulissina penkin päässä” - ”Jos yritysmaailmassa näin toimisin, niin mulla ei olis asiakkaita yhtään” - Ahlstedtin valmentamis- ja johtamistavan taustalla oleva ihmiskäsitys on lähempänä mekanistista kuin kokonaisvaltaista käsitystä ihmisestä. - ”Naiivia sanoa, että menisin henkilökohtaisuuksiin” - Pelaajien ja joukkueenjohdon välille syntyi kuilu - ”Huit-hait tommosille väitteille” - Onko haavat parantuneet vai onko vielä katkeruutta? - ”Tulen olemaan heille antikristus numero 1” 00:42:16 – 01:17:34 Näkökulma 3: Päävalmentajaksi nimetty Jari Oksanen - Missä vaiheessa kisoja alkoi hälytyskellot soittaa? - ”Kisoissa meillä oli kaksi joukkuetta” - ”Itsekin ihmettelin Jonnan peluutusta” - ”Nyt Ahlstedt on kehittänyt oman tarinan tai muistaa väärin” - Pelaajat tulivat itkien käytävään - ”Valmentajan uhopuheessa sattui pieni harha” - ”Pelaajilla oli suoranaisia pelkotiloja” - ”Se oli pitkä ja piinaava päivä” - ”Tumma pilvi nousi ylös ja aurinko alkoi paistaa” - ”Ketä varten joukkueen johto kisoissa on – pelaajia varten” - ”Lojaalisuutta kenelle?” - Pelaajia vartenhan tämä peli on - ”Itsetunnon kohotusta pelaajat siinä tilanteessa tarvitsivat” - ”Tilanteen lauettua pelaajat vapautuivat ja uskalsivat” 01:17:35– 01:51:06 Näkökulma 4: Puheenjohtaja Risto Kauppinen - ”Olo oli kuin olisi saapunut kauhujen taloon” - Uhkana oli myös kansainvälisen liiton sanktiot - ”Kisat ovat pelaajia varten” - Silloin työkaluina oli sähköposti, tekstiviesti ja puhelin - Ahlstedt vapautettiin tehtävistään, ei irtisanottu - ”Tampereen suunnalta tiedusteltiin yöllä valmentajaa” - ”Henkisesti ei haluttu enää pelaajia rasittaa yhtään” - ”Lopulta pelaajat olivat täynnä itseluottamusta ja joukkuehenkeä” - Käsittämätön kasvutarina – käsittämätön lopputulos - ”Tämä on sellainen tapahtuma, jonka voisi vaihtaa pois” - ”Joissain olosuhteissa myös väärä käytös on sallittu” - Tällä tapauksella oli laajempaa liikuntapoliittista merkitystä - ”Liiton faksi oli käytetyin viestintäväline”

Avsnitt(329)

19. Profeetat:  Fanittamisen todelliset kasvot - vieraana Arto Kilponen

19. Profeetat: Fanittamisen todelliset kasvot - vieraana Arto Kilponen

Profeetoilla on tällä viikolla vieras ajankohtaisten aiheiden päälle. Oilers-fani Arto Kilponen istahti piinapenkkiin ja kertoi omasta fanitusharrastuksestaan. Profeettojen juontajina toimivat Jari N...

14 Jan 202055min

40. Kallocast: "Jos tämä tätä rataa jatkuu niin ei ole pian liigaa, joukkueita eikä KalloCastiakaan"

40. Kallocast: "Jos tämä tätä rataa jatkuu niin ei ole pian liigaa, joukkueita eikä KalloCastiakaan"

KalloCastin 40. jakso on samalla vuoden 2020 ensimmäinen jakso. Miesten Salibandyliigan osalta keskustellaan yleisömääristä ja otteluiden rytmityksestä perinteisten osioiden lisäksi. KalloCastin isän...

10 Jan 20201h 17min

18. Profeetat: Välikatsaus A- ja B-poikien pääsarjoihin

18. Profeetat: Välikatsaus A- ja B-poikien pääsarjoihin

Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Acastista, Itunesista ja Spotifysta. Jakson sisältö: 00.00-08.35 -...

7 Jan 20201h 30min

39. KalloCast: "Oli ostettu vain lentoliput ja pyydetty jonkun mutsi valmentamaan"

39. KalloCast: "Oli ostettu vain lentoliput ja pyydetty jonkun mutsi valmentamaan"

KalloCastin jaksossa numero 39 perataan ajankohtaisten aiheiden lisäksi naisten MM-kisojen loppusoinnut ja ulkomaalaispelaajien tilanne Suomessa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Silt...

19 Dec 20191h 38min

17. Profeetat: "Venytellään kundit sitten himassa" - vieraana fysioterapeutti Hannu Tuunainen

17. Profeetat: "Venytellään kundit sitten himassa" - vieraana fysioterapeutti Hannu Tuunainen

Profeettojen 17. jakso on eetterissä. Vieraana tällä viikolla on fysiikkavalmennukseen erikoistunut Hannu Tuunainen. Profeettojen isäntinä toimivat Tommi Manninen ja Jari Nissinen. Löydät podcastin ...

17 Dec 20191h 41min

7. Ilmaveivi: Päävalmentaja Kurronen summaa MM-kisojen tähänastisen annin

7. Ilmaveivi: Päävalmentaja Kurronen summaa MM-kisojen tähänastisen annin

Erityisesti naissalibandyyn erikoistunut Ilmaveivi-podcast palaa sopivasti eetteriin naisten MM-kisojen aikaan. Feliks Heikkisen vieraana on Suomen naisten päävalmentaja Lasse Kurronen Neuchatelissa. ...

13 Dec 201917min

38. KalloCast: MM-spesiaali - "Joukkue näytti kentällä siltä, että lämpöleiri oli jo mestaruus"

38. KalloCast: MM-spesiaali - "Joukkue näytti kentällä siltä, että lämpöleiri oli jo mestaruus"

KalloCastin viikon teema on pitkälti meneillään olevat naisten MM-kisat sekä naissalibandy ylipäänsä. Ajankohtaisissa aiheissa otetaan kantaa myös Salibandyliigan tapahtumiin. KalloCastin isäntinä to...

11 Dec 20191h 41min

16. Profeetat: Virkavallan hampaissa: "Nyt oli lähellä, ettei jouduttu vankilaan"

16. Profeetat: Virkavallan hampaissa: "Nyt oli lähellä, ettei jouduttu vankilaan"

Profeettojen 16. jakso on eetterissä. Jaksossa käydään läpi useampia eri aiheita ajankohtaisiin ja vähemmän ajankohtaisiin asioihin liittyen. Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi...

10 Dec 201943min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
alla-andra-kan-ga-hem
under-isen
viaplay-f1-podcast
sillypodden
killradet
fotbollsmorgon
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
rss-viva-fotboll
rss-90minsvenskan
rss-rule-britannia
rss-tv4-hockey-podden
klubben
studio-allsvenskan
hockeymorgon-2
hockeypuls
rss-halfway-house
rss-way-back-when-2
lundh
shl-podden