20. Nostalgiapaloja: Sisäjääpallosta sähläpalloon - kuinka sähly rantautui Suomeen

20. Nostalgiapaloja: Sisäjääpallosta sähläpalloon - kuinka sähly rantautui Suomeen

Jari Kinnusen luotsaaman Nostalgiapalat-podcastin toinen kausi käynnistyy jaksolla lajin alkuhämäristä Suomessa. 23. päivä syyskuuta on salibandyn syntymäpäivä Suomessa, sillä silloin Salibandyliiton perustamisasiakirjat toimitettiin Yhdistysrekisteriin. Vasta tuon päivän jälkeen salibandya alettiin pelaamaan Suomessa. Sählyn juuret ulottuvat toki pidemmälle historiaan. Nostalgiapalojen ensimmäinen tuotantokausi aloitettiin paluulla 35 vuoden taakse ja muisteltiin, kuinka salibandy rantautui Suomeen. Tässä nostalgiapalojen toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa aikakone vie meidät vielä kauemmaksi, liki 50 vuoden takaiseen aikaan, jolloin salibandysta ei ollut tietoakaan. Vuonna 1974 alettiin pelaamaan sisäjääpalloa, tai sähläpalloa tai sählistä, joka sittemmin muuntui terminä sählyksi. Noita sählyn varhaisen aamuhämärän touhuja on muistelemassa Raimo Sarkama ja Jukka Korhonen, jotka toimivat Helsingin yliopiston liikuntatoimiston päällikköinä 1960, -70 ja -80 -luvuilla. Studioisäntänä toimii museoukko Jari Kinnunen. Jakso 20 sisältää: 00:00:00 – 00:49:42 Kuinka sähly rantautui Suomeen Raimo Sarkama ja Jukka Korhonen - Vuonna 1974 oli onneton talvi Helsingissä - Sähläpallosarja kaukalopallon tilalle - Sisäjääpallo, sisäbandy, sähläpallo, sählis - ”Jotkut siellä kolhivat otsaansakin” - ”Koko juttu oli sellaista sähläämistä” - ”Vakoiltiin Ruotsissa vasenkätisten touhuja” - ”Tämähän on vekkulia peliä” - ”Siskon sukkahousut vedettiin mailan lapaan” - Sählysukupolvella oli kanttia olla erimieltä - Sählysukupolveen liitetään juppiaika, pinnallinen irottelu ja syvällinen teoretisointi - ”Sähly ei erotellut hyviä ja huonoja pelaajia” - ”Sisäjääpallosarjoja ei tarvita” - ”Innokkaimmat sählääjät siirtyy salibandyyn” - Vuonna 1974 ei voinut kuvitellakaan millainen kansanliike sähläpallosta syntyy - ”Ei ole salibandy nykyään pelkkää kohellusta” - Tunnetteko ketään salibandypelaajia nimellä?

Avsnitt(311)

48. KalloCast: Vieraana Hexi Arteva - "Katsomoon kuudennelle riville ja popparit puoleen hintaan"

48. KalloCast: Vieraana Hexi Arteva - "Katsomoon kuudennelle riville ja popparit puoleen hintaan"

KalloCastin jaksossa numero 48 on vieraana espoolainen urheiluvaikuttaja Henri "Hexi" Arteva. Arteva on vaikuttanut aikoinaan salibandyssa Espoon Oilersissa ja maajoukkueiden taustalla. Nykyisin hän toimii jalkapallossa Esport Hongan urheilutoimenjohtajana ja managerina. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-22:36 - Salibandyliigan puolivälieräparien tilanteet ja tapahtumat - Liiton toiminnanjohtaja jättää pestinsä 2. Erä: Hexi Artevan salibandyvuodet 22:37-49:01 - Kuka on Hexi Arteva ja miten mies päätyi salibandyn pariin? - Oilersin menestysvuodet ja vähemmän menestyksekkäät vuodet - Raha-asiat salibandyssa - Aika maajoukkueen taustalla 3. Erä: Suomalainen urheilubisnes salibandyn ja jalkapallon silmin 49:02-1:09:22 - Mikä on Esport, joka vaikuttaa Oilersin ja Hongan taustalla? - Onko huippu-urheilu kannattavaa Suomessa? - Vertautuuko jalkapallo ja salibandy mitenkään Suomeesa toisiinsa? - Missä salibandy ja jalkapallo menevät kymmenen vuoden päästä Suomessa? Jatkoaika: 1:09:23-1:23:08 Brandytyöryhmä: Nimeä salibandyareena UROS LIVE:n hengessä? Viikon somenosto Viikon posi ja nega

12 Mars 20201h 23min

47. KalloCast: Puolivälieräennakot - "EräViikingit menee tästä jatkoon suoraan 4-0"

47. KalloCast: Puolivälieräennakot - "EräViikingit menee tästä jatkoon suoraan 4-0"

KalloCastin jaksossa numero 47 perataan Salibandyliigan puolivälieriä, jotka käynnistyvät perjantaina. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät jakson myös Acastista, Spotidysta ja Itunesista. Jakson sisältö: Classic-Happee - Lähtökohdat - Nostoja kokoonpanoista - Kumpi menee jatkoon? Oilers-Indians - Lähtökohdat - Nostoja kokoonpanoista - Kumpi menee jatkoon? ErVi-SPV - Lähtökohdat - Nostoja kokoonpanoista - Kumpi menee jatkoon? Nokian KrP-TPS - Lähtökohdat - Nostoja kokoonpanoista - Kumpi menee jatkoon? Jatkoaika: Brandytyöryhmä Viikon posi ja nega

4 Mars 20201h 27min

25. Profeetat: "Jääkö pelaaja yksin loukkaantumisen kanssa?"

25. Profeetat: "Jääkö pelaaja yksin loukkaantumisen kanssa?"

Profeettojen jaksossa numero 25 käsitellään tärkeää aihepiiriä. Kysymyksessä on pelaajien loukkaantumiset ja loukkaantumisten aikaiset tukiverkostot. Vieraina ovat Kati Suomela ja Valtteri Heinonen. Profeettojen juontajina toimivat Jari "Jabba" Nissinen sekä Tommi Manninen. Löydät jakson myös Acastista, Spotifysta ja Itunesista. Jakson sisältö: 00.00- 5.27 - Esko Kyyhkyseltä odotellaan vastauksia muutamaan kysymykseen . - Junnukatsauksen läpikäyminen siirtyy eteenpäin - Trendikkäät Q&A podcastit, Profeetat vastaavat myös katsojakysymykseen - Upea kirjoitus Teemu Lintusesta Pääkallossa, joka pohjusti profeettojen tämän jakson aihetta. 5.28-1.08.35 Vieraina Kati Suomela ja Valtteri Heinonen. Keskustelimme vieraiden kanssa siitä, mitä tehdä kun pelaaja loukkaantuu? Minkälainen turvaverkko pelaajan ympärillä on?

29 Feb 20201h 8min

46. KalloCast: Kysymyksiä ja vastauksia - "Oot sä Ylijohtava? Voidaanks ottaa selfiet?"

46. KalloCast: Kysymyksiä ja vastauksia - "Oot sä Ylijohtava? Voidaanks ottaa selfiet?"

KalloCastin jaksossa numero 46 pääpihvinä ovat varsinkin kuuntelijoiden esittämät kysymykset. Kysymyksiä sai esittää sosiaalisessa mediassa sekä keskustelufoorumilla ja niihin pyrittiin vastaamaan mahdollisimman hyvin. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-21.15 Liigakatsaus - Nopeasti sarjataulukosta - Ihmeen paluu Salibandyliigaa pelataan ensi kaudella Tallinnassa - Oliko perustelut kohdillaan Karvonen, Veteläinen ja Rantaniemi - Kummipojat Podguestissa - OLS:n tilanteesta - Lipsanen jättää valmennushommat 2. Erä: Q & A 21:16-1:06:27 - Kuuntelijoiden kysymyksiä ja juontajien vastauksia - Selviää muun muassa kauden tähdistökenttä, joukkueiden arvosanat runkosarjasta ja Ylijohtavan maantiedon osaaminen 3. Erä: Brandytyöryhmä - Kenet yhden liigapelaajan ottaisit eläkkeeltä takaisin liigakaukaloon? - Viikon somenosto - Viikon posi ja nega - Viikon ottelunosto

21 Feb 20201h 24min

24. Profeetat: Turku special - missä mennään Turun suunnalla?

24. Profeetat: Turku special - missä mennään Turun suunnalla?

Profeettojen jaksossa numero 24 sisältää katsauksen turkulaiseen salibandyyn. Jaksossa ovat vieraana valmentajat Perttu Kytöhonka sekä Atte Juuti. Profeettojen juontajina toimivat Jari "Jabba" Nissinen sekä Tommi Manninen,. Löydät jakson myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. Jakson sisältö: 00.00-10.08 - Paluu sääntöihin ja ennen kaikkea kokoonpanojen laittamiseen julkiseksi, missä vika? Miksi tämä ei toimi? - A-pojat sijat 6-10 mielenkiintoisessa tilanteessa - "Juntunen" ensimmäiseen liigamaalinsa. Puolustus puheenvuoro fanikameralähetyksille, joissa mukana selostukset. Jokainen voi käydä kokeilemassa. - Profeetat avaavat tulevaisuuden suunnitelmia, mihin on ollaan menossa? Me harrastamme Salibandyprofeettoja. - Onko salibandy podcastien kesken kilpailua? 10.09-1.43.30 - Profeettojen Turku special, läpileikkaus TPS:n toiminnasta ja asemasta Turun salibandykartalla sekä Turun seudun akatemiaharjoittelun tilanne tällä hetkellä. Vieraana Perttu Kytöhonka ja Atte Juuti.

20 Feb 20201h 43min

45. KalloCast: Ajankohtaiset aiheet, liigagallup ja runkosarjan loppulaukka

45. KalloCast: Ajankohtaiset aiheet, liigagallup ja runkosarjan loppulaukka

KalloCastin jakso numero 45 pitää sisällään paljon erinäisiä salibandyaiheita. Ajankohtaisten aiheiden lisäksi perataan Tuomo Reposen toimittamaa liigagallupia ja Salibandyliigan tilannetta ennen viimeisiä kierroksia. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet: 00.00-19:07 - Suomen Cupin finaalit - Espoon derby - Maailman parhaan valinnoista vielä - Hawksin ja AC HaKin yhdistyminen 2. Liigagallupin perkaus: 19:08-52:50 - Tuomo Reposen tekemän liigagallupin perkaus 3. Liigakatsaus: 52:51-1:11:14 - Pudotuspelien kotietu - Sijat 5-7 - Viimeinen pudotuspelipaikka - Putoaja ja karsijat - Loppuohjelma ja tärkeimmät ottelut - Lopulliset pistemäärät Jatkoaika: 1:11:15-1:28:31 Brandytyöryhmä - Paras salibandyseuran nimi mikä on tullut vastaan? Viikon somenosto Viikon posi ja nega Viikon ottelunostot

14 Feb 20201h 28min

23. Profeetat: Syynissä salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet

23. Profeetat: Syynissä salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet

Profeettojen 23. jakso pitää sisällään eritoten keskustelua säännöistä, sarjamääräyksistä sekä olosuhteista. Profeettojen juontajina toimivat Jari "Jabba" Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Itunesista, Spotifysta ja Acastista. Jakson sisältö: 00.00-12.58 Kolmella juontajalla lähetys käyntiin. Mukana Tapio Hämeen-Anttila. - Viikonlopun seurafoorumista hieman nostoja ja siellä käsitellyistä asioista mm. C2 poikien SM-sarja. - Tommin vierailu verotoimistoon siirtyy ensi viikolle, mitähän miehellä mielessä? 12.59-1.07.43 - Salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet syynissä.

13 Feb 20201h 7min

44. KalloCast: Norsuhurmos, virallisempi maailman parhaiden valinta ja Seinäjoen parranpärinät

44. KalloCast: Norsuhurmos, virallisempi maailman parhaiden valinta ja Seinäjoen parranpärinät

KalloCastin jaksossa numero 44 puidaan maailman parhaan pelaajan valintoja, SPV-KrP-ottelun tapahtumia ja MM-karsintoja sekä norsuhuumaa muita aiheita unohtamatta. KalloCast valitsee omat maailman parhaat pelaajat jaksossa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen Sportifysta, Acastista ja Itunesista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-27:03 Maailman parhaat pelaajat valittiin - missä läpinäkyvyys? - Kestääkö lista tarkastelua - KalloCast teki omat viralliset listansa Seinäjoella ja netissä kuohui - Tilanteen perkaus - Härmän reagointi - Hakosen sikailu jäi liian pienelle huomiolle Suomen Cupin finaalit Tallinnassa - Ohut spekulointi Veteläinen, Karvonen ja Rantaniemi - Uudet haastajat ovat ilmoittautuneet 2. Erä: MM-karsinnat ja Norsuhuuma 27:04-44:42 - Mistä "norsuhurmoksessa" oli kyse? - Miten tilanne hoidettiin kokonaisuudessaan? - Mitä karsinnoista jäi käteen? - EM-kisat? - Viron putoaminen ensi kertaa kisoista 3. Erä: Brandytyöryhmä aiheineen 44:43- - Minkä entisen liigajoukkueen toisit takaisin Salibandyliigaan? - Viikon somenosto - Viikon posi ja nega

7 Feb 20201h 12min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
killradet
fotbollsmorgon
sportbladets-premier-league-podd
rss-rule-britannia
tuttosvenskan
rss-viva-fotboll
rss-tv4-hockey-podden
hockeypuls
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
when-we-were-kings
hockeymorgon-2
sillypodden
shl-podden
lundh
rss-ghip-googlare-har-inga-polare
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
rss-offside-2