Kelpaako piste: Krister Savonen avoimena - "Herätti aika paljon pillastumista meikäläisessä"

Kelpaako piste: Krister Savonen avoimena - "Herätti aika paljon pillastumista meikäläisessä"

Yleensä Inssi-Divariin keskittyvä Kelpaako Piste? -podcast äänitti erikoisjakson, jossa Krister Savonen halusi tulla antamaan näkemyksensä vallitsevaan salibandyn olosuhdekeskusteluun. Jakson alkuun Savonen käy läpi omaa tapaturmaansa ja sen jälkeen tapaturman seurauksia omassa arjessa pysyvän aivovamman ja mielenterveysongelmien kanssa. Savonen kertoo muun muassa siitä miten pahoja taloudellisia tappiota loukkaantumisesta ja sen jälkeisestä kuntoutuksesta seurasi. Savonen avaa myös tapahtumia Salibandyliiton kanssa tapahtuman jälkeen, ja antaa kritiikkiä tapaturman jälkeisistä toimenpiteistä. Jaksossa keskustellaan loppua kohden salibandyn yleisestä olosuhdetilanteesta, ja siitä mitä olisi mahdollista tehdä lajin turvallisuuden parantamiseksi. Tähän mennessä toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, kuten Liisa Kaihuan loukkaantuminen osoitti. Kaiken kaikkiaan jakso on sisällöltään erittäin vahva ja jokaisen salibandyihmisen pitäisi kuunnella se. Lajiväki ei nimittäin välttämättä tiedä miten esimerkiksi vakuutusasioiden kanssa kannattaisi toimia tällaisten tilanteiden varalle. Kelpaako piste? -podcast on yleisön pyynnöstä alkunsa saanut, Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa Inssi-Divaria käsittelevä podcast. Jo toiselle kaudelle edenneen podcastin vakiojäseninä toimii kolme Inssi-Divarin persoonaa: Severi Hopsu, Atte Silvennoinen sekä Niklas Niemi yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Jakson tuotannosta on vastannut kolmikko itse. Löydät jakson myös Spotifysta ja Itunesista.

Avsnitt(329)

19. Profeetat:  Fanittamisen todelliset kasvot - vieraana Arto Kilponen

19. Profeetat: Fanittamisen todelliset kasvot - vieraana Arto Kilponen

Profeetoilla on tällä viikolla vieras ajankohtaisten aiheiden päälle. Oilers-fani Arto Kilponen istahti piinapenkkiin ja kertoi omasta fanitusharrastuksestaan. Profeettojen juontajina toimivat Jari N...

14 Jan 202055min

40. Kallocast: "Jos tämä tätä rataa jatkuu niin ei ole pian liigaa, joukkueita eikä KalloCastiakaan"

40. Kallocast: "Jos tämä tätä rataa jatkuu niin ei ole pian liigaa, joukkueita eikä KalloCastiakaan"

KalloCastin 40. jakso on samalla vuoden 2020 ensimmäinen jakso. Miesten Salibandyliigan osalta keskustellaan yleisömääristä ja otteluiden rytmityksestä perinteisten osioiden lisäksi. KalloCastin isän...

10 Jan 20201h 17min

18. Profeetat: Välikatsaus A- ja B-poikien pääsarjoihin

18. Profeetat: Välikatsaus A- ja B-poikien pääsarjoihin

Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Acastista, Itunesista ja Spotifysta. Jakson sisältö: 00.00-08.35 -...

7 Jan 20201h 30min

39. KalloCast: "Oli ostettu vain lentoliput ja pyydetty jonkun mutsi valmentamaan"

39. KalloCast: "Oli ostettu vain lentoliput ja pyydetty jonkun mutsi valmentamaan"

KalloCastin jaksossa numero 39 perataan ajankohtaisten aiheiden lisäksi naisten MM-kisojen loppusoinnut ja ulkomaalaispelaajien tilanne Suomessa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Silt...

19 Dec 20191h 38min

17. Profeetat: "Venytellään kundit sitten himassa" - vieraana fysioterapeutti Hannu Tuunainen

17. Profeetat: "Venytellään kundit sitten himassa" - vieraana fysioterapeutti Hannu Tuunainen

Profeettojen 17. jakso on eetterissä. Vieraana tällä viikolla on fysiikkavalmennukseen erikoistunut Hannu Tuunainen. Profeettojen isäntinä toimivat Tommi Manninen ja Jari Nissinen. Löydät podcastin ...

17 Dec 20191h 41min

7. Ilmaveivi: Päävalmentaja Kurronen summaa MM-kisojen tähänastisen annin

7. Ilmaveivi: Päävalmentaja Kurronen summaa MM-kisojen tähänastisen annin

Erityisesti naissalibandyyn erikoistunut Ilmaveivi-podcast palaa sopivasti eetteriin naisten MM-kisojen aikaan. Feliks Heikkisen vieraana on Suomen naisten päävalmentaja Lasse Kurronen Neuchatelissa. ...

13 Dec 201917min

38. KalloCast: MM-spesiaali - "Joukkue näytti kentällä siltä, että lämpöleiri oli jo mestaruus"

38. KalloCast: MM-spesiaali - "Joukkue näytti kentällä siltä, että lämpöleiri oli jo mestaruus"

KalloCastin viikon teema on pitkälti meneillään olevat naisten MM-kisat sekä naissalibandy ylipäänsä. Ajankohtaisissa aiheissa otetaan kantaa myös Salibandyliigan tapahtumiin. KalloCastin isäntinä to...

11 Dec 20191h 41min

16. Profeetat: Virkavallan hampaissa: "Nyt oli lähellä, ettei jouduttu vankilaan"

16. Profeetat: Virkavallan hampaissa: "Nyt oli lähellä, ettei jouduttu vankilaan"

Profeettojen 16. jakso on eetterissä. Jaksossa käydään läpi useampia eri aiheita ajankohtaisiin ja vähemmän ajankohtaisiin asioihin liittyen. Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi...

10 Dec 201943min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
alla-andra-kan-ga-hem
under-isen
killradet
fotbollsmorgon
sillypodden
sportbladets-premier-league-podd
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
rss-viva-fotboll
rss-tv4-hockey-podden
rss-90minsvenskan
rss-rule-britannia
klubben
rss-way-back-when-2
hockeypuls
hockeymorgon-2
rss-halfway-house
shl-podden
oskyddat-samtal