76. Koulupodcast Kainuussa – Digioppimisen polulla Helsun ja Mirren matkassa!
Koulu Podcast16 Okt 2024

76. Koulupodcast Kainuussa – Digioppimisen polulla Helsun ja Mirren matkassa!

Tässä jaksossa Koulupodcast vierailee Kainuussa ja keskustelee alueellisten digitutorien, Mirka Karsikkaan (Mirre) ja Heli Rautiaisen (Helsu), kanssa digioppimisen mahdollisuuksista. Helsu ja Mirre toimivat Kajaanin ammattikorkeakoulun DOK-hankkeessa, ja he vievät eteenpäin digitaitoja osaavan tiimin kanssa koko Kainuun alueelle.


”Kahvitellessa selvisi Helsun ja Mirren rooli hankkeen somehahmoina taivutella digipedagogiikkaa pilke silmäkulmassa konkreettiseen muotoon. Tosielämässä he ovat kaksi pitkän linjan peruskoulun opettajaa, jotka ovat omissa kunnissaan kehittäneet koulujen digitaalista toimintakulttuuria.

He eivät seikkaile digioppimisen poluilla yksin, vaan hankkeessa työskentelee projektipäällikön ja projektiasiantuntijan lisäksi myös neljä muuta DOK-mentoria. Jokaisella mentorilla on omat kehittämistehtävänsä yhdessä hankkeen laajan kohderyhmän kanssa.

Yhteistyökumppaneina kentällä toimivat digituutori- ja kehittäjäverkostot, joiden kanssa digioppimisen polkua rakennetaan niin omien organisaatioiden kuin koko Kainuun yhtenäisiin tarpeisiin.”


Jaksossa käsitellään muun muassa seuraavia teemoja:

  • Miten digioppimista ja teknologiaa sovelletaan erilaisissa oppimisen konteksteissa?
  • Miten teknologia tukee kielitietoista oppimista?
  • Millä keinoilla toimintakulttuuria voidaan kehittää ja yhteisöllisyyttä vahvistaa teknologian avulla?
  • Mitä vinkkejä Mirre ja Helsu antavat opettajille ja esimiehille, jotka haluavat viedä digitaalista oppimista ja yhteistyötä eteenpäin?

DOK-hankkeessa työskentelee kahdeksan henkilöä, joilla kaikilla on omat kehittämistehtävänsä yhdessä hankkeen laajan kohderyhmän kanssa.

  • Yhteistyökumppaneina kentällä toimivat digituutori- ja kehittäjäverkostot, joiden kanssa työtä tehdään digipedagogisen toimintakulttuurin kehittämisen parissa monella eri tasolla.
  • Lisätietoa: kamk.fi/dok

Tervetuloa mukaan inspiroitumaan Kainuun digioppimisen polusta!

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(122)

122. Ajatuksia suuresta kasvukeskustelusta - Nina Lahtinen ja Katri Korolainen

122. Ajatuksia suuresta kasvukeskustelusta - Nina Lahtinen ja Katri Korolainen

Tässä Koulupodcastin jaksossa kuullaan OAJ:n koulutuspolitiikan johtajan Nina Lahtisen sekä johtavan erityisasiantuntija Katri Korolaisen ajatuksia Suuren kasvukeskustelun herättämistä ajatuksista.Suu...

19 Maj 39min

121. Nuorten parlamentti - Mikko Tujula

121. Nuorten parlamentti - Mikko Tujula

Tässä jaksossa tutustutaan Eduskunnan kanslian demokratiakasatuksen asiantuntija Mikko Tujulan johdolla Nuorten parlamenttiin.

7 Maj 40min

120. Harrastamisen Suomen malli - hyvinvointia, osallisuutta ja välipalahetkiä! - Kimmo Sillanmikko

120. Harrastamisen Suomen malli - hyvinvointia, osallisuutta ja välipalahetkiä! - Kimmo Sillanmikko

Tässä jaksossa puhumme harrastamisesta – mutta erityisesti osallisuudesta sekä vaikutuksesta hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen ja harrastustarjonnan monipuolisuuteen. Harrastamisen Suomen malli lähtee...

6 Maj 33min

119. Liikettä luvassa, vauhtia koulupäiviin - Riina Köykkä ja Eira Renvall

119. Liikettä luvassa, vauhtia koulupäiviin - Riina Köykkä ja Eira Renvall

Opetussuunnitelmien perusteiden muutokset koskien liikunnallisen elämäntavan edistämistä astuvat voimaan elokuussa 2026 ja sitä ennen jokaisen opetuksenjärjestäjän tulee paikallisissa opetussuunnitelm...

7 Apr 44min

118. Lasten ja nuorten ääni kuuluviin koulussa - Sari Hietamäki & Ville Mäki

118. Lasten ja nuorten ääni kuuluviin koulussa - Sari Hietamäki & Ville Mäki

Demokratian kannalta on tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on taustasta riippumatta aito ja yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua niin koulussa kuin laajemmin yhteiskunnassaki...

23 Mars 38min

117. Koulu demokratiakasvattajana - Mikko Hiljanen

117. Koulu demokratiakasvattajana - Mikko Hiljanen

Koulutuksella on keskeinen rooli demokraattiseen elämäntapaan kasvamisessa, vaikka koulu ei yksin voi ratkaista kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia. Perusopetuksen kautta tavoitetaan kaikki lapset ja n...

17 Mars 38min

116. Tulevaisuususkon ja luottamuksen rakentaminen - Lilli Poussa ja Lauri Vaara

116. Tulevaisuususkon ja luottamuksen rakentaminen - Lilli Poussa ja Lauri Vaara

Mitä tapahtuu, jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen?Viime vuosien tutkimukset kertovat selkeää viestiä: nuorten usko tulevaan horjuu, ja samalla elämää sävyttävät epävarmuus, taloushuolet, ilm...

10 Mars 33min

115. Ilmastovaikuttamista ja ilmastomentoreita - Roope Lindevall

115. Ilmastovaikuttamista ja ilmastomentoreita - Roope Lindevall

Millä tavalla ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat tunteet ja kysymykset näkyvät lukion arjessa?Tässä jaksossa vieraana on Lahden lyseon lukion maantiedon ja biologian opettaja Roope Lindevall, jonka kan...

26 Feb 32min

Populärt inom Utbildning

historiepodden-se
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
det-skaver
harrisons-dramatiska-historia
nu-blir-det-historia
roda-vita-rosen
sektledare
not-fanny-anymore
rss-viktmedicinpodden
johannes-hansen-podcast
allt-du-velat-veta
kan-jag-sa-kan-du-podden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-foraldramotet-bring-lagercrantz
sa-in-i-sjalen
rss-max-tant-med-max-villman
rss-i-skenet-av-blaljus
rss-autismandan
rss-basta-livet
rss-traningsklubben