Tekoäly - hyvä renki, huono isäntä

Tekoäly - hyvä renki, huono isäntä

AI eli tuttavallisemmin tekoäly on ollut paljon esillä julkisessa keskustelussa. EU rakentaa omaa tekoälysääntelyään ja komissio julkaisee tällä viikolla esityksensä tekoälyn huomioimiseksi osana disinformaation torjuntaa. Keskustelussa tekoälyn ympärillä yhtäältä kuvaillaan sen mahdollisuuksia palveluntuotantoon ja tuottavuuden kasvattamiseen sekä toisaalta turvallisuushaasteita, joita uusi teknologia tuo. Joukko teknologiavaikuttajia on jo esittänyt tekoälyn kehittämisen hidastamista, jotta sääntely ehtii kehityksen mukaan. Oma entinen pomoni oli asiasta enemmän kuin innoissaan, mitä oli toisaalta mielenkiintoista seurata työntekijänä, mutta laittoi myös miettimään tekoälyn eri puolia ja kehityksen vauhtia. Mielenkiintoista päästä nyt pohtimaan tätä sääntelyä toiselta puolelta pöytää. Ajatuksia mm. tästä tämän viikon podcastissa.

Avsnitt(156)

Stop ProtectEU!

Stop ProtectEU!

Komissio julkaisi jo huhtikuussa ProtectEU esityksensä, jonka tarkoitus on vahvistaa EU:n sisäistä turvallisuutta. Hanke on jälleen kerran surullinen esimerkki siitä, että komissio yrittää väkisin rik...

10 Juni 202520min

Mikä 28. säädöskehys?

Mikä 28. säädöskehys?

Euroopan markkina kaipaa omaa Delawarea jonka kautta olisi helppo päästä kiinni koko Euroopan markkinalle. Kun vain koko markkina vihdoin myös toimisi yhtenäisesti. EU yrittää nyt rakentaa yhtä sisään...

3 Juni 202520min

Eurooppa Microsoftin armoilla

Eurooppa Microsoftin armoilla

Yhdysvaltalainen Microsoft katkaisi kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjän ja hänen henkilökuntansa pääsyn Microsoftin palveluihin ja sähköpostiin Yhdysvaltojen ICC:tä kohtaan asettamie...

27 Maj 202520min

Stop Israel!

Stop Israel!

Israelin toimet Gazassa täyttävät tällä hetkellä sotarikoksen määritelmät ja ovat olleet, myös Länsirannalla, jo pitkään kansainvälisen oikeuden vastaisia. Kansainvälisellä yhteisöllä, Suomi mukaan lu...

20 Maj 202520min

Datakeskukset - uhka vai mahdollisuus?

Datakeskukset - uhka vai mahdollisuus?

TikTokin suunnittelemat datakeskukset Suomeen eivät aiheuta turvallisuuspoliittista uhkaa siitä syystä, että niistä valuisi ulos Kiinan propagandaa tai Kiina niillä pääsisi haastamaan suomalaisten tie...

13 Maj 202520min

Susista ja rahasta

Susista ja rahasta

Hyvää huomenta Strasbourgista! Tällä viikolla puhuttaa mm. sudet, autojen päästöt, EU:n budjetti sekä suhteet Yhdysvaltoihin. Ukrainaa unohtamatta.

6 Maj 202520min

Sakot Metalle ja Applelle

Sakot Metalle ja Applelle

Euroopan unioni hakee keinoja panostaa puolustukseen ja komissio toimeenpanee digitaalista markkinaa koskevaa asetusta. Mm. näistä ja mitä mieltä olin ex-Facebookin globaalien asioiden johtajan Sarah ...

29 Apr 202521min

Tullit ja vastatullit

Tullit ja vastatullit

Presidentti Trump toteuttaa pitkäaikaisia lupauksiaan uudistaa Yhdysvaltojen taloutta ja paikkaa maailmassa. Samaan aikaan muu maailma joutuu vihdoin pohtimaan asemaansa ilman protektionistiseksi ja e...

8 Apr 202521min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
rss-krimstad
p3-krim
rss-expressen-dok
fordomspodden
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
grans
rss-vad-fan-hande
rss-krimreportrarna
spar
rss-frandfors-horna
rss-flodet
blenda-2
krimmagasinet
olyckan-inifran
dagens-eko