Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa Suomessa ja maailmalla?

Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa Suomessa ja maailmalla?

Maailmanpolitiikkaa uhkaa epäjärjestys, ja Yhdysvalloilta peräänkuulutetaan isoa roolia globaalien kriisien ja konfliktien keskellä. Kauppasodat ja teknologiakilpailu heijastuvat talouteen kaikkialla maailmassa. Mitä Yhdysvaltojen seuraavan presidentin kausi tarkoittaa Natolle, maailmantaloudelle ja maan kansainväliselle roolille? Viekö Kiina yhä enemmän Yhdysvaltojen huomiota? Onko Suomelle tai eurooppalaisille väliä, valitaanko presidentiksi Trump vai Harris? Näistä aiheista ovat keskustelemassa taloushistorian professori Jari Eloranta, valtio-opin yliopistonlehtori Anna Kronlund ja maailmanpolitiikan yliopistonlehtori Matti Ylönen. Lisäksi inserteissä kuultiin maailmanpolitiikan dosentti S.M. Amadaen sekä MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Mari Karppisen näkökulmia Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan presidentinvaalien alla. Juontajana on MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu. Keskustelu on osa Helsingin yliopiston ja MTV Uutisten tapahtumasarjaa, jossa analysoidaan Yhdysvaltojen presidentinvaaleja sekä taustoitetaan amerikkalaisen yhteiskunnan isoja kysymyksiä. Keskustelussa viitattu PEW-tutkimuskeskuksen kysely yhdysvaltalaisten ulkopolitiikan prioriteeteista: https://www.pewresearch.org/global/2024/04/23/what-are-americans-top-foreign-policy-priorities/ Podcast on nauhoitettu Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja muuhun maailmaan? -tapahtumassa Tiedekulmassa 22.10.2024.

Avsnitt(188)

Tiedekulma Live | Ko­ro­na ja työ­elä­män tu­le­vai­suus

Tiedekulma Live | Ko­ro­na ja työ­elä­män tu­le­vai­suus

Digitalisaatio kiihtyy, epävarmuus lisääntyy ja työn aika- ja paikkasidonnaisuus katoaa. Esimerkiksi näin työelämän tulevaisuutta ennustettiin ennen koronapandemiaa ja nyt nuo kehityskulut ovat saanee...

8 Okt 202059min

Tiedekulma Live | Kenen demokratia?

Tiedekulma Live | Kenen demokratia?

Kansalaisia osallistetaan erilaisiin päätöksiin enemmän kuin koskaan ja osallistamispuhe on kaikkien huulilla. Samalla esimerkiksi poliittinen osallistuminen on jäänyt yhä enemmän hyvin pärjäävien käs...

1 Okt 202050min

Tiedekulma Live | Koronan jäljet koulussa

Tiedekulma Live | Koronan jäljet koulussa

Maaliskuussa 2020 opettajat ja oppilaat joutuivat hyppäämään hetkessä tuntemattomaan. Yhtäkkinen etäopetus ei sopinut kaikille ja koronakevään jälkiä korjataan todennäköisesti pitkään. Kriisi paljasti...

24 Sep 202057min

Tiedekulma Live | Ovatko suomalaiset samassa veneessä?

Tiedekulma Live | Ovatko suomalaiset samassa veneessä?

Yhteiskunta näyttää monesta näkökulmasta jakautuneen voittajiin ja häviäjiin. Onko suomalaisilla sama suunta, jossa rakennetaan yhteistä hyvää? Vai onko eliitti kasvanut globalisaation myötä erilleen ...

17 Sep 20201h 1min

Tiedekulma Live | Ku­lu­tus­kult­tuu­rin jäl­keen

Tiedekulma Live | Ku­lu­tus­kult­tuu­rin jäl­keen

Koronakriisin myötä kulutus on notkahtanut maailmanlaajuisesti. Pandemia on nostanut päivänvaloon tutun ristiriidan: jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset normaalisti, tarvitsisimme neljä maapallo...

10 Sep 202057min

Tiedekulma Live | Mi­ten maa­il­ma ma­kaa?

Tiedekulma Live | Mi­ten maa­il­ma ma­kaa?

Koronapandemia on laittanut maailmankirjat sekaisin ja pakottaa meidät ajattelemaan uudelleen esimerkiksi globaalia yhteistyötä, taloutta ja ympäristöä. Onko tämä kriisi erilainen kuin aiemmat ja opim...

3 Sep 202059min

Siirtolaisuus ja harmaa talous – tapaus Venäjä

Siirtolaisuus ja harmaa talous – tapaus Venäjä

Millaisia ovat siirtolaisuuden ja harmaan talouden yhteydet sekä niihin liittyvät yhteiskunnalliset muutokset Venäjällä? Yliopistonlehtori Anna-Liisa Heusala Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituut...

17 Juni 202015min

Poikkeuslinjalla | Kaataako korona Trumpin?

Poikkeuslinjalla | Kaataako korona Trumpin?

Perinteisen hokeman mukaan Yhdysvaltojen vaaleissa kyse on pääosin taloudesta: jos se kehittyy suotuisasti, istuva presidentti on vahvoilla. Koronakriisin myötä maan talouskehitys on ajautunut syöksyk...

28 Maj 20201h 4min

Populärt inom Vetenskap

dumma-manniskor
p3-dystopia
allt-du-velat-veta
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
svd-nyhetsartiklar
rss-vetenskapsradion
det-morka-psyket
rss-ufo-bortom-rimligt-tvivel-2
rss-vetenskapsradion-2
medicinvetarna
sexet
paranormalt-med-caroline-giertz
hacka-livet
rss-spraket
vetenskap-och-halsa
rss-tidslinjen-podcast
dumforklarat
halsorevolutionen
bildningspodden
vetenskapsradion