49. Eettinen johtaminen. Vieraana Erika Heiskanen.

49. Eettinen johtaminen. Vieraana Erika Heiskanen.

Mitä on eettinen johtaminen? Mitä hyötyä siitä on? Onnistunut eettinen johtaminen edistää sekä tuottavuutta että työhyvinvointia samanaikaisesti.

Tässä jaksossa vieraanani on psykologi, valmentaja, Juuriharja Consulting Group Oy:n partneri ja tietokirjailija Erika Heiskanen. Keskustelemme Erikan kanssa eettisestä johtamisesta.

Eettiseen johtamiseen liittyy vahvasti työhyvinvoinnin hallinta, työn organisointiin liittyvää osaamista ja kustannustekijöiden ymmärtämistä. Eettinen johtaja tarttuu ongelmiin, eikä anna ihmisten ja organisaation hukata aikaa ja resursseja esimerkiksi ristiriitatilanteisiin.

Johtamistyöhön liittyy usein paradokseja. Eteen voi tulla tilanteita, joissa johtaja joutuu ottamaan vastuun siitä, että tuottaa hetkellisesti ylimääräistä kuormitusta ja stressiä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi muutostilanteet. Silloin liiallinen pehmeys ei ole avuksi, vaan johtajan on uskallettava tehdä vaikeita päätöksiä, jotka eivät siinä hetkessä miellytä kaikkia, mutta ovat välttämättömiä organisaation menestymiselle tulevaisuudessa.

Pohdimme jaksossa Erikan kanssa mm. seuraavia kysymyksiä:

- Mitä on eettinen johtaminen?

- Miten eettinen johtaminen näyttäytyy käytännössä?

- Millainen on eettinen johtaja?

- Mitä hyötyä eettisestä johtamisesta on?

- Mitä haittaa sen puutteesta voi olla?

- Miten omaa eettistä johtamisesta voi kehittää?

Jakson linkit:

- Erika Heiskasen esittely löytyy Juuriharjan sivuilta: https://www.juuriharja.fi/ihmiset

- Erika Heiskanen Twitterissa: https://twitter.com/ErikaHeiskanen

- Erika Heiskanen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/erika-heiskanen-b36303/

- Erika Heiskasen blogi-kirjoitukset Juuriharjan sivuilla: https://www.juuriharja.fi/blogi/author/erika-heiskanen

Anna ihmeessä palautetta podcastista täällä.

-----

Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/

Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/

Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina

Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/lyytinennina/

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(228)

222.  Miksi koemme riittämättömyyttä? Vieraana Aliisa Holkko.

222. Miksi koemme riittämättömyyttä? Vieraana Aliisa Holkko.

Miksi koemme riittämättömyyttä?Riittämättömyyden tunne on monelle tuttu kokemus. Se voi saada meidät vertaamaan itseämme muihin, epäilemään omaa arvoamme tai yrittämään ansaita hyväksyntää suorittamal...

3 Aug 32min

221. Odotusten voima: miten mieli rakentaa todellisuutta? Vieraana Janna Meunier.

221. Odotusten voima: miten mieli rakentaa todellisuutta? Vieraana Janna Meunier.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä toivon tapahtuvan? Mitä pelkään tapahtuvan?Mielemme rakentaa jatkuvasti käsitystä todellisuudesta aistihavaintojen, aiempien kokemusten ja kehon viestien pohjalta. Miel...

20 Juli 37min

220. Kun koti ei ole turvallinen – mitä jatkuva uhka tekee ihmiselle? Vieraana Johanna Linner Matikka

220. Kun koti ei ole turvallinen – mitä jatkuva uhka tekee ihmiselle? Vieraana Johanna Linner Matikka

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun koti ei olekaan turvallinen paikka?Ihmissuhteiden laadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme, terveydellemme ja turvallisuuden kokemuksellemme. Koti mielletään ...

6 Juli 39min

219. Itsekkyyden aika – mitä yhteisöllisyydelle on tapahtunut? Vieraana Liisa Keltikangas-Järvinen.

219. Itsekkyyden aika – mitä yhteisöllisyydelle on tapahtunut? Vieraana Liisa Keltikangas-Järvinen.

Saako yksilökeskeinen kulttuuri meidät voimaan pahoin?Ihminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen olento, jonka identiteetti rakentuu suhteessa muihin ihmisiin. Kokemukset turvallisuudesta, kuulumisesta ja...

22 Juni 1h 3min

218. ADHD ja perfektionismin paradoksi. Vieraana Juulia Järvdike.

218. ADHD ja perfektionismin paradoksi. Vieraana Juulia Järvdike.

Miksi joskus tärkeätkin asiat jäävät tekemättä, vaikka haluaisimme saada ne valmiiksi? Täydellisyyden tavoittelu ja perfektionismi voivat olla valtava vahvuus. Niiden avulla saa aikaan hienoja asioita...

8 Juni 45min

217. Voiko diagnoosi sairastuttaa? Vieraana Anne Haikola.

217. Voiko diagnoosi sairastuttaa? Vieraana Anne Haikola.

Voiko diagnoosi sairastuttaa?Milloin diagnoosi auttaa ymmärtämään itseä ja milloin siitä voi tulla myös itseään toteuttava ennustus? Diagnoosit voivat parhaimmillaan lisätä ymmärrystä omista kokemuksi...

25 Maj 0s

216. Miten olla minä – ja miten rohkaista toista olemaan oma itsensä? Vieraana Pekka Tölli.

216. Miten olla minä – ja miten rohkaista toista olemaan oma itsensä? Vieraana Pekka Tölli.

Omana itsenä oleminen on monella tavalla kiehtovaa. Siihen liittyy uteliaisuus siitä, mitä kaikkea voimme olla ja millaisiksi tulemme suhteessa toisiin ihmisiin. Mitä puolia itsestämme uskallamme näyt...

11 Maj 45min

215. Psykologian vallan kumous: Yksilö vs. yhteiskunta? Vieraina Anssi Bwalya, Marjukka Ajakainen ja Julia Sangervo.

215. Psykologian vallan kumous: Yksilö vs. yhteiskunta? Vieraina Anssi Bwalya, Marjukka Ajakainen ja Julia Sangervo.

Elämmekö yhteiskunnassa, joka on liian yksilökeskeinen? Miksi kohdistamme katseen yksilöön, kun puhumme yhteiskunnallisista haasteista? Onko riskinä, että yritämme sopeuttaa ihmisiä kuormittaviin olos...

4 Maj 48min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
dynastin
varvet
uppgang-och-fall
avanzapodden
svd-tech-brief
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
tabberaset
lastbilspodden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-borslunch
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
rss-veckans-trade
borslunch-2
bathina-en-podcast
rss-dominoeffekten
rss-hos-psykologen