Turvallisuuspolitiikka EU:ssa, NATO ja euro Vesa Kanniainen #neuvottelija 33

Turvallisuuspolitiikka EU:ssa, NATO ja euro Vesa Kanniainen #neuvottelija 33

Sami Miettinen haastattelee kolme väitöskirjaa tehnyttä Helsingin yliopiston emeritusprofessori Vesa Kanniaista Suomen turvallisuuspoliittisesta vajeesta, jota EU täydentää. Sotataloustiede pystyy arvioimaan kansallisia puolustustrategioita ja Kanniaisen toinen väitöskirja Esseitä kansallisesta puolustuksesta pureutuu myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan talousteorian keinoin.

Suomella on pysyvä geopoliittinen turvallisuusvaje. Kanniaisen esseet käsittelevät mm. kansakunnalle optimaalista oman armeija kokoa, ääritapauksessa olemattomasta Lichtensteinin armeijasta Israelin monivuotiseen molemmille sukupuolille pakolliseen armeijaan turvallisuusvajeen näkökulmasta. Ruotsin päätös ajaa alas oma armeijansa vaikuttaa Suomen jatkuvaa asevelvollisuutta huonommalta. Kanniainen arvioi molemmilla mailla olevan kuitenkin NATO-option tai vähintäänkin USA:n osittaiset turvallisuustakuut, joita täydentämään EU:n turvallisuuspoliittinen ulottuvuus on kuitenkin arvokas.

EU on moninkertainen taloudellinen ja väestöllinen mahti esim. Venäjään verrattuna. Kanniainen toteaa, että NATO tarvitsisi Suomea enemmän kuin Suomi NATO:a Baltian turvallisuuspolitiikan takaajana, joten option lunastamista ei tule hätiköidä. Lisäksi jaksossa käydään läpi euron talouskasvua heikentävää vaikutusta EU:lle. Lopuksi Vesa kertoo nykyprojekteistaan, jotka keskittyvät mm. etiikan ja käyttäytymistaloustieteen yhdistämiseen taloudelliseen tutkimukseen.

#ekonomistit #politiikka #turpo #EU #euro #NATO

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Avsnitt(379)

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266. Ukraina hyökkäsi Kurskiin Emil Kastehelmi #neuvottelija 266. Blackbird OSINT-ryhmän Emil kertaa mitä tiedämme nyt Ukrainan yllätyshyökkäykse...

11 Aug 202454min

Astronauttien tunnerohkeus Helena Åhman #neuvottelija 265

Astronauttien tunnerohkeus Helena Åhman #neuvottelija 265

Helena Åhman Astronauttien tunnerohkeus #neuvottelija 264. Helena saapuu toisen kerran kirjavieraaksi kirjastaan Tunnerohkeus — Suoraan puhumisen ja vastarinnan kohtaamisen taito (Otava). Helena ja Sa...

8 Aug 202456min

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264. Lomaltapaluujakso, lomakuulumisia Barkov City Tampereelta, Kreikasta sukelluksen parista ja toimintasuunnitelma ehdotuksienne pohjalta. ...

2 Aug 202422min

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263, jossa Sami käy läpi dramaattisen viikon tapahtumat USA:n politiikan yllätysviikolta. Kamala Harris ja demokraattipuolueen PR-koneisto on y...

29 Juli 202422min

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262. Suomen talouskeskustelun kapeus paljastui kesällä 2024 kun Helsingin Sanomain uusi linja varovasti kokeili mielipiteiden diversiteettiä ensi...

25 Juli 202452min

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261. Ville Tolvasen kolmas jakso jatkaa edellisen jakson haliltustyöskentelystä (BaaS eli Board as a Service) omistajuuteen. Miten y...

22 Juli 202453min

Miksi myynti ei kasva Kati Huusko-Viikilä #neuvottelija 260

Miksi myynti ei kasva Kati Huusko-Viikilä #neuvottelija 260

Miksi myynti ei kasva Kati Huusko-Viikilä #neuvottelija 260. Syynä on mm. suomalaisten vanhentuneet myynnin johtamisen menetelmät. Revoryn perustaja Kati on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen RevOps...

16 Juli 202440min

Trump nöyryytti Bideniä Hyttinen Virtanen Lahtinen #neuvottelija 259

Trump nöyryytti Bideniä Hyttinen Virtanen Lahtinen #neuvottelija 259

Trump nöyryytti Bideniä Hyttinen Virtanen Lahtinen #neuvottelija 259. Demokraatit panikoivat CNN:n Trump v Biden-debatin jälkeen, joka oli katastrofi istuvalle presidentti Bidenille. Onko demokraattie...

3 Juli 202449min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
badfluence
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
rss-svart-marknad
uppgang-och-fall
svd-tech-brief
avanzapodden
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
borsmorgon
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
bathina-en-podcast
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-den-nya-ekonomin
tabberaset
affarsvarlden