Haastattelu: Valtteri Moren
Nappulakengät28 Feb 2021

Haastattelu: Valtteri Moren

Kuusi Suomen mestaruutta, kolme Suomen Cup mestaruutta ja viisi vuotta Belgian korkeimmalla sarjatasolla. Kesällä 30 vuotta täyttävä Valtteri Moren on vaivihkaa tehnyt komean uran kotimaassa ja Belgiassa, ja topparilla on vielä monta vuotta uraa jäljellä.

Hän kertoo, että jalkapallon harrastaminen vei nuorempana voiton jääkiekosta, koska futista oli kivempi pelata. Silti se oli pitkään enemmän harrastamista kuin kilpaurheilua, mutta ajatus jalkapalloilijan ammatista alkoi hiipiä mieleen viimeistään Klubin04:n riveihin siirtymisen jälkeen.

Tässä haastattelussa Valtteri kertaa uran eri vaiheita ja kertoo minkälaista oli pelaaminen joukkueessa, jossa vilisi eri kansallisuuksia ja joukkuekaverit vaihtuivat vuosittain. Lisäksi kuullaan syyt Suomeen paluun taustalla, vaikka kotoinen Veikkausliiga ei välttämättä ole uran päätepysäkki.

Avsnitt(197)

KuPS-HJK 0-0 | Veikkausliiga 2.4.2021

KuPS-HJK 0-0 | Veikkausliiga 2.4.2021

Klubin tarkka puolustaminen ja hukattu avopaikka oikeutti yhteen vieraspisteeseen, mikä on siedettävä tulos tämän päivän pelistä. Kumpikin joukkue onnistui hyvällä puolustamisella nollaamaan vastustaj...

2 Maj 20211h 3min

HJK-Honka 4-2 | Veikkausliiga 24.4.2021

HJK-Honka 4-2 | Veikkausliiga 24.4.2021

Sellainen kauden avaus! HJK ei jättänyt kylmäksi, mutta vähemmilläkin sydämentykytyksillä olisi toki pärjätty. Klubin prässi oli alussa agressiivinen ja Honka joutui ahtaalle. Sitten tapahtui sarja on...

24 Apr 202148min

Bissevedot 2021

Bissevedot 2021

Väite: Klubi voittaa tällä kaudella viisi peliä putkeen. Panoksena on kylmä ja huurteinen tuoppi, joten nyt on tosi kyseessä. Tässä jaksossa Tuomo, Markus, Lauri ja Eero lyövät alkavan kauden tapahtum...

23 Apr 202128min

Tuplamestarina uuteen kauteen | 2021 kausiennakko

Tuplamestarina uuteen kauteen | 2021 kausiennakko

Viime kaudella Klubin joukkuetta ja pelaamista uudistettiin reilulla otteella. Kauden päättyminen tuplamestaruuteen osoitti, että urheilullinen menestys saadaan tarvittaessa käännettyä paremmille rait...

18 Apr 20211h 30min

HJK-Inter 4-0 | Suomen Cup välierä 10.4.2021

HJK-Inter 4-0 | Suomen Cup välierä 10.4.2021

Mitä tähän nyt sanoisi - on meillä Suomen paras joukkue. HJK oli tänään erittäin vakuuttava ja kävi väsymättömästi turkulaisten kimppuun. Klubin prässi pakotti Interin hätiköityihin ratkaisuihin jo pe...

10 Apr 202132min

HIFK-HJK 0-3 | Suomen Cup puolivälierä 3.4.2021

HIFK-HJK 0-3 | Suomen Cup puolivälierä 3.4.2021

Pelataan hallissa tai ulkona, Klubi on Stadin herra. Hifkiläiset kuvittelivat saavansa jotain etua hallipelistä, mutta HJK ei jättänyt hyyryläisilleen mitään saumaa tässä pääsiäislauntain puolivälierä...

3 Apr 202139min

Haastattelu: Lucas Lingman

Haastattelu: Lucas Lingman

HJK:n kymppipaitaa kantavalla Lucas Lingmanilla on mahdollisuus tällä kaudella ottaa lopullinen askel Veikkausliigan parhaimmistoon. Rovaniemellä 2018-2019 vietetyt kaksi kautta tekivät hyvää Klubi ka...

3 Mars 202132min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
alla-andra-kan-ga-hem
under-isen
killradet
sillypodden
fotbollsmorgon
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
rss-90minsvenskan
rss-viva-fotboll
rss-tv4-hockey-podden
rss-rule-britannia
sportbladets-premier-league-podd
klubben
rss-way-back-when-2
shl-podden
studio-allsvenskan
hockeypuls
hockeymorgon-2
rss-godmorgon-nhl