Haastattelu: Toni Korkeakunnas
Nappulakengät3 Mars 2022

Haastattelu: Toni Korkeakunnas

Tiistaina saimme vieraaksi itäkatsomosta tai vastustajan leiristä jo vuosien ajan Klubia tarkkailleen, ja tammikuussa valmennustiimiin liittyneen Toni Korkeakunnaksen. Koska hänen valmentajaprofiili poikkeaa aiempien vuosien apuvalmentajista, tuntui luonnolliselta kysyä, yllättyikö hän pyynnöstä tulla mukaan Klubin valmennustiimiin?

Tässä Venäjän hyökkäyssodan varjossa nauhoitetussa jaksossa Toke avaa tulevan kauden pelisuunnitelmia ja mitä muutoksia tälle kaudelle hän itse on nähnyt tarpeelliseksi. Ainakin iso kärkipelaaja tulee mainituksi, ja hänet me onneksi jo saimmekin. Toke myös vinkkaa, mitä kannattaa seurata muiden ulkomailta tulleiden uusien hankintojen pelaamisessa.

Lisäksi puhe kääntyi jälleen kerran myös kolmella topparilla pelaamiseen. Tätäkin keskustelua Toke lähestyy kuin katuviisas akateemikko – sillä tavalla, että tavallisena kannattajanikin sen ymmärtää.

Kuva: Jussi Eskola

Avsnitt(195)

Alkukausi tilastojen valossa - haluamme hallittua kaaosta

Alkukausi tilastojen valossa - haluamme hallittua kaaosta

HJK:n alkukausi on mennyt tilastojen valossa hyvin, kuten sopii odottaakin, kun maajoukkuepelaajia riittää vaihtopenkille asti. Viime kauden passivoituminen on jätetty taakse ja prässääminen on selväs...

9 Juni 20221h 3min

KuPS-HJK 0-0 | Veikkausliiga 29.5.2022

KuPS-HJK 0-0 | Veikkausliiga 29.5.2022

Sunnuntain KuPS-ottelu oli Klubille hyvä tasonmittauspeli. Sen perusteella voi todeta, ettei syytä huoleen ole. Klubi pelasi tasapainoisimman ja eheimmän ottelunsa tällä kaudella. Vain voittomaali jäi...

29 Maj 202247min

HJK-Haka 4-1 | Veikkausliiga 22.5.2022

HJK-Haka 4-1 | Veikkausliiga 22.5.2022

Klubin suurinumeroista voittoa, etenkin kotivoittoa, on odotettu pitkään. Sunnuntaina se saatiin. Viimeisessä kahdessa pelissä Lahtea ja Hakaa vastaan Klubi on parhaimmillaan ollut vauhdikas ja luova,...

23 Maj 202245min

Lahti-HJK 1-1 | Veikkausliiga 12.5.2022

Lahti-HJK 1-1 | Veikkausliiga 12.5.2022

HJK on sarjapisteiden näkökulmasta hyvässä vauhdissa kohti mestaruutta, mutta silti täytyy taas todeta, ettei peli kulje riittävän hyvin. Klubilla oli mahdollisuudet napata kolme pistettä ja pitää pai...

12 Maj 202248min

HJK-ILVES 2-1 | Veikkausliiga 8.5.2022

HJK-ILVES 2-1 | Veikkausliiga 8.5.2022

Jos katsoo sarjataulukkoa, Veikkausliiga-kauden alku sujuu Klubilta mallikkaasti. Se voitti Ilveksen kotikentällään ja siirtyi sarjan kärkeen. Jos taas katsoo Klubin peliä, on syytä olla huolissaan. ...

9 Maj 202240min

Inter-HJK 0-1 | Veikkausliiga 3.5.2022

Inter-HJK 0-1 | Veikkausliiga 3.5.2022

Klubi haki Turusta tärkeän revanssin tiistaina. Tässä jaksossa Tuomo vetää nopean yhteenvedon omista havainnoistaan: Manuel ja Nassim saivat paikan avauksessa; Klubi ei vieläkään saanut maalihanoja au...

3 Maj 202211min

HIFK-HJK 0-2 | Stadin Derby 28.4.2022

HIFK-HJK 0-2 | Stadin Derby 28.4.2022

Stadin herruudesta ei tänään jäänyt mitään epäselvyyttä, kun Klubi ulkoilutti Mixun joukkuetta viileässä kevätillassa. Ensimmäisen puoliajan HJK kylläkin tuhlaili tehottomaan hallintaan, mutta tauolle...

28 Apr 202235min

Huomenna hän tulee - Perpan paluu

Huomenna hän tulee - Perpan paluu

Serie A:ssa 300 peliä pelannut ikoni tekee paluun Klubiin - viimeinkin. Perparim Hetemaj lähti kuusitoista vuotta sitten ulkomaille ja päätyi Italiaan, jossa hän teki upean 13 vuotta jatkuneen uran ka...

21 Apr 202229min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
killradet
fotbollsmorgon
rss-tv4-hockey-podden
sanny-svensson
rss-rule-britannia
sportbladets-premier-league-podd
tuttosvenskan
rss-viva-fotboll
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
sillypodden
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
hockeymorgon-2
rss-way-back-when-2
shl-podden
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
when-we-were-kings
lundh