Upea paluu maailman huipulle kahdeksan vuoden piinan jälkeen – OlympiaCastin vieraana Matti Mattsson
OlympiaCast16 Juni 2021

Upea paluu maailman huipulle kahdeksan vuoden piinan jälkeen – OlympiaCastin vieraana Matti Mattsson

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan uinnista. Vieraana on erittäin lupaavan kevään jälkeen olympiamenestykseen Tokiossa tähtäävä Matti Mattsson, joka puhuu avoimesti uransa nousuista ja laskuista.

Matti Mattsson sykähdytti suomalaista urheiluväkeä jo 19-vuotiaana ottamalla 200 metrin rintauinnista MM-pronssia vuonna 2013. Siihen pisteeseen huipentui Mattssonin ensimmäinen uravaihe, joka oli suoraviivaista ja jatkuvaa nousua – ja myös tietynlaista porilaista uhoa, josta parhaiten muistettava esimerkki on Lontoon olympialaissa tehty lupaus olympiavoitosta Riossa 2016.

- Silloin tuli sanottua aika suoraan asioita, mutta samalla tavalla minä näin ne asiat. Maailmanennätys oli silloin 2.07, ja minä uin Lontoon olympialaisissa 2.11. Näin sen loogisesti niin, että neljä vuotta aikaa, ja joka vuosi sekunti pois. Pidin sitä hyvinkin kirkkaana. Totta kai siitä tuli pieni peikko selkään, mutta en kokenut, että se vielä ihan silloin tuli.

- Se MM-pronssi 2013 muutti paljon asiaa. Arvokisamitali on tietysti arvokisamitali, ja olen edelleen hyvin onnellinen siitä, mutta jälkikäteen mietittynä olisi ollut aika paljon helpompi rakentaa uraa, jos olisin ollut neljäs tai viides. Siinä kohtaa ne paineet tulivat nuorelle Matti-pojalle ehkä vähän liian koviksi. Jos nyt voittaisi vastaavaa, osaisi varmasti miettiä niitä asioita vähän miedommin.

MM-mitalin jälkeen meni kahdeksan vuotta ennen kuin Mattsson paransi ennätystään. Tokiossa jo kolmansissa olympialaisissaan esiintyvän Mattssonin uraan on kuulunut paitsi mahtavia nousuja myös apeita laskuja.

- Jos Rion olympialaisten välieräillassa olisi ollut joku luukku, josta sukeltaa pois altaasta, olisin tehnyt sen. Mutta niin vain piti kävellä median eteen. Se sen jälkeinen katkeruus oli niin kovaa, etten tiedä, onko ikinä ollut niin kovaa, Mattsson pohtii viisi vuotta 16. sijaan päättyneen edellisen olympiareissunsa jälkeen.

- Se lupaus muistettiin, kun sanoin sen Lontoossa niin suoraan. Riossa sitä tuutattiin aika monesta luukusta, että tuleeko se lupaamani kultamitali. Sitä kakkanjauhantaa on saanut kuunnella aika monesti täällä Porissakin, kun sellainen tuli luvattua. Mutta kun kisoihin lähdetään, sinne lähdetään tekemään tulosta – ei sinne kuulu lähteä nöyristelemään.

Nyt 27-vuotias porilainen on elämänsä kunnossa, ja paluu arvokisamitalistiksi oli lähellä jo toukokuussa Budapestin EM-kisoissa. Tänä keväänä ja kesänä ennätyksiä on syntynyt käytännössä aina, kun Mattsson on kastautunut.

- On äärimmäisen kutkuttava tilanne odottaa Tokiota. Kun kysytään päätavoitteesta, sanon, että en ole pystynyt vielä tekemään parasta suoritustani. Sitä kohti minä menen. Kun on päässyt takaisin huipulle, siitä täytyy pystyä nauttimaan. Pitkät kahdeksan vuotta on päätä hakattu seinään, mutta nyt on taas löydetty se kultainen lanka, Mattsson myhäilee.

Avsnitt(100)

Esa Hynynen

Esa Hynynen

OlympiaCastin vieraana Esa Hynynen – miten Tokion olympiakisojen piinaaviin olosuhteisiin varaudutaan? Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Esa Hynynen. Teemana on Tokion olympiakisoissa odottavien erityisolosuhteiden tuomat haasteet ja niihin valmistautuminen. Esa Hynynen toimii Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksella urheilufysiologian asiantuntijana. Työ pitää sisällään myös pitkäaikaista tutkimustyötä, mutta suurin osa siitä kuluu lajien ja urheilijoiden suorassa auttamisessa ns. osallistuvan asiantuntijatoiminnan kautta. Tällä hetkellä Esan työpanoksesta iso osa kohdistuu myös Tokion erityisolosuhteiden tutkimiseen sekä lajien ja urheilijoiden valistamiseen niistä. Kesän olympiakisoissa on luvassa erityisen kuumat ja kosteat olosuhteet, jotka asettavat merkittäviä haasteita kaikkien lajien urheilijoille, mutta etenkin ulkolajeissa. - Tokiossa on hyvin todennäköisesti tarjolla nykyaikaisten olympiakisojen piinaavimmat olosuhteet. Jos lasketaan tällaista tuntuu kuin -lämpötilaa, edellisissä olympiakisoissa Riossa se oli keskimäärin noin 30 astetta. Tokiossa se tulee olemaan noin 40, mikä on karmealta kuulostava olosuhde, Hynynen huomauttaa. - Nopeissa ja räjähtävissä lajeissa kuumuus auttaa, mutta kun mennään useita minuutteja ja sitä pidempään kestäviin suorituksiin, tulee haasteita lämmön poistossa kehosta. Täytyy tiedostaa, mihin ollaan menossa. Poikkeusolosuhteet onkin tiedostettu ja niihin on pystytty valmistautumaan jo hyvissä ajoin – eikä vähiten Esa Hynysen asiantuntemuksen ansiosta. Miten? Siihen pureudutaan tuoreimmassa OlympiaCastissa.

26 Feb 202053min

Leena Paavolainen

Leena Paavolainen

OlympiaCastin vieraana Leena Paavolainen – valmistelut Tokion olympiakisoihin aloitettiin jo viisi vuotta sitten. Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Leena Paavolainen, joka on tehnyt taustalla töitä jo vuosikausia sen eteen, että Suomen joukkueen järjestelyt toimivat optimaalisesti Tokion olympiakisoissa. Leena Paavolainen on tehnyt jo lähes 30-vuotisen työuran huippu-urheilun parissa – tutkijana KIHU:ssa, valmennuksen johtajana Paralympiakomiteassa ja Ampumaurheiluliitossa sekä viimeisen seitsemän vuoden aikana HUY:ssä. Nykyisin Leena toimii HUY:n varajohtajana ja kisaohjelmakokonaisuuden vetäjänä. Tokion olympiakisoihin huipentuu monen suomalaisurheilijan vuosien työ, mutta samalla tavalla kisat huipentavat monen vuoden työsaran Olympiakomiteassa. Työ Tokion olympiajärjestelyjen eteen on aloitettu jo ennen edellisiä kesäolympialaisia Riossa – ja samalla tavalla työt kohti Pariisin kesäkisoja 2024 on aloitettu jo nyt, vaikka Tokioon on aikaa vielä puoli vuotta. - Kaiken keskiössä on urheilijoiden ja lajien valmistautuminen kohti Tokiota. Nyt on kiivas karsintavaihe vielä menossa, ja viimeiset urheilijat kisajoukkueeseen ovat selvillä vasta kesäkuun lopussa. Taustalla tehdään kiivaasti joukkueen kisavalmisteluja, ja tässä vaiheessa Tokion asiat ovat päivittäin jollain tavalla työpöydälläni, Paavolainen kertoo. OlympiaCastin haastattelussa Paavolainen avaa, mitä kaikkea tämä massiivinen työ pitää sisällään. Esille nousee myös mielenkiintoisia lukuja, jotka paljastavat, miten mammuttimainen tapahtuma kesäolympiakisat on. Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja. Tokion teemojen lisäksi OlympiaCastin jaksoissa avataan tuttuun tapaan myös suomalaisen huippu-urheilun tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki. Tervetuloa mukaan Suomen olympiajoukkueen matkalle kohti Tokion kesäkisoja!

19 Feb 202058min

Laura Salminen

Laura Salminen

Laura Salminen on nykyaikainen 5 ottelija, joka on satsannut kaikkensa urheilulle peruskoulun jälkeen. Parhaita saavutuksia on Maailman cup osakilpailussa 11. sija. Viime vuoden kirkisian olympiakarsintakisassa toinen sija, sekä 2018 vuoden mm kioisssa 15 sija. Junioreiden euroopan mestaruus löytyy vuodelta 2003. Maastojuoksussa nuorten sm mitaleja on myös kaapissa, sekä Kalpamiekkailun aikuisten sarjasta muutamia sm mitaleja. Hän on jäänyt kahdesti täpärästi olympialaisista rannalle. Lontoon 2012 olympialaisista hän jäi pienimmällä mahdollisella erolla ulos, kun samat pisteet kasaan haalinut Liettualainen urheilija valittiin kilpailuihin paremman MM tuloksen turvin. Lauraa valmentaa hänen isä Veikko Salminen, joka itsekin kilpaili kolmissa olympialaisissa. Vuoden 1972 Mynchenin kisoista Veikko voitti pronssi mitalin joukkuekilpailusta.

12 Feb 202040min

Leo-Pekka Tähti

Leo-Pekka Tähti

Leo-Pekka Tähti on porilainen paraurheilija, joka talvehtii Espanjan fuengirolassa parempien olosuhteiden takia. Lepe on voittanut neljissä eri paralympiakilpailuissa viisi kultamitalia ja yhden pronssin. Maailman paras sprintti ratakelaaja on pystynyt olemaan maaolman huipulla jo kuudentoista vuoden ajan. Nyt selvitetään miten se on mahdollista. Puhutaan myös julkisuudesta, lapsuudesta, maratoneista ja motivaatiosta.

29 Jan 202048min

Jenna Laukkanen

Jenna Laukkanen

Jenna Laukkanen on olympiauimari Sotkamosta. Lukion jälkeen hän päätti laittaa kaiken peliin urheilun suhteen ja tulosta tuli saman tien. Toki myös eriäviä mielipiteitä oli ilmassa samoihin aikoihin. 2015 vuoden lyhyen radan EM-kisoista tuli kaksi kultamitalia, ja siitä lähtien kaikissa lyhyen radan EM-kisoista on tullut kotiin mitaleja. 2016 vuoden pitkän radan EM-kioista tuli myös kaksi pronssi mitalia. Jenna on ainut Suomalainen uimari, joka kelpuutettiin mukaan uuteen ISL maailman uintiliigaan. Tämä uintiliiga muistuttaa enemmän diskoa, kuin perinteistä uintikisaa. Kohta kuulet miksi. Kahdet olympialaiset on jo vyöllä ja nyt katse on kohti Tokiota. Mitä edelliset olympialaiset opetti Jennalle, mistä on Tokiossa hyötyä? Mitä eroa on lyhyen ja pitkän radan kilpailuilla? Näistä jutellaan tässä jaksossa.

22 Jan 202033min

Arvi Savolainen

Arvi Savolainen

Neljäs tuotantokausi starttaa vauhdikkaasti, kun Arvi Savolainen kertoo oman tarinansa painin parissa ja tämän hetken tilanteen suhteessa Tokion olympialaisiin. Arvi aloitti jo pienenä poikana painin. Ikäisekseen iso kokoinen poika joutui kuitenkin nopeasti kilpailemaan vanhempia poikia vastaan ja alkoi saada selkäsaunoja. Toisaalta se myös kasvatti ja kehitti Arvia paremmaksi painijaksi. Lukio ikäisenä Arvi aloitti painin harjoittelun systemaattisemmin ja tulokset oli lähes heti nähtävissä. 17 vuotiaiden sarjassa tuli samana vuonna Suomenmestaruus, Pohjoismaiden mestaruus, EM hopeaa ja MM pronssia. Edelleen Arvi kokee, että tämä oli se vuosi, jolloin hän kehittyi eniten, koko uransa aikana. Mikä on tilanne Tokion olympialaisten suhteen ja miten sinne voi edes päästä? Näistä asioista puhutaan tässä jaksossa.

15 Jan 202031min

Emil Ruusuvuori

Emil Ruusuvuori

OlympiaCastin vieraana Emil Ruusuvuori – vuoden 2019 tennissensaatio hyppäämässä maailman eliittitasolle   OlympiaCastin syyskauden päätösjaksossa vieraana on yksi vuoden 2019 suomalaisista huippu-urheilukomeetoista, räjähdysmäisen nousun kohti maailman huippua tenniksessä tehnyt Emil Ruusuvuori.   Emil Ruusuvuori voitti vuoden 2019 aikana peräti neljä challenger-tason turnausta ja nousi kolkuttelemaan maailmanlistan sadan joukkoa. Tahti oli vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla niin kova, että ATP-kiertueelle nousun lisäksi vuonna 1999 syntyneellä Ruusuvuorella on realistinen näkymä selviytyä myös Tokion olympiatennikseen.   Tennis on huipputasolla erittäin kilpailtu laji, jossa ero maailman absoluuttisen huipun ja laajan haastajajoukon välilläkin on hyvin pieni. Tämän Ruusuvuori todisti syksyllä Davis Cupissa, kun hän voitti maailmanlistan vitosen, Itävallan Dominic Thiemin.   - Siinä oli pari hyvää kisaa alla. Tiesin, että pystyn varmasti Thiemin haastamaan. En nähnyt esteitä voitolle, vaikka tiesin, että vastassa on maailman vitonen, joka osaa pelata tennistä aika hyvin. Kun yli 5 000 ihmistä huusi, se oli aika myräkkää – sain kotiyleisöstä paljon virtaa. Se oli tosi makea juttu, Ruusuvuori muistelee.   OlympiaCastin vieraana Ruusuvuori avaa tenniksen luonnetta lajina laajemminkin. Syyskauden päätösjaksossa Ruusuvuori kertoo myös, miten ilmoitti jo kahdeksanvuotiaana julkisesti tavoitteekseen maailmanlistan kymmenen parhaan joukon. Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja. Tokion teemojen lisäksi OlympiaCastin jaksoissa avataan tuttuun tapaan myös suomalaisen huippu-urheilun tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki. Tervetuloa mukaan Suomen olympiajoukkueen matkalle kohti Tokion kesäkisoja!

11 Dec 201952min

Tommi Martikainen

Tommi Martikainen

Kurkistus ammattipyöräilyn ihmeellisen maailmaan – OlympiaCastin vieraana Tommi Martikainen   Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan ammattipyöräilyn kiehtovasta maailmasta, kun vieraana on Tommi Martikainen.   Tommi Martikaisella on laaja kokemus maantiepyöräilystä sekä urheilijana että valmentajana. Viimeisimpänä urheilusaavutuksenaan Martikainen voitti yli 35-vuotiaiden maailmanmestaruuden tänä vuonna.   Ennen kaikkea Martikainen tunnetaan Lotta Henttalan (os. Lepistö) valmentajana. Henttala on yksi maailman kovimmista kiritykeistä naisten maantieajossa, ja hänen valmentajansa kanssa pureudutaan siihen, millaisia erityispiirteitä poikkeuksellisessa, ammattilaistallivetoisessa yksilölajissa on.   - Lotan nykyisen tallin kanssa yhteistyö toimii erittäin hyvin. He ovat yhteydessä minuun, ja me mietimme yhdessä, mikä on Lotalle parasta; mitä he haluavat ja mikä on Lotalle paras tapa saavuttaa se, mitä he haluavat – sekä kilpailuohjelman että valmennuksen suhteen. Tämä on muuttunut paljon viime vuosina, Martikainen avaa.   Lopuksi puhutaan myös Tokion olympiakisoista, jossa Henttalalla on jopa mitalipotentiaalia, vaikka Suomi pienenä pyöräilymaana tasoitusta isommille maille antaakin. Lajin poikkeuksellisuudesta kertoo sekin, että Tokio ei ole Henttalalle kauden päätavoite, vaan iso kisa muiden joukossa. Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja. Tokion teemojen lisäksi OlympiaCastin jaksoissa avataan tuttuun tapaan myös suomalaisen huippu-urheilun tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki. Tervetuloa mukaan Suomen olympiajoukkueen matkalle kohti Tokion kesäkisoja!

4 Dec 201959min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
killradet
sillypodden
fotbollsmorgon
rss-viva-fotboll
tuttosvenskan
rss-rule-britannia
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
sportbladets-premier-league-podd
rss-tv4-hockey-podden
hockeypuls
lundh
hockeymorgon-2
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
shl-podden
when-we-were-kings
sportbladet-allsvenskan
rss-halfway-house