Henkilöomistuksen kannustimet | Kopra | #neuvottelija 87

Henkilöomistuksen kannustimet | Kopra | #neuvottelija 87

Henkilöomistuksen kannustimet | Kopra | #neuvottelija 87. Yrjö Kopra on Alexander Corporate Finance Oy:n perustaja ja Suomen kompensaatiöjärjestelmien uranuurtaja. Hän on yhtiökumppaninsa Erkki Helaniemen kanssa EVLI Alexander Incentives Oy:n hallituksen jäsen. Yrjö ja Sami keskustelevat vuoden 2021 alusta voimassa olevasta henkilöstöomistusjärjestelmästä, jonka käyttöönotto on järkevää usealle listaamattomalle yritykselle. Se mahdollistaa osakeostot NAV:iin eli nettovarallisuusarvoon joka voi olla huomattavastikin alempi kuin osakkeiden käypä arvo. Näin henkilöstölle muodostuu vahva kannustin puolustaa ja kasvattaa osakkeidensa arvoa ja tavoitella osingon suotuisaa kehitystä.

Jaksossa Yrjö vastaa #neuvottelijat-ryhmän kysymyksiin kuten miten kompensaatiokeskustelu on muuttunut 1990-luvulta nykyaikaan ja miten eri kompensaatiojärjestelmät, erityisesti suoriteperusteinen kompensaatio on kehittynyt. 1990-luvulla fokus oli Saminkin tutkimusalueena olevissa johdon optioissa. Sittemmin osakepalkkiot ja osakemerkintämahdollisuudet ovat nousseet optioiden rinnalle sekä listatuissa että listaamattomissa yrityksissä ja mm. Marimekossa henkilöstö on vaurastunut moninkertaisesti omistuksensa kautta. Lopussa Kopra pohtii investointipankkityönsä suuria nousuaaltoja, joista yksi voi olla nykyinen listautumisantiaalto.

(00:00) Yrjö Kopra toteaa vasemmistohallituksen toteuttaneen vuoden 2021 alusta lähes täydellisen kannustejärjestelmän henkilöstöomistukselle. Miten henkilökunnan enemmistö voi ostaa jopa käyvän arvon alaisella hinnalla osakkeita listaamattomassa yrityksessä. Miksi henkilöstöomistus on myös vasemmistoliikkeen tavoite. Miten muutaman tuhannen euronkin omistus muuttaa käytöstä.

(01:49) Yrjö Kopra ja Sami Miettinen keskustelevat vuoden 2021 alusta voimassa olevasta henkilöstöomistusjärjestelmästä ja eri kompensaatiotavoista.

#yritykset #ihmiset #yhteiskunta #politiikka #sijoittajat #ekonomistit #kompensaatio

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Avsnitt(379)

Osakkeiden (pakko)lunastus | Wist | #neuvottelija 363

Osakkeiden (pakko)lunastus | Wist | #neuvottelija 363

Osakkeiden (pakko)lunastus | Wist | #neuvottelija 363. Suomen oikeuskäytäntö osakkeiden lunastuksissa hakee uusia rajojaan. Tarja Wist avaa KKO:n ratkaisuja. Osakkeen arvo voi olla negatiivinen "golfo...

2 Dec 202543min

Piilaakson kasvun kaava | Mickos | #neuvottelija 362

Piilaakson kasvun kaava | Mickos | #neuvottelija 362

Piilaakson kasvun kaava | Mickos | #neuvottelija 362. Mårten Mickos - Kasvun kaava-kirjan keskeiset opit eksponentiaalisesti kasvaviin yrityksiin. Miksi Piilaakso onnistuu kerrasta toiseen luomaan räj...

26 Nov 20251h 5min

BBC mokasi Mamdani | Tontti Virtanen | #neuvottelija 361

BBC mokasi Mamdani | Tontti Virtanen | #neuvottelija 361

BBC mokasi Mamdani | Tontti Virtanen | #neuvottelija 361.Kaksi pääteemaa Matti H Virtasen ja Jarkko Tontin kanssa: BBC:n journalismikriisi ja New York Cityn uuden sosialistipormestarin Mamdanin valint...

21 Nov 202549min

Vantaan kallis Patikka-Ratikka | Roininen Jääskeläinen | #neuvottelija 360

Vantaan kallis Patikka-Ratikka | Roininen Jääskeläinen | #neuvottelija 360

Vantaan kallis Patikka-Ratikka | Roininen Jääskeläinen | #neuvottelija 360. Vantaa on tekemässä marraskuussa 2025 lähes miljardipäätöstä veronmaksajiensa mandaatilla. Kyselyn perusteella vain neljänne...

14 Nov 202554min

Vibe-koodaus | Mikkonen Juntunen | #neuvottelija 359

Vibe-koodaus | Mikkonen Juntunen | #neuvottelija 359

Vibe-koodaus | Mikkonen Juntunen | #neuvottelija 359. AI Kanavan Lasse Mikkonen ja sen vakiovieras Harri Juntunen keskustelevat Samin kanssa vibe-koodauksesta käytännössä. Jaksossa käydään läpi keskei...

11 Nov 20251h 1min

Samppanjaa Milein voitolle | Tolvanen Ahola | #neuvottelija 358

Samppanjaa Milein voitolle | Tolvanen Ahola | #neuvottelija 358

Samppanjaa Milein voitolle | Tolvanen Ahola | #neuvottelija 358. Javier Milei voitti vakuuttavasti Argentiinan vaalit ja pystyy nyt jatkamanaan ilman peronistien vasemmistolaista myyräntyötä Argentiin...

4 Nov 202546min

Tuomas Enbuske Huumeet, TV ja usko [SIC] | #neuvottelija 357

Tuomas Enbuske Huumeet, TV ja usko [SIC] | #neuvottelija 357

Tuomas Enbuske Huumeet, TV ja usko [SIC] | #neuvottelija 357. Tuomas Enbuske ja Sami keskustelevat Tuomaksen kirjasta Tuomas Enbuske Elämänkerta [SIC], Docendo 2025.00:00 Enbuske-elämänkerran [SIC]-ni...

28 Okt 202550min

Translink Nordic Tech Stars | #negotiator 356

Translink Nordic Tech Stars | #negotiator 356

Translink Nordic Tech Stars | #negotiator 356. Interviews with participants of Translink Corporate Finance Nordic Tech Stars event in Helsinki, attended by premier investors and Nordic SaaS and techno...

21 Okt 202531min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-den-nya-ekonomin
bathina-en-podcast
dynastin
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
bilar-med-sladd
24fragor
market-makers