Nuoret yrittäjät Terveysteknologia Niklas Snäll Waltteri Helisalo Luka Mansikka #neuvottelija 90

Nuoret yrittäjät Terveysteknologia Niklas Snäll Waltteri Helisalo Luka Mansikka #neuvottelija 90

Niklas Snäll, Waltteri Helisalo ja Luka Mansikka saapuvat #neuvottelija -kanavan vieraaksi keskustelemaan SEB Sustainable Entrepreneurship -kilpailun voitostaan sekä perustamastaan terveysteknologiaan keskittyvästä Nordvi-palvelustaan. Camilla Laitisen koordinoimassa kilpailussa Lauttasaaren yhteiskoulun kolmikko voitti Uskalla Yrittää-yrittäjyyskilpailun parhaan liikeidean ja myyntitiimin palkinnon ja pääsi keskustelemaan mm. Slushin toimitusjohtajan sekä enkelisijoittajien kanssa.

Niklas, Waltteri ja Luka käyvät elämänmuutokseen ja elämänlaadun parantamiseen tähtääviä trendejä. Ouran kaltaisten sormusten, sykemittareiden ja muiden puettavien mittareiden ansiosta biohakkerointi mahdollistaa unen, liikunnan, ravinnon ja mentaalitasapainon seuraamisen erityisesti matkapuhelimien kautta. Google ja Apple osin integroivat health-alustoihinsa terveystietoa, mutta hyvin laaditut applikaatiot ovat kilpailukykyisiä tapoja hyödyntää terveysteknologiaa käytännössä.

Nordvi pyrkii mullistamaan ihmisten tavan pysyä terveenä sekä edistämään heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Yrityksen luoman applikaation avulla terveenä pysyminen ja kiireisen elämän yhdistäminen hoituu helpommin kuin koskaan.

00:00-01:17 Terveysapplikaatioiden edut ja yhdistäminen mm. Apple ja Google-ekosysteemiin. Wearables ja muut biohakkerointilaitteet kuten Oura. Korona-ajan noste itsensä kehittämiselle ja kuntoilulle

01:18-40:20 Luka Mansikka, Waltteri Helisalo ja Niklas Snäll keskustelevat Sami Miettisen kanssa terveysapplikaatioden nykytitalnteesta, trendeistä ja omasta liikeideastaan toimialalla (Nordvi).

#sijoittajat #yritykset #myynti #yhteiskunta #yrittäjyys #biohakkerointi

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(389)

YLE hyökkää Sanna Ukkola Ivan Puopolo #neuvottelija 268

YLE hyökkää Sanna Ukkola Ivan Puopolo #neuvottelija 268

YLE hyökkää Sanna Ukkola Ivan Puopolo #neuvottelija 268. YLE:n toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila valoi sisäisessä puheessaan uskoa yleläisiin kuvaamalla yhtiön tilannetta informaatiohyökkäykseksi ja i...

29 Aug 202447min

Rahastoeläke 401K Suomeen Catherine Reilly #neuvottelija 267

Rahastoeläke 401K Suomeen Catherine Reilly #neuvottelija 267

Rahastoeläke 401K Suomeen Catherine Reilly #neuvottelija 267. Kansanedustaja Tere Sammallahti sai kokoomuksen puolueohjelmaan kirjauksen rahastoeläkkeen tavoittelusta. Catherine Reilly käy läpi miten ...

21 Aug 202451min

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266

Ukraina hyökkäsi Kurskiin | Kastehelmi | #neuvottelija 266. Ukraina hyökkäsi Kurskiin Emil Kastehelmi #neuvottelija 266. Blackbird OSINT-ryhmän Emil kertaa mitä tiedämme nyt Ukrainan yllätyshyökkäykse...

11 Aug 202454min

Astronauttien tunnerohkeus Helena Åhman #neuvottelija 265

Astronauttien tunnerohkeus Helena Åhman #neuvottelija 265

Helena Åhman Astronauttien tunnerohkeus #neuvottelija 264. Helena saapuu toisen kerran kirjavieraaksi kirjastaan Tunnerohkeus — Suoraan puhumisen ja vastarinnan kohtaamisen taito (Otava). Helena ja Sa...

8 Aug 202456min

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264

Sami Miettinen Suomen ongelmat loman jälkeen #neuvottelija 264. Lomaltapaluujakso, lomakuulumisia Barkov City Tampereelta, Kreikasta sukelluksen parista ja toimintasuunnitelma ehdotuksienne pohjalta. ...

2 Aug 202422min

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263

Kamala mätkii Trump-Vancea Sami Miettinen #neuvottelija 263, jossa Sami käy läpi dramaattisen viikon tapahtumat USA:n politiikan yllätysviikolta. Kamala Harris ja demokraattipuolueen PR-koneisto on y...

29 Juli 202422min

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262

Patrick Itäniemi Tuloeroraivo kolumnista #neuvottelija 262. Suomen talouskeskustelun kapeus paljastui kesällä 2024 kun Helsingin Sanomain uusi linja varovasti kokeili mielipiteiden diversiteettiä ensi...

25 Juli 202452min

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261

Yrittäjästä omistajaksi consiglierillä Ville Tolvanen #neuvottelija 261. Ville Tolvasen kolmas jakso jatkaa edellisen jakson haliltustyöskentelystä (BaaS eli Board as a Service) omistajuuteen. Miten y...

22 Juli 202453min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
badfluence
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
svd-tech-brief
avanzapodden
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
fill-or-kill
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
dynastin
tabberaset
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dr-bjorklund