The Yearly Reset -retriitin fiilikset tallenne
Kohti Unelmia11 Dec 2023

The Yearly Reset -retriitin fiilikset tallenne

Optimoi oma terveytesi
tieteeseen perustuvan detox-ohjelman avulla


Hei!

Olemme Ilkka Koppelomäki (Uskalla Innostua -yrityksen perustaja ja intohimoinen oman terveyden maksimoija) ja Johannes Laine (Kohti Unelmia -brändin perustaja ja intohimoinen sarjayrittäjä).

Olemme yrittäjiä ja haluamme omannäköisen elämän lisäksi ottaa mahdollisimman suuren vastuun oman terveyden maksimoimisesta.

Marraskuussa 2023 olimme yhdessä testaamassa ekslusiivista “The Yearly Reset” -retriittiä.

Olemme nyt kumpikin vakuuttuneita siitä, että haluamme ottaa tämän vuosittaiseen ohjelmaan oman terveytemme edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Tästä retriitistä ja sen kokemuksista on niin paljon kerrottavaa, että pidimme, että suosittelemme sinua katsomaan yllä olevan videotallenteen livestä, jonka pidimme Thaimaasta heti retriitin jälkeen yhdessä retriitin perustajien Noah Laith ja Silvana Laith kanssa.

TÄSSÄ VIDEOSSA KÄVIMME LÄPI ALLA OLEVIA KOHTIA:

1. Miksi lähdimme juuri tälle retriitille Thaimaahan?

2. Mitä koimme ja opimme retriitin aikana (tässä osassa paljon myös sitä, miten tämä eroaa perinteisistä detox retriiteistä, vaikka tämäkin oli sellainen)

  • Harjoitukset (näitä oli paljon ja näistä tuli paljon oppeja)

  • Paasto ja suolihuuhtelut

  • IV ja peptidi hoidot, joita saimme

  • Luennot ja ihmiset

  • Testit ja testitulokset + henkilökohtaiset ohjeet

  • Tärkeimmät asiat mitä saimme

3. Retriitin perustajat vieraana: Tässä osassa saimme mukaan Noah Laithin, joka on erityinen esimerkki terveestä ihmisestä. Hän sairasteli ennen todella paljon ja panostamalla terveyteensä, ollut nyt 19 vuotta terve. Mukana oli myös retriitin lääkäri Silvana Laith.

Retriitin nimenkin mukaisesti, kyse on vuosittaisesta kehon myrkkyjen poistamisesta ja oman terveyden optimoinnista huippu seurassa.

Siksi olemme lähdössä marraskuussa 2024 uudestaan retriitille.

Ajankohta on marraskuussa 2024 ja se varmistetaan pian.

Voit myös halutessasi osallistua itsenäisesti jo alla olevissa ajankohdissa:

  • Tammikuu 8.-18.1.2024


  • Helmikuu 21.2.-2.3.2024

TÄMÄ VIDEO JA RETRIITTI ON SINULLE, JOKA HALUAT MAKSIMOIDA OMAN TERVEYTESI


LÄHDEMME MARRASKUUSSA 2024
TÄLLE RETRIITILLE UUDESTAAN! 😍


HALUATKO MUKAAMME TÄLLE RETRIITILLE? Tsekkaa lisätiedot https://www.uskallainnostua.fi/the-yearly-reset-retriitti

Avsnitt(147)

#18: Antti Sipinen - Kuinka luot onnistuneen tapahtuman?

#18: Antti Sipinen - Kuinka luot onnistuneen tapahtuman?

Keskustelimme Antti Sipisen kanssa kuinka luoda onnistunut tapahtuma? Mitä ottaa huomioon tapahtumatuotannossa? Tämän lisäksi keskustelimme hänen yrittäjyystarinaansa, vinkkejä hyvinvointiin ja hiukan joogafestival 2020 tapahtumasta, jota he ovat järjestäneet rakkaudella jo usean vuoden ajan. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

17 Feb 202026min

#17: Mika Poutala - Miten epäonnistua onnistuneesti?

#17: Mika Poutala - Miten epäonnistua onnistuneesti?

Mika Poutala on hävinnyt niin naurettavan tiukasti kahdesti ammattilaisurallaan, että ei varmaan itsekään tajunnut tulisiko itkeä vai nauraa? Kuinka tästä epäonnistumisesta päästään onnistuneesti eteenpäin? Mitä häviäminen on opettanut? Miksi Mika tekee mitä nyt tekee? Arvot ja oman itsensä tunteminen hyvin läsnä tässä jaksossa. Jakso meni vahingossa eri järjestyksessä pihalle, mutta älkää antako sen häiritä. -- Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

11 Feb 202034min

#16: Eveliina Tistelgren - Maailmanmestarin puhetta unelmista ja niiden saavuttamisesta

#16: Eveliina Tistelgren - Maailmanmestarin puhetta unelmista ja niiden saavuttamisesta

Kuinka mennä eteenpäin kun kaikki on saavutettu? Mitä mielenpäällä tuoreella maailmanmestarilla? Mitkä ovat ensimmäiset ajatukset voiton jälkeen? Miltä arki tuntuu, kun unelma josta on pitkään nähty unta ja haluttu päivittäin, vihdoin totetuuu? Mitä voittaminen vaatii? -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

22 Jan 202039min

#15: Mimmit Sijoittaa - Mistä lähteä liikkeelle sijoittamisessa?

#15: Mimmit Sijoittaa - Mistä lähteä liikkeelle sijoittamisessa?

Mimmien kanssa tuli juteltua sijoittamisesta, kuinka heidän tarina sai alkunsa, mitä ottaa huomioon ja kuinka syventyä lisää. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

10 Jan 202037min

#14: Sami Sundvik - Hartaudella, laadukasta ja kannattavaa liiketoimintaa

#14: Sami Sundvik - Hartaudella, laadukasta ja kannattavaa liiketoimintaa

Ravintolisät, elintarvikehuijaukset, iso harkittu riski, viagraa, kuluttaminen, ekologisuus, seksi, hyväntekeväisyyttä... Laajalla tykityksellä keskustelua tämän herrasmiehen kanssa. Kiitos Sami Sundvik! -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

4 Jan 202041min

#13: Jaakko Halmetoja - Kumpi voittaa sauna vai avanto?

#13: Jaakko Halmetoja - Kumpi voittaa sauna vai avanto?

Erikoismies, Guru, komea ku patsas, hauska ku koomikot... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, todella inspiroiva ja kaikinpuolin mukava mies Jaakko Halmetoja antaa elämään tärkeitä vinkkejä, jakaa tarinaansa ja vääntää tietty vitsiä! Paljon konkreettisia vinkkejä kuinka parantaa omaa hyvinvointiaan. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

31 Dec 201950min

#12b: Laura Peippo - Uskallatko kääntää avaimia ja navigoida sinne mitä haluat?

#12b: Laura Peippo - Uskallatko kääntää avaimia ja navigoida sinne mitä haluat?

Muistatko pysähtyä miettimään niitä asioita joita olet jo saavuttanut? Oletko kiitollinen niistä? Laura Peipon kokemat tapahtumat opettavat paljon. Hänen sanomansa ja tekemisensä on todella inspiroivaa! Kuuntele tämän nuoren inspiroivan ilopillerin sanomaa ja pysähdy todella miettimään asioita joista keskustelemme Lauran kanssa. Muista aina mennä eteenpäin. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

29 Dec 201935min

#12a: Oona Kivelä - Mikset tekisi vähemmän, mutta fiksummin?

#12a: Oona Kivelä - Mikset tekisi vähemmän, mutta fiksummin?

Oona Kivelä on nelinkertainen maailmanmestari, taitelija ja uskomattoman inspiroiva persoona. Hänen tarinassa mielestäni poikkeuksen tekee hiukan se, että hän kannustaa tekemään vähemmän sekä keskittämään työtä myös mielen puolelle. Mielen harjoittelusta puhutaan vielä tosi vähän verrattuna sen hyötyihin. Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita. -- Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

14 Dec 201931min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
uppgang-och-fall
rss-borsens-finest
svd-ledarredaktionen
avanzapodden
rss-svart-marknad
lastbilspodden
rss-dagen-med-di
24fragor
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
fill-or-kill
borsmorgon
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bathina-en-podcast
rss-en-rik-historia
rss-den-nya-ekonomin
affarsvarlden