#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

Tämän jakson aiheena on palaute. Jakson myötä tulet kuulemaan miksi palaute on tärkeää ja miten sitä voi hyödyntää. Saat myös ihan konkreettisia vinkkejä palautteen pyytämiseen. Käsitelen palautetta nimenomaan osaamisen tunnistamisen keinona, mutta toki voit kuunnella tätä jaksoa myös yleisesti palautteen merkityksestä itsetuntemuksen lisäämisen näkökulmasta. Meillä ihmisillä on myös taipumus vähätellä rutiininomaisesti osa-alueita, jotka tulevat meille luonnostaan, koska ne eivät tunnu erityisiltä. Ne ovat hiljaista tietoa, jota meidän on vaikea itse huomata. Meillä on myös aina sokeita pisteitä: asioita, joita emme näe itsessämme. Nämä voivat olla taitoja, jotka muut näkevät meissä selvästi, mutta joita emme itse huomaa. Esimerkiksi sun työkaverit saattaa ihailla tapaasi esittää monimutkaiset asiat selkeästi, vaikka sinä itse pidät sitä "vain normaalina keskustelutaitona tai tapana ilmaista itseäsi". Eli me tarvitaan muita ihmisiä oman osaamisen tunnistamiseen. Toki palaute ei ainoastaan paljasta vahvuuksia, vaan myös kehityskohtia, joita emme välttämättä itse havaitse. Kun me saadaan palautetta – oli se asiakkaalta, kollegalta, pomolta, puolisolta tai vaikka ihan satunnaiselta ohikulkijalta – siihen liittyy usein kaksi näkökulmaa, joita ei välttämättä aina tule tietoisesti pohdittua: miten itse otamme palautteen vastaan ja mistä näkökulmasta toinen sitä antaa. Näiden näkökulmien tarkastelu voi avata uusia oivalluksia siitä, mitä siitä palautteesta jää käteen.

Avsnitt(86)

#14 Projektioppiminen ja tekoäly / Henri Hyppönen, yrittäjä ja luova johtaja.

#14 Projektioppiminen ja tekoäly / Henri Hyppönen, yrittäjä ja luova johtaja.

Keskustellaan Henkan kanssa syväoppimisen ja laaja-alaisen kiinnostumisen tavoista. Henkka kertoo miksi panostaa omassa kehittymisessään projektioppimiseen sekä työryhmän yhteiseen luovaan prosessiin. Henkka kertoo myös siitä miten tekoäly auttaa luovassa prosessissa ja tarjoaa aivan uudenlaisia työkaluja tuotekehitykseen.

30 Mars 202144min

#13 Uteliaisuus, oppiminen ja paranoidi optimismi / Risto Siilasmaa, F-Securen perustaja

#13 Uteliaisuus, oppiminen ja paranoidi optimismi / Risto Siilasmaa, F-Securen perustaja

Risto kertoo oivalluksistaan jatkuvan oppimisen tarpeellisuudesta. Kuinka myös hallituksen puheenjohtajan tehtävissä on edelleen panostettava oppimiseen. Keskustellaan formaalin opiskelun merkitystä, jatkuvasta uteliaisuudesta maailmaa kohtaan sekä luotettavien ihmissuhteiden tärkeydestä omalle kehittymiselle. Risto kertoo myös paranoidin optimismin periaatteista sekä siitä miten skenaariotyöskentelyyn mahtuu myös yllättymisen iloa.

23 Mars 202142min

#12 Yhdessä oppiminen / Kirsi Piha, Ellun Kanojen perustaja.

#12 Yhdessä oppiminen / Kirsi Piha, Ellun Kanojen perustaja.

Kirsi kertoo kokemuksiaan siitä miten politiikka ja yritysmaailma eroavat oppimisympäristöinä. Mikä haastaa ja edistää dialogia ja yhdessä oppimista. Keskustellaan myös kollektiivisesta uteliaisuudesta ja mitä Ellun Kanoissa on tehty sen eteen. Kuulemme myös miksi Kirsin mielestä juuri oppiminen on elämän tarkoitus! Jakso on nauhoitettu 25.2.2021.

16 Mars 202143min

#11 Uteliaisuus luovuuden ja itsetuntemuksen lähteenä / Saku Tuominen, Hundredin luova johtaja.

#11 Uteliaisuus luovuuden ja itsetuntemuksen lähteenä / Saku Tuominen, Hundredin luova johtaja.

Keskustelemme uteliaisuuden merkityksestä luovassa työssä. Erityisesti arkisena toimintatapana ja itsetuntemuksen apuna. Saku kertoo kuinka on siirtynyt erillisistä ideointi- ja kehittämishetkistä kohti jatkuvaa reflektointia ja uteliaisuutta. Saku kertoo myös kuinka hänen suhteensa epäonnistumisiin on fundamentaalisesti muuttunut, mutta miksi tästä huolimatta epäonnistumisten juhliminen on hänen mielestään surkea idea. Haastattelu on osa podcastin toista tuotantokautta, jonka teemana on uteliaisuus ja työssä kehittyminen.

8 Mars 202139min

#10 Jatkuvan oppimisen tavat / Lauri Järvilehto, sarjayrittäjä ja AVP:n toinen johtaja

#10 Jatkuvan oppimisen tavat / Lauri Järvilehto, sarjayrittäjä ja AVP:n toinen johtaja

Keskustelimme Laurin kanssa siitä kuinka löytää suunta omalle ammatilliselle kehittymiselle ja kuinka yhdistää se siihen mitä todella tarvitaan. Lauri kertoo myös millaisia oppimisen tapoja hän hyödyntää arjessaan. Puhumme mm. siitä kuinka kirjat ja kirjoittaminen palvelee ajattelutyötä ja kuinka tärkeää on rohkeasti hypätä käytännön kokeiluihin. Kuulemme myös kuinka Laurista on kehittynyt valkoisen paperin kammoajasta usean tietokirjan kirjoittaja.

2 Mars 202139min

#9 Tuoreet näkökulmat ja luovat kerronnan keinot / Ina Mikkola, toimittaja ja ohjaaja.

#9 Tuoreet näkökulmat ja luovat kerronnan keinot / Ina Mikkola, toimittaja ja ohjaaja.

Ina Mikkola on toimittaja ja ohjaaja, joka syttyy luovan kerronnan keinoista ja tabu-aiheista. Keskustelemme Inan kanssa oman journalistisen tyylin löytämisestä ja itsetuntemuksen roolista toimittajan työssä. Ina kertoo myös kuinka epävarmuuden sietäminen, unelmien eteen työskentely ja mahdollisuuksiin tarttuminen ovat edistäneet hänen työuraansa. Haastattelu on ensimmäinen jakso podcastin 2. kautta, jonka teemana ovat uteliaisuus ja työssä kehittyminen.

23 Feb 202148min

#8 Kuinka rakennetaan ihmissuhde, jossa uskaltaa olla keskeneräinen.

#8 Kuinka rakennetaan ihmissuhde, jossa uskaltaa olla keskeneräinen.

👥 Tässä jaksossa tarkastellaan sitä miten jotkut ihmissuhteet syvenevät tasolle, jossa voidaan puhua ilman jatkuvaa editointia, myös niistä kipeistä asioista ja salaisimmista haaveista. Ja miksi tämä on oppimisen kannalta niin tärkeää (ja samalla ah niin pelottavaa). 😱 Kerron myös minun ja mieheni eräästä yöllisestä keskustelusta, josta muodostui varsin jännittävä tilanne. Miten omien oppimisunelmien paljastaminen onkin yhtä aikaa elintärkeää ja super kuumottavaa. 🛠 Annan jaksossa KOLME KONKREETTISTA NEUVOA kuinka jokainen meistä voi lähteä rakentamaan psykologisesti turvallista ihmissuhdetta, jossa oppiminen on mahdollista.

11 Juni 202026min

#7 Oppimisen rutiinit vauhdittavat oppimisprosessia

#7 Oppimisen rutiinit vauhdittavat oppimisprosessia

Jäävätkö oppimistavoitteesi pölyttymään pöytälaatikkoon, kun arjen haipakka vie huomion? -> hyvät oppimisen RUTIINIT vauhdittavat oppimisprosessia! Tässä jaksossa tunnustan rakkauteni rutiineihin ja avaan myös OPPIMISPROSESSIN kolmea vaihetta (toimi, tarkastele, työstä), jotka antavat suuntaa rutiinien muodostamiseen. Oli tavoitteesi sitten yleinen ammatillinen kehittyminen, päivän polttava oppimishaaste tai pölyttynyt pöytälaatikkotavoite, toivoin, että jakso auttaa sinua piirun verran lähemmäs maaliasi!

7 Maj 202021min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
badfluence
uppgang-och-fall
rss-borsens-finest
svd-ledarredaktionen
avanzapodden
lastbilspodden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
affarsvarlden
borsmorgon
dynastin
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
tabberaset
montrosepodden
borslunch-2
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar