16. Suuri pintaperhokalastusjakso & Markku Kemppainen

16. Suuri pintaperhokalastusjakso & Markku Kemppainen

Onko kalastajalle mitään niin jännittävää ja visuaalisesti kaunista kuin nähdä omin silmin, kuinka kala nousee pinnasta tarjottuun perhoon ja vie sen veden alle? Taianomainen tärpin hetki kulminoituu, kun hätkähtänyt perhokalastaja nostaa vavan vastaiskun merkiksi ja perhosiima kiristyessään lennättää vettä pintakalvosta noustessaan. Olette saapuneet perhokalastuksen kuninkuuslajin, pintaperhokalastuksen äärelle. Ja sen maailmaan meitä saapui johdattamaan yksi Suomen kovimpia pintaperhokalastuksen guruja eli Markku Kemppainen. Markku on äärettömän intohimoinen kalamies sekä merkittävä aloitteentekijä suomalaisessa perhokalastuskulttuurissa. Markku kirjoittaa parhaillaan kirjaa päiväkorennoista ja on mm. kunnostanut useita koskia sekä perustanut oman perhokalastus seuran. Markku käy läpi pintaperhokalastajan tärkeimmät hyönteislajit sekä niiden ajankohtia perhokalastajan vuosikalenterissa. Pureudumme myös pintaperhokalastuksen tekniikoihin pinnan yläpuolelta.

Avsnitt(64)

32. Perhokalastus elämäni oppipolkuna & Jasper Pääkkönen

32. Perhokalastus elämäni oppipolkuna & Jasper Pääkkönen

Istuimme alas kolmeksi tunniksi näyttelijän ja Suomen tunnetuimman perhokalastajan Jasper Pääkkösen kanssa. Puhuimme tietyisti asiasta, jonka voisi melkeinpä väittää olevan haastateltavalle elämää suu...

7 Juli 20212h 47min

31. Mestareiden kanssa kalassa: Jyrki Hiltunen

31. Mestareiden kanssa kalassa: Jyrki Hiltunen

Niin siinä kävi, että päädyimme onkimaan Suomen ainoan henkilökohtaisen MM-mitalistin kanssa, joka on mitalinsa saanut ulkomailla. Eli 2018 MM-hopeaa voittanut Jyrki Hiltunen lähti meidän kanssa iltap...

23 Juni 20211h 44min

30. Meidän kanssa kalassa: Taimenviikko! (Puuskankoski + Äyskoski)

30. Meidän kanssa kalassa: Taimenviikko! (Puuskankoski + Äyskoski)

Tervetuloa mukaan taimenviikolle! Jakso on realityhenkinen ja täysin rehellinen sukellus meidän kolmen vuorokauden reissuun, jossa suuntaamme Puuskankoskelle sekä Äyskoskelle 1.-4.6.2021. Kuinka paljo...

16 Juni 20211h 42min

29. Mestareiden kanssa kalassa: Antti Guttorm

29. Mestareiden kanssa kalassa: Antti Guttorm

Uuden jakson ja uuden Mestareiden kanssa kalassa jakson aika. Hyppäämme Suomen kovimmaksi lohen perhokalastajaksi tituleeratun Guttormin Antin veneeseen Helsingin edustalla ja lähdemme meritaimenjahti...

9 Juni 20212h 5min

28. Eeppisiä suurtaimentarinoita ja vinkkejä +70 kaloihin & Mikko Pohls

28. Eeppisiä suurtaimentarinoita ja vinkkejä +70 kaloihin & Mikko Pohls

Tässä se nyt on. Jakso ja vieras jota moni on pyytänyt, rukoillut ja odottanut. Yksi viime vuosien puhutuimpia perhokalastuspersoonia Suomessa. Perhokalastaja joka onki Suomen reittikoskella maagisen ...

26 Maj 20212h 11min

27. Mestareiden Kanssa Kalassa: Lauri Pihl

27. Mestareiden Kanssa Kalassa: Lauri Pihl

Ensimmäinen kalassa äänitetty jakso on täällä! Mestareiden Kanssa Kalassa -konsepti yhdistää podcast-turinat, huikeat vieraat sekä livenä tapahtuvan kalastussession samaan kokonaisuuteen. Ensimmäisess...

19 Maj 20212h 18min

26. Tunteiden vuoristorataa & Pieta Piiroinen

26. Tunteiden vuoristorataa & Pieta Piiroinen

Hyvät ystävät. Kolmas Unelmia onkimassa tuotantokausi alkaa NYT. Ja mikäpä olisi parempi tapa avata uusi tuotantokausi kuin kutsua suurien tunteiden tulkki, Pieta Piiroinen, studioon mehustelemaan kan...

12 Maj 20211h 51min

25. Perhovapoja rakentamassa & Simo Mäkinen

25. Perhovapoja rakentamassa & Simo Mäkinen

On toisen Unelmia onkimassa tuotantokauden viimeisen jakson aika. Perhokalastajan talvi alkaa kääntyä hiljalleen kevättä kohti ja sumarikausi on kuukauden päässä. Viimeinen jaksomme juhlistaa perhokal...

17 Feb 20212h 16min

Populärt inom Fritid

somna-med-henrik
uggla-ugglas-podcast
svenska-fpl-podden
man-i-grupp
roda-vita-rosen
rss-livsreglerna
elbilsveckan
billgren-wood
rss-max-tant-med-max-villman
jordkommissionen
spokhistorier
rss-horrujeje
rss-vara-klassiker
avsuttet-med-elsa-johanna
nordigt
rss-speljuntan
sexet
travpodden
kontrollbehov
bilar-med-sladd