31. Emma Storbacka, Avaus: “Yli puolet datahankkeista epäonnistuu tuottamaan mitään bisnesarvoa”

31. Emma Storbacka, Avaus: “Yli puolet datahankkeista epäonnistuu tuottamaan mitään bisnesarvoa”

Data sitä ja data tätä. Tämän päivän menestyjiä ovat ne, jotka hyödyntävät dataa, automaatiota ja tekoälyä bisneksessä. Tämä ei ole uutinen kenellekään, mutta hypetyksestä huolimatta suomalaiset yritykset hyödyntävät dataa surkeasti.

Tätä mieltä on Avauksen toimitusjohtaja Emma Storbacka. Hän johtaa datavetoisen markkinoinnin palveluyritystä, joka kasvaa tällä hetkellä hurjaa vauhtia Suomessa ja ulkomailla. Avaus perkaa asiakkaidensa datan ja tuottaa siitä liiketoimintahyötyä. Yrityksen motto on Data – Algo – Action. Kaiken keskiössä on algoritmien hyödyntäminen tiedon käsittelyssä ja se, että data laitetaan töihin.

Storbackan kanssa keskustelemme tänään markkinointiteknologian toisesta aallosta, joka hyökyy voimalla myös Suomeen. Markkinoinnin tekijöiden ja johtajien kannattaa olla kuulolla, sillä vanhoilla kompetensseilla ei pitkään enää pärjää.

Jakson lopussa Benemenin toimitusjohtaja Matti Heikkonen kertoo, millaisin avuin selviää voimakkaan kasvun ja muutoksen keskellä.

Avsnitt(90)

74. Suvi Ruoppa, Nets Group: ”Vaikka olemme osa eurooppalaista yhteisöä, olemme myös tosi lokaaleja”

74. Suvi Ruoppa, Nets Group: ”Vaikka olemme osa eurooppalaista yhteisöä, olemme myös tosi lokaaleja”

Älyradion 9. kauden finaalijakson vieraaksi saapui maksuliikennekonserni Nets Groupin maajohtaja Suvi Ruoppa. Keskustelimme Ruopan kanssa alan trendeistä ja disruptiosta sekä maksamisen tulevaisuudest...

13 Maj 202233min

73. Tomi Närhinen, Säästöpankkiryhmä: ”Vihreä siirtymä on pakko tehdä nyt, nopeudesta palkitaan”

73. Tomi Närhinen, Säästöpankkiryhmä: ”Vihreä siirtymä on pakko tehdä nyt, nopeudesta palkitaan”

Älyradion studioon saapui vieraaksi 200-vuotiaan Säästöpankkiryhmän toimitusjohtaja Tomi Närhinen. Keskustelimme Närhisen kanssa johtamisesta, talouden tilasta ja sijoittamisen trendeistä.  Närhinen p...

26 Apr 202230min

72. Jyri Häkämies, EK: “Tuottavuus on selkeästi linkattavissa uuteen teknologiaan”

72. Jyri Häkämies, EK: “Tuottavuus on selkeästi linkattavissa uuteen teknologiaan”

Tässä jaksossa Älyradion vieraana on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Häkämies on tehnyt pitkän poliittisen uran, josta viimeisimmässä pestissä hän on ollut jo kymmenen vuot...

12 Apr 202234min

71. Milja Köpsi, Mimmit koodaa: “Alalle tarvitaan edelleen moninaisia osaajia”

71. Milja Köpsi, Mimmit koodaa: “Alalle tarvitaan edelleen moninaisia osaajia”

Älyradion vieraaksi saapui tällä kertaan Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi. Köpsi on noussut ohjelman myötä teknologia-alan äänitorveksi.  Tehtävässään hän pitää tärkeänä, että alalla ei puhu...

29 Mars 202230min

70. Jussi Tolvanen, DNA: “Metaverse siirtää 5–10 vuoden sisällä teknologian holografisiin laseihin”

70. Jussi Tolvanen, DNA: “Metaverse siirtää 5–10 vuoden sisällä teknologian holografisiin laseihin”

Älyradion vieraaksi saapui tietoliikennekonserni DNA Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen. Pitkän teknologiauran tehnyt Tolvanen on myös FiComin ja Marketing Finlandin hallituksissa.   Pienestä pitäen...

15 Mars 202231min

69. Maunu Lehtimäki, Evli: “Teknologiatoimialalla on paremmat edellytykset synnyttää yksisarvisia”

69. Maunu Lehtimäki, Evli: “Teknologiatoimialalla on paremmat edellytykset synnyttää yksisarvisia”

Älyradion vieraaksi saapui varainhallintaan erikoistuneen Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki. Suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat tuntuvat vaihtuvan melko tiuhaan, mutta Lehtimäki o...

1 Mars 202233min

68. Esko Mertsalmi, Unikie: “Nokian noste Suomelle on aliarvostettu”

68. Esko Mertsalmi, Unikie: “Nokian noste Suomelle on aliarvostettu”

Älyradio ja älyautot kohtasivat studiossa, kun vieraaksi saapui Unikien co-founder Esko Mertsalmi. Unikie on suomalainen teknologiatalo, joka työskentelee muun muassa kulkuneuvojen itseohjautuvuuden p...

15 Feb 202235min

67. Raija Tapio, Lääkärikeskus Aava: “Pehmeät arvot ovat kovempia kuin koskaan”

67. Raija Tapio, Lääkärikeskus Aava: “Pehmeät arvot ovat kovempia kuin koskaan”

Älyradion uusi kausi käynnistyy erittäin ajankohtaisella, terveydenhuoltoon liittyvällä jaksolla, kun vieraaksi studioon saapui Lääkärikeskus Aavan ja Pikkujätin toimitusjohtaja Raija Tapio. Jaksossa ...

1 Feb 202231min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-borsens-finest
bathina-en-podcast
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
dynastin
24fragor
tabberaset
borsmorgon
fill-or-kill
svd-tech-brief
lastbilspodden
loungepodden