Tomas Grekov

Tomas Grekov

Sunnuntaibrunssin vieraana sisällöntuottaja, tubettaja ja podcast-juontaja, Tomas Grekov. Grekov kertoo, miten hän päätyi tekemään töitä sosiaalisen median parissa, millaisia yksityisyyden rajoja sen myötä on joutunut vetämään ja onko hän kokenut kilpailua samalla alalla työskentelevän puolison menestymisestä. Grekov kertoo, miten uskonnollisessa perheessä kasvaminen näkyi hänessä koulussa ja miten se näkyy hänessä tänäkin päivänä. Alkoholitonta elämäntapaa noudattava Tomas kertoo, millaista ulkopuolisuuden tunnetta hän on joutunut valintojensa myötä kokemaan. Pian 30-vuotta täyttävä Grekov kertoo myös, millaisia ajatuksia hänellä on ikääntymisestä ja missä hän haluaisi olla 10 vuoden kuluttua.

Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

Avsnitt(303)

Pepe Willberg

Pepe Willberg

Sunnuntaibrunssin vieraana Pepe Willberg. Miltä oikein tuntuu, kun kutsutaan legandaksi? Entä millainen on ollut hänen 65 vuotinen uransa ja miltä julkisuus on tuntunut? Entä millaisia haaveita hänellä vielä on? Millaista keikkailu oli ennen ja miten se on muuttunut? Esko ja Willberg keskustelevat myös mm. vapaa-ajan vietosta, Mestareista, elämäkerta kirjasta, sekä siitä millaista on, kun oma puoliso toimii myös hänen managerinaan. Kuuntele uusin jakso tästä!

26 Mars 202356min

BEHM

BEHM

Sunnuntaibrunssin vieraana laulaja-lauluntekijä BEHM. Miltä tuntui voittaa seitsemän Emma-pystiä ja millaisia negatiivisiakin ajatuksia BEHM koki voittojen jälkeen? Miltä suursuosio tuntuu ja millaisia fiiliksiä julkisuus herättää? BEHM tekee parhaillaan toista albumiaan, millaista sitä on ollut työstää, entä mikä fiilis hänellä oon uudesta levystään? Esko ja Behm keskustelevat myös mm. somesta, perheen tuesta, rakkaudesta, sekä tietysti Behmin kissasta, joka on jo super suosittu sosiaalisessa mediassa! Kuuntele uusin jakso tästä!

19 Mars 20231h 26min

Miisa "Mmiisas" Grekov

Miisa "Mmiisas" Grekov

Sunnuntaibrunssin vieraana Youtubesta tutuksi tullut Miisa Grekov, joka tunnetaan myös nimellä Mmiisas. Mistä Miisalla lähti aikoinaan idea videoiden tekemiseen ja ajatteliko hän silloin, että voisi tehdä siitä itselleen ammatin? Miisa kertoo miltä tuntuu jakaa yksityiselämää monille katsojille ja mitä asioita hän haluaa jättää kokonaan pois. Esko ja Miisa keskustelevat myös millainen kilpailu alalla on ja miksi rahasta puhuminen on vaikeaa? Miisa on nähty Youtuben lisäksi myös mm. UMK -finaalin ja Muodin huipulle -ohjelman juontajana, miltä on tuntunut hypätä turvallisesta YouTubesta juontamaan televisioon? Kuuntele Sunnuntaibrunssin uusin jakso tästä!

12 Mars 202350min

Seppo Ruonansuu ja Mika Räinä

Seppo Ruonansuu ja Mika Räinä

Sunnuntaibrunssin vieraana Seppo Ruonansuu ja Mika Räinä. Jope Ite -dokumenttielokuva on saanut ensi-iltansa. Jopen veli Seppo, sekä Jopen ystävä ja elokuvan käsikirjoittaja Mika kävivät juttelemassa elokuvasta, sekä Jopen urasta. Miten Jopen perhe oli mukana elokuvan prosessissa ja millaisia ajatuksia elokuvan tekeminen herätti? Entä millainen Jope oli nuorena, miten hän keksi kaikki hahmonsa ja mistä hänen musikaalisuutensa kumpuaa? Miten perhe oli tukena Jopen uralla ja miten Jope koki julkisuudesasa olemisen? Entä millaisia urahaaveita Jopella vielä oli? Keskustelua myös Jopeen kohdistuneesta kiusaamisesta ja miten se varjosti hänen elämäänsä. Tämä ja paljon muuta tämän viikon jaksossa, kuuntele jakso tästä!

5 Mars 202349min

Anna-Maija Tuokko

Anna-Maija Tuokko

Sunnuntaibrunssin vieraana näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Anna-Maijan tähdittämä Skimabgirls -elokuva on saanut ensi-iltansa. Mistä elokuva kertoo ja millaista elokuvaa oli kuvata? Millaisia ura haaveita Tuokolla oli, kun hän valmistui Teatterikorkeakoulusta ja mikä oli hänen ensimmäinen työnsä alalla? Entä millaiseksi Anna-Maija kokee kilpailun alalla? Esko ja Anna-Maija keskustelevat myös mm. vanhemmuudesta, erilaisiin rooleihin heittäytymisestä ja siitä mitä Anna-Maija haluaisi vielä päästä tekemään urallaan.

26 Feb 202355min

Mikael Forsby

Mikael Forsby

Sunnuntaibrunssin vieraana Portion Boys -bändistä tuttu Mikael Forsby. Mistä bändin perustaminen lähti aikoinaan, entäpä miten bändin nimi on keksitty? Miltä suuri suosio tuntuu ja millaista pitkäjänteisyyttä uralla on vaadittu? Entä miten bändin biisit syntyvät? Miten bändi päätyi lähtemään UMK -kilpailuun mukaan ja millaisia fiiliksiä kilpailu herättää. Esko ja Mikael keskustelevat myös kiusaamisesta ja negatiivisista kommenteista, joita bändi on kohdannut. Miten he käsittelevät yhdessä bändin kanssa näitä asioita ja miten niistä päästään yli? Kuuntele uusin jakso tästä!

19 Feb 20231h 1min

Jalmari Helander

Jalmari Helander

Sunnuntaibrunssin vieraana elokuvaohjaaja Jalmari Helander. Helanderin ohjaama Sisu -elokuva on saanut hetki sitten ensi-iltansa. Esko ja Jalmari keskustelevat Sisu -elokuvasta, sen käsikirjoituksesta ja miksi juuri nyt tehtiin tämän genren elokuva Suomessa. Entä millainen budjetti Sisu -elokuvalla oli ja mistä kaikesta budjetti koostuu? Milloin Jalmari tajusi haluavansa elokuvaohjaajaksi ja missä hän toivoo näkevänsä itsensä 10 vuoden päästä töiden puolesta? Keskustelua myös pettymyksien ja epäonnistumisien käsittelystä, elokuvien tulevaisuudesta, sekä millaista olisi tehdä elokuvia Hollywoodissa.

12 Feb 202354min

Anniina Valtonen

Anniina Valtonen

Sunnuntaibrunssin äärelle on istahtanut juontaja ja meteorologi Anniina Valtonen. Mitä tuntui saada ensimmäisenä meteorologina Kultainen Venla -palkinto? Valtonen kertoo tarinan siitä, mikä sai hänet jo lapsena innostumaan meteorologin työstä. Entä miten Anniina suhtautuu saamiinsa negatiivisiin palautteisiin? Esko ja Anniina keskustelevat myös mm. ilmastonmuutoksesta, Anniinan harrastuksista, sekä Puoli 7 -ohjelmasta, jossa Anniina on mukana. Kuuntele Sunnuntaibrunssin uusin jakso tästä!

5 Feb 202356min

Populärt inom Samhälle & Kultur

en-mork-historia
podme-dokumentar
rattsfallen
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
mardromsgasten
skaringer-nessvold
killradet
badfluence
nemo-moter-en-van
creepypodden-med-jack-werner
flashback-forever
rss-brottsutredarna
hor-har
kod-katastrof
vad-blir-det-for-mord
svenska-fall
rss-sanning-konsekvens
p3-historia
p1-dokumentar