Maatilatori toi lähitilojen tuotteet Lahden Kauppahalliin

Maatilatori toi lähitilojen tuotteet Lahden Kauppahalliin

- Onhan se kuluttajalle paljon helpompaa, että hän löytää useiden lähialueen tilojen tuotteet yhdestä paikasta tarvitsematta ajella ympäriinsä, sanoo Terhi Löyttyniemi Hallainmäen tilalta Hämeenkoskelta. Terhi on yksi aloitteentekijöistä ja kokonaisuuden kasaajista, jotka ovat Lahden kauppahallin uuden maatilatorin takana.

- Kuluttajilla on ollut muutaman vuoden mahdollisuus tilata maatilojen tuotteita REKO-palvelun kautta. Siinä on kuitenkin säännellyt tavaranhakuajat ja työn tai muiden esteiden takia ne eivät aina sovi. Olemme saaneet säännöllisesti kuluttajilta kysymyksiä, eikö olisi mahdollista saada paikkaa, josta tilojen tuotteita voisi hankkia omaan aikatauluun sopivana aikana. Siitä se pohdinta lähti, kertoo Terhi Löyttyniemi.

Maatilatori on 13 toimijan yhteisponnistus Lahden Kauppahallissa ja on auki Kauppahallin aukiolojen mukaan.

Radio Voiman maanantai-iltapäivässä soiteltiin Terhi Löyttyniemelle ja kysyttiin aiheesta tarkemmin.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(1518)

Apulannan 40-vuotisjuhlaviskille soitetaan bändin musiikkia viiden vuoden ajan tarkasti 432 hertsin taajuudella

Apulannan 40-vuotisjuhlaviskille soitetaan bändin musiikkia viiden vuoden ajan tarkasti 432 hertsin taajuudella

Apulannan Sipe Santapukki kävi torstaina Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa läpi tuoreimpia kuulumisiaan. Rumpali on jälleen mukana uudella The Voice of Finland -kaudella valmentajan rooliss...

24 Sep 24min

Lahtelainen Pirjo Lehvonen joutui pankkihuijauksen uhriksi

Lahtelainen Pirjo Lehvonen joutui pankkihuijauksen uhriksi

Tuntemukset olivat hämmentyneet, kun lahtelainen Pirjo Lehvonen hoksasi joutuneensa pankkihuijauksen uhriksi elokuussa. Lehvonen kuvailee Minni Salmisen haastattelussa puhelimitse yhteyttä ottanutta h...

23 Sep 19min

Rumpali Tomi Salesvuo kiertää Sami Pitkämön kanssa: ”Meitä yhdistää intohimoinen rakkaus afroamerikkalaiseen rytmimusiikkiperinteeseen”

Rumpali Tomi Salesvuo kiertää Sami Pitkämön kanssa: ”Meitä yhdistää intohimoinen rakkaus afroamerikkalaiseen rytmimusiikkiperinteeseen”

East Funk Attackin Tomi Salesvuo ja Sami Pitkämö juhlistavat pitkää ystävyyttään yhteisellä, kahdeksan paikkakunnan syyskiertueella, jonka nimi on Ystävysten ilta irti.Rumpali Tomi Salesvuon East Funk...

22 Sep 24min

Nyt vietetään muistiviikkoa -runsaasti tapahtumia Päijät-Hämeessä

Nyt vietetään muistiviikkoa -runsaasti tapahtumia Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry:n muistiasiantuntija Petra Behm vieraili Voiman studiossa Sara Perttusen jututettavana maanantaina 21.10. alkavan Muistiviikon tiimoilta.

21 Sep 16min

Lahdessa pyydetään lauantaina Pikku-Veskun pienintä kalaa

Lahdessa pyydetään lauantaina Pikku-Veskun pienintä kalaa

Hyväntuulinen Pikkukala-kalastustapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Lahdessa Pikku-Vesijärvellä lauantaina. Kyseessä on leikkimielinen kalastuskilpailu, jossa voiton ratkaisee saaliin koko – mut...

18 Sep 11min

Ali Jahangiri vitsaili Lahden uudesta Ikea-myymälästä

Ali Jahangiri vitsaili Lahden uudesta Ikea-myymälästä

Lahdessa on jälleen luvassa stand up:ia, kun Seurahuoneen lavalle perjantaina nousevat Jussi Lankoski, Helena Pöllänen, Atte Liikanen ja Ali Jahangiri.Jahangiri veisteli Radio Voimalla Minni Salmisen ...

17 Sep 18min

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina - kuuntele, miksi näkyvällä symbolilla on merkitystä

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina - kuuntele, miksi näkyvällä symbolilla on merkitystä

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina. Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Lahden seudun paikallisosaston puheenjohtaja Hannele Salovaara kertoi Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa, mitä Lahden ...

16 Sep 15min

Kalamarkkinat 29. kertaa Lahden satamassa - koko perheen tapahtuma

Kalamarkkinat 29. kertaa Lahden satamassa - koko perheen tapahtuma

Lions Club Lahti Vesijärven kalamarkkinapäällikkö Eero Pakarinen kertoi Voiman aamussa Sara Perttusen haastattelussa tulevista, jo 29. kertaa järjestettävistä kalamarkkinoista Lahden satamassa.

15 Sep 17min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
gynning-berg
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
svenska-fall
hor-har
creepypodden-med-jack-werner
killradet
rss-vill-du-veta-en-hemlis-2
flashback-forever
rss-schyffert-sundin-ar-det-har-nat
kod-katastrof
blenda-2
vad-blir-det-for-mord
rss-expressen-dok
rss-vad-fan-hande
aftonbladet-daily
spar
rss-sanning-konsekvens