Rooma rakennettiin seitsemälle kukkulalle
Rooma, ikuinen kaupunki, länsimaisen kristillisyyden ja sivistyksen kehto, syntyi 700-luvulla eaa, satoja vuosia ennen Rooman valtakunnan suuruuden aikaa. Vaatimattoman, seitsemälle edelleen Rooman keskustassa sijaitsevalle kukkulalle rakennetun kaupungin perustivat legendan mukaan kaksosveljet Romulus ja Remus, sodan jumala Marsin ja papitar Rhea Silvian pojat, joita naarassusi ruokki. Veljekset kilpailivat siitä, mihin tarkalleen kaupunki perustettaisiin, sillä seurauksella, että Romulus surmasi Remuksen. Romuluksesta tuli Rooman kuningas. Tämä hurja tarina istui hyvin myöhemmin agressiivisesti ja periksiantamattomasti laajentuneen Rooman valtakunnan eetokseen.
10 Maj 1h 27min
Henrik VIII
Englannin kuningas Henrik VIII oli Tudor-suvun toinen hallitsija seuraten isäänsä Henrik VII:ää 1509 valtaistuimelle 18-vuotiaana. Hän oli komea renessanssi hallitsija, josta elämänsä loppuvaiheessa tuli pöhöttynyt, sairas, vainoharhainen tyranni. Henrik VIII on kuuluisa kuudesta avioliitostaan, mutta hänen tavoitteensa saada avioero ensimmäisestä vaimostaan johti itsenäisen Englannin kirkon perustamiseen.
26 Apr 1h 23min
Vieraana Pekka Sauri: Helsinki
Jakson vieraana on työelämäprofessori, kirjailija ja Helsingin ex-apulaiskaupunginjohtaja ym. Pekka Sauri, jonka kiinnostuksen kohteena on Helsinki, Itämeren tytär. Keskustelemme Helsingistä sekä historian että henkilökohtaisen suhteen näkökulmasta. (00:03) - Chapter 1 (04:47) - Chapter 2 (15:27) - Chapter 3 (36:27) - Chapter 4 (39:27) - Chapter 5
12 Apr 1h 22min
Hurjat hunnit
Länsi-Rooman viimeisiä hetkiä edeltävinä vuosikymmeninä 300-luvun lopussa alkoi Keski-Aasian loputtomilta aroilta Eurooppaan työntyä hurja ratsastaja- ja paimentolaiskansa hunnit. Ei tiedetä tarkkaan mistä he tulivat tai keitä he olivat. Hyökkäyksellään länteen hunnit antoivat alkusysäyksen niin ikään Eurooppaa mullistaneille kansainvaelluksille. Lähes koko Euroopan polvilleen saaneiden hunnien pelätyimmäksi ja suurimmaksi johtajaksi nousi lopulta Attila, “Jumalan ruoska”. Attilan jälkeen hunnien valtakunta hajosi ja hunnit poistuivat historian näyttämöltä lähes jälkiä jättämättä.
29 Mars 1h 12min
Vuosi 1066 mullisti Englannin historian
Vuonna 1066 Englannin kruunua tavoitteli jopa neljä mahtimiestä: anglosaksiset ylhäisöveljekset Harald ja Tostig Godwininpoika, norjalainen viikinkipäällikkö Harald Ankara sekä Normandian herttua Vilhelm II, joka tunnettiin myös lisänimellä Äpärä, myöhemmin Valloittaja. Kaikkien suonissa virtasi viikinkiverta. Valtataistelun lopputuloksella oli mullistava vaikutus Englannin ja todennäköisesti myös koko maailman historiaan.
15 Mars 1h 30min
Kapteeni James Cook
Yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista merenkävijöistä, brittiläinen James Cook syntyi Yorkshiressä maatyöläisperheeseen 1728. Hänestä tuli tutkimusmatkailija, meriupseeri ja kartoittaja, joka teki kolme purjehdusmatkaa Tyynellemerelle kartoittaen eurooppalaisille aiemmin tuntemattomia laajoja alueita, tehden samalla luonnontieteellisiä havaintoja. Cookin ansioksi voi laittaa myös sen, että keripukin merimatkoilla aiheuttamista kuolemista päästiin eroon. Cookin kolmas matka Tyynellemerelle koitui hänen kohtalokseksi.
1 Mars 1h 18min
Buurit piikkinä brittien lihassa
Tuhannet Etelä-Afrikan buurit lähtivät 1800-luvun alkupuoliskolla suurelle vaellukselle Kapmaan siirtokunnasta kauas koilliseen sisämaahan. Syynä hollanninkielisten buurien lähtöön oli tyytymättömyys brittien hallintoon. Britit olivat muun muassa kieltäneet orjakaupan, ja vahvasti uskomansa Jumalan tahdon mukaisesti eläneet buurit kokivat, että heidän elämäntapansa ja sosiaalinen järjestys olivat uhattuina. Sisämaassa buurien perustamista tasavalloista tuli brittien kiinnostuksen ja ahneuden kohde, kun sieltä löydettiin laajat kulta- ja timanttiesiintymät. Buurit ja britit ajautuivat kahteen sotaan 1800-luvun lopussa, mikä lopulta päätti buuritasavaltojen itsenäisyyden. Varsinkin toinen buurisota herätti paljon huomiota Britanniassa ja muualla lännessä. Buurit saivat sympatiaa osakseen alkumenestyksensä johdosta sekä brittien perustamien keskitysleirien ja hävityssodan takia.
15 Feb 1h 25min