Henkilökuvassa sählyhörhö Riku Hakanen: "Päädyin siihen, että SPV:ssä en tule pelaamaan"

Henkilökuvassa sählyhörhö Riku Hakanen: "Päädyin siihen, että SPV:ssä en tule pelaamaan"

SPV-tähti Riku Hakanen on Pääkallon audiohenkilökuvien toinen päähenkilö. Hakanen, 23, on joukkueensa tärkein kenttäpelaaja ja on nakuttanut 24+26 (24 ottelua), kun seuraavaksi parhaat pistemiehet SPV:ssä ovat 20 pisteen päässä. Audiohaastattelussa käydään läpi Hakasen uraa Vaasasta Seinäjoelle. Laituri on edustanut urallaan molempia Seinäjoen liigajoukkueita. Hakanen avaa myös meneillään olevaa SPV:n pelillistä prosessia, joka ei ole ollut helpoimmasta päästä. Joukkueella oli edelliskaudella selkeitä kasvukipuja, jotka ovat osin jo helpottaneet tällä kaudella, mutta matkaa on edelleen. Myös maajoukkueura nousee luonnollisesti esille. Hakanen oli viime vuoden MM-kisoissa varapelaaja ja mukana vielä syksyn viimeisessä EFT:ssä. Vuonna 2026 MM-kisat pelataan Tampereella ja sinne on jo asetettu tähtäin. Ihmistä pelikentän ulkopuolella pyritään raottamaan. Mitä mieltä Hakanen on ajankohtaisista asioista, mitä hän tekee vapaa-ajallaan ja mitä elokuvaa suosittelee. Sählyhörhöksi tunnustautuva Hakanen kertoo muun muassa uudesta sääntöehdotuksesta ja kuinka hyvin hän pärjää SPV:n cooper-rankingissa. Haastattelijana toimii Pääkallon päätoimittaja Joel Siltanen. Haastattelu on pituudeltaan noin 49 minuuttia ja löydät sen Pääkallon podcastit-tililtä, joka löytyy useista podcast-palveluista, kuten Spotifysta ja Itunesista. Edellisessä audiohenkilöhaastattelussa äänessä oli Miska Mäkinen. Haastattelun sisältö Tausta - Woodcutters ja SB Vaasa - Lahjakkuus, joka otti salibandyn tosissaan Seinäjoelle - Alaikäisenä Seinäjoelle - Alkuun menestystä, mutta sitten takapakkia. - Siirto Jymyyn - mitä toi uralle? SPV - Paluu SPV:hen - oliko helppo valinta? - Isomäki ja Koponen muutoksia? - Pelillisen prosessin kaskivut - Seinäjoella salibandy on aidosti iso juttu - Cooper ja harjoittelu Maajoukkue ja pelaajaprofiili - Millä sanoilla Hakanen myisi itsensä huippujoukkueeseen? - Kehityskohteet - Tehoketjun rikkominen - Suunsoittaja vai herrasmies? - Ajatuksia MM-kisapaikasta - Ulkomaat? Salibandy kiistakapulat - 33 peliä vai vähemmän? - Pelin aktivointi sännöillä vai ei? - Suojalasit vai ei? - Mitä sääntöä muuttaisit? Elämä salibandyn ulkopuolella - Elämä salibandyn ulkopuolella - Idolit - Muut harrastukset/kiinnostuksen kohteet - Suositukset eri kulttuurituotteista

Avsnitt(329)

24. KalloCast: Huhumaa-spesiaali - siirtospekulaatioita, voimasuhteita ja huhuja

24. KalloCast: Huhumaa-spesiaali - siirtospekulaatioita, voimasuhteita ja huhuja

KalloCastin kauden viimeisessä jaksossa pureudutaan miesten Salibandyliigan siirtomarkkinoihin ja maanantaina julkaistuun Huhumaahan. Jaksossa käydään läpi siirtomarkkinoiden herkkupaloja, ja yleises...

29 Apr 20191h 18min

23. KalloCast: Ihan finaalissa: "Faniryhmät koko sarjan suurimmat onnistujat"

23. KalloCast: Ihan finaalissa: "Faniryhmät koko sarjan suurimmat onnistujat"

KalloCastin 23. jakso laittaa kauden pakettiin miesten Salibandyliigan osalta. Jaksossa puidaan eritoten maanantaina ratkennutta Classic-TPS -finaalisarjaa. Ensinnäkin podcastissa pureuduttiin siihen...

25 Apr 20191h 17min

KalloMonologi: "Tuo viuhahtaminen on aina vähän pelleilyä"

KalloMonologi: "Tuo viuhahtaminen on aina vähän pelleilyä"

KalloCast on tällä viikolla pääsiäislomalla, mutta kaikesta huolimatta päivänvalon näkee KalloMonologi. Monologissa Pääkallo.fi:n päätoimittaja Joel Siltanen yksinpuhelee (20 min.) finaalisarjan tapah...

19 Apr 201920min

22. KalloCast: Ennakkospekulaatioissa Salibandyliigan finaalisarja: "TPS vie 4-2"

22. KalloCast: Ennakkospekulaatioissa Salibandyliigan finaalisarja: "TPS vie 4-2"

KalloCastin jaksossa numero 22 fokus on lauantaina alkavissa Salibandyliigan miesten finaaleissa, joissa vastakkain asettuvat kestomenestyjä Classic ja finaalien ensikertalainen TPS. Ajankohtaisissa ...

11 Apr 20191h 17min

21. KalloCast: Salibandyliigan välieräruoppaus ja katsaus kuumiin aiheisiin

21. KalloCast: Salibandyliigan välieräruoppaus ja katsaus kuumiin aiheisiin

KalloCastin jakso numero 21 sisältää laajan kattauksen ajankohtaisia salibandyaiheita miesten liigan välieriä unohtamatta. Jaksossa käsitellään ajanohtaisina aiheina Classicin yleisökatoa sekä Pasi ...

4 Apr 20191h 9min

20. Keskustelua Divarin finaaleista, liiganousuista ja liigan joukkuemäärästä

20. Keskustelua Divarin finaaleista, liiganousuista ja liigan joukkuemäärästä

KalloCastin 20. jakso käsittelee erityisesti miesten Divaria, sen finaaleita ja liiganousuja haasteineen sekä mahdollisuuksineen. Keskustelun aluksi puhutaan vähän ajankohtaisista liigavalmentajien v...

28 Mars 20191h 5min

19. KalloCast: Puolivälierät pakettiin ja välieriä kohti

19. KalloCast: Puolivälierät pakettiin ja välieriä kohti

KalloCast porskuttaa jaksossa numero 19. Tämän viikon jakso pureutuu menneisiin Salibandyliigan puolivälieriin ja tuleviin välieriin. Alkuun kerrataan hiukan ajankohtaisia aiheita, joista varsinkin e...

21 Mars 20191h 17min

18. KalloCast: Vieraana legendaarinen ja rääväsuinen manageri Tom Sandell

18. KalloCast: Vieraana legendaarinen ja rääväsuinen manageri Tom Sandell

Kevättuulet puhaltelevat KalloCastin studiossa, ja jaksossa numero 18 on vieras, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Yksi koko salibandyhistorian legendaarisimmista managereista, Tom Sandell, tuli ker...

14 Mars 20191h 33min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
under-isen
alla-andra-kan-ga-hem
sillypodden
killradet
fotbollsmorgon
nhl-podden-med-bjurman-och-ekeliw
rss-90minsvenskan
rss-viva-fotboll
rss-rule-britannia
rss-tv4-hockey-podden
klubben
sportbladets-premier-league-podd
rss-way-back-when-2
shl-podden
hockeymorgon-2
hockeypuls
studio-allsvenskan
rss-godmorgon-nhl