#50. Investors Housen Petri Roininen: Nyt on oikea hetki toimia!
Karon Grilli26 Feb 2025

#50. Investors Housen Petri Roininen: Nyt on oikea hetki toimia!

Kiinteistösijoitusyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen arvioi, että monissa kiinteistötyypeissä on nyt ostajan markkinat. Mutta eivät liikkeellä ole pelkästään myyjät. ”Korkotason laskun myötä niihin kohteisiin, joissa on hyvä, pitkä, ennustettava kassavirta kohdistuu kotimaista ja ulkomaista kysyntää tosi vahvasti. Maailma on täynnä rahaa, joka etsii sijoitustuotteita”, Roininen sanoo.”Joka kiinteistösektorilla toimii, nyt on oikea hetki toimia.”Viime vuonna Roinisen johtama Investors House toimi etenkin kahdessa isossa kaupassa. Se myi omistamansa kolmanneksen Jyväskylän Kukkulan Kehitys -yhtiöstä Ovarolle ja osti kolmanneksen samalla alueella toimivasta Apitare-yhtiöstä. Kaupat muokkasivat Investors Housea melkoisesti. Riskikkäämmästä hankekehityksestä se siirtyi melkein joukkolainan tylsyyteen.Apitare omistaa vajaat 18 000 neliömetriä entisiä sairaalakiinteistöjä, jotka se on vuokrannut vuoteen 2041 ulottuvalla vuokrasopimuksella Keski-Suomen hyvinvointialueelle. Vuokralainen vastaa kiinteistöjen ylläpidosta ja korjauksista, ja vuokra on sidottu indeksiin. Kaksi kolmasosaa Apitaresta tuo Investors Housen tulokselle ja kassavirralle vakaan perustan.Apitaren lisäksi Investors Housella on yksittäisiä kiinteistösijoituskohteita ja viime aikoina kehnonlaisesti pärjännyttä palveluliiketoimintaa. Viime vuoden tulokseen palveluliiketoiminnasta tehtiin isot alaskirjaukset, ja sitä pannaan kuntoon uuden segmenttijohtajan johdolla.Yhteistyössä: Investors House

Avsnitt(106)

#79. Kuinka sijoitat, Björn Wahlroos?

#79. Kuinka sijoitat, Björn Wahlroos?

Björn Wahlroosin perheen sijoitussalkusta selvästi alle puolet on pörssilistattuja osakkeita. Private equityn, private debtin, venture capitalin ja hedgesijoitusten osuus on merkittävä.Se ei ole ollut...

19 Nov 20251h 5min

#78. Rämpytittekö ostonappia, Relaisin Arni Ekholm?

#78. Rämpytittekö ostonappia, Relaisin Arni Ekholm?

Relais on erikoistunut yhdistelemään hyötyajoneuvojen jälkimarkkinoilla toimivia yhtiöitä. Se asetti maaliskuussa 2023 tavoitteekseen 50 miljoonan euron pro forma -EBITA:n vuoden 2025 loppuun mennessä...

12 Nov 20251h 18min

#77. Ruokakaupan kasvuresepti, Keskon Ari Akseli?

#77. Ruokakaupan kasvuresepti, Keskon Ari Akseli?

Keskon liikevaihdosta yli puolet tulee päivittäistavarakaupasta, siis etupäässä myynnistä K-kauppiaille. Päivittäistavarakauppaan kuuluvat myös ravintoloita syöttävä, markkina-asemaltaan vahva Kespro-...

5 Nov 20251h 3min

Reissu-Grilli: Ovatko indeksit AI-kuplassa?

Reissu-Grilli: Ovatko indeksit AI-kuplassa?

Viisi yhtiötä muodostaa 19 prosenttia koko maailman listatun osakemarkkinan arvosta. Kymmenen suurinta yhtiötä kattaa koko maailman osakemarkkinoiden kehitystä mittaavasta MSCI ACWI -indeksistä neljän...

3 Nov 202540min

#76. Miksi en sijoita Private Equityyn?

#76. Miksi en sijoita Private Equityyn?

Uskon, että aktiivisesti yrityksiä muokkaavat pääomasijoittajat saavat luotua arvoa enemmän kuin mitä pörssi-indeksit tuottavat. En silti ole sijoittanut Private Equityyn. Miksi?Jaksossa käsittelen yk...

29 Okt 20251h 20min

#75. Mitä pääomasijoittaja tekee? Tai voisi tehdä Suomen antikvariaattimarkkinalla!

#75. Mitä pääomasijoittaja tekee? Tai voisi tehdä Suomen antikvariaattimarkkinalla!

Pääomasijoittaminen on luonteeltaan aivan toisenlaista kuin sijoittaminen pörssiosakkeisiin. Siinä missä pörssisijoittaja toivoo yhtiön osakekurssin nousevan, pääomasijoittaja pyrkii aktiivisesti omil...

22 Okt 202535min

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Virkaansa astumisen kynnyksellä Donald Trump laski liikkeelle nimeään ja vaimonsa nimeä kantavat meemikolikot. Ne villitsivät markkinat mutta olivat myös konkreettinen merkki siitä, että nyt Valkoise...

16 Okt 202514min

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

Herantis Pharmalla saattaa olla käsissään molekyyli, joka hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen. Se olisi mullistavaa, sillä tällä hetkellä markkinoilla olevat Parkinsonin taud...

15 Okt 20251h 5min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-svart-marknad
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
badfluence
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
bathina-en-podcast
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
tabberaset
avanzapodden
fill-or-kill
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
24fragor
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bilar-med-sladd
dynastin