#21 ROOPE KUUSISTO - ENEMMÄN KUIN EX ON THE BEACH -ROOPE
Puhu Muru3 Mars 2022

#21 ROOPE KUUSISTO - ENEMMÄN KUIN EX ON THE BEACH -ROOPE

Prameat kotipuitteet, vakosamettihousut ja Hilfigerin takki riittivät syyksi siihen, että nuorta Roopea alettiin kiusaamaan koulussa. Kiusatuksi tulemisen myötä tullut epäreiluuden kokemus sai Roopen antamaan takaisin ja niin hänestäkin tuli kiusaaja. Porissa oli tiukat raamit sille mitä tarkoitti olla kova jätkä. Näyttelijän hommat oli homoille ja lätkä kuului koviksille. Roope joutuikin pitämään piilossa luovuuttaan, mutta kotoa saatu tuki ja oma sisäinen palo esiintymiseen kasvattivat Roopen itseluottamusta. Ja yhden asian hän tiesi todeksi. Hän rakasti sitä mitä teki! Salkkareiden myötä Roope sai ensimmäisen läpimurtonsa, mutta samalla myös negatiivisen ensikosketuksen julkisuuteen. Yöelämässä homoteltiin ja haukuttiin julkisuudenhajuiseksi. Hyvä palaute eheytti kuitenkin ja valoi lisää uskoa siihen, että Roope oli oikealla polulla. Suurin oppi matkalla kohti unelmia on ollut, että ulkopuoliset negatiiviset kommentit saattavat mennä syvälle ihon alle, mutta niiden ei saa antaa vaikuttaa omiin valintoihinsa. IG: @rrobbek *Tuu mukaan Puhu Murun uutiskirjeen tilaajaksi osoitteessa www.puhumuru.fi ja nappaa samalla itsellesi heti alkuun alekoodi Nautinto on sinussa -verkkokurssiini sekä ilmainen video 5 oivallusta terapiasta.

Avsnitt(86)

#6 SOFIA - MINÄ PÄÄTÄN SEKSUAALISUUDESTANI

#6 SOFIA - MINÄ PÄÄTÄN SEKSUAALISUUDESTANI

Tapasin Sofian (IG: @ladycl1tter) ensimmäisen kerran Naked Attraction Suomen eli NakkeSuomen kuvauksissa. Tämä upea nuori nainen halusi olla muuttamassa maailmaa ja seistä kehorauhan puolesta alasti t...

9 Apr 20211h 13min

#5 HENRIIKKA RÖNKKÖNEN - USKALLAN TUNTEA

#5 HENRIIKKA RÖNKKÖNEN - USKALLAN TUNTEA

Kaupallinen yhteistyö Nextory. Sain vieraakseni ehkä Suomen tunnetuimman sinkkujen tunteiden tulkin kirjalija ja somevaikuttaja Henriikka Rönkkösen, jonka sanat ravistelee positiivisella tavalla suoru...

2 Apr 20211h 11min

#4 EIJA RANTANEN - KOSKETUKSEN IHME

#4 EIJA RANTANEN - KOSKETUKSEN IHME

Tutustuimme kampaajalla ja siitä asti muistan Eijan puhuneen kosketuksen merkityksestä. Siitä olemme samaa mieltä ja monesta asiasta myös eri mieltä. Voin luvata, että tämä on jälleen niitä jaksoja jo...

26 Mars 20211h 15min

#3 HANNA - ETÄ-ÄIDIKSI PAKOTETTU

#3 HANNA - ETÄ-ÄIDIKSI PAKOTETTU

Hanna halusi antaa kasvot ja puhua kaikista tunteistaan, kun menettää arjen lapsen kanssa ja näkee vain lomilla. Miten muiden ihmisten sanat voivatkaan sivaltaa vain vihan pitäessä hengissä synkimpinä...

19 Mars 202158min

#2 SAMI KURONEN - HAAVEENA ARKI

#2 SAMI KURONEN - HAAVEENA ARKI

Kaupallinen yhteistyö Nextory. Sami Kuronen sai minutkin hetkellisesti ujoksi astellessaan sisään Museokadulle työtilaani. Hämmennykseni aiheutti hänen aitous ja läsnäolo. Te ette tule ehkä sitä kuule...

12 Mars 20211h 7min

#1 Muru x Muru

#1 Muru x Muru

Vuosi 2020 ravisutteli perutuksia ja niin Kihlströmien perheessä kuin parisuhteessakin. Roolit kääntyivät toisinpäin ja empiirinen tutkimuksemme osoitti, että mies oletettu nalkuttaa siinä missä naiso...

7 Feb 20211h 6min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
inga-beiga-morsor
rss-jossan-nina
angestpodden
rss-vuxna-pa-latsas
rss-viktmedicinpodden
sexnoveller-deluxe
johannes-hansen-podcast
not-fanny-anymore
sova-med-dan-horning
brottarbroder
sa-in-i-sjalen
rss-sjalsligt-avkladd
rss-insikter-fran-utsikter-en-podd-du-mar-bra-av
tyngre-traningssnack
rss-fet-fakta-podcast
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
rss-basta-livet
rss-pa-insidan-med-bjorn-rudman