Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Aleksis Salusjärvi - lukutaidon puolestapuhuja Aleksis Salusjärvi on espoolainen kirjallisuuden asiantuntija, joka innostui lukemisesta ja kirjoittamisesta jo nuorena. Hän päätyi Jyväskylään opiskelemaan, sillä lukion äidinkielen opettaja näki hänen kirjallisen lahjakkuutensa. Aleksis opiskeli ensin Oriveden opistolla sanataidetta ja suoritti tämän jälkeen maisteriopintonsa Jyväskylän yliopistossa, jossa hän perehtyi kirjallisuuteen, taidehistoriaan ja taidekasvatukseen. JYU tuntui Aleksista rajattomien mahdollisuuksien paikalta. Hän kuvailee opiskelijakaupungin uteliaisuutta ja kiinnostusta täynnä olevaa energiaa lumoavaksi, ja kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan osallistua tämän ylläpitämiseen. Uran suhteen Aleksiksella ei ollut tarkkoja suunnitelmia. Hän korostaa, että mahdollisuudet syntyvät usein sattumalta, mutta niiden taustalla ovat yleensä vahvat ihmissuhteet ja yhteisöllisyys - kuten kahvilassa yhdessä kirjojen lukeminen työntekijöiden sekä opiskelijaystävien kanssa. Hän päätyi onnekkaiden sattumien kautta tekemään sitä, mikä todella tuntuu omalta – kirjoittamista ja lukutaidon edistämistä. Nykyään Aleksis työskentelee lukutaidon parissa, erityisesti nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden kanssa, kuten vankiloissa ja erityisluokilla. Hän uskoo lukutaidon voivan auttaa ihmisiä löytämään paikkansa yhteiskunnassa ja muuttamaan elämänsä suunnan. Hän kertoo tuntevansa usean rikostaustaisen henkilön, joka on halunnut tehdä elämänmuutoksen ja on onnistunut siinä - tässä prosessissa olennaisena osana oli nimenomaan lukutaidon oppiminen. Opittuaan artikuloimaan itseään, he ovat onnistuneet saamaan esimerkiksi koulupaikan ja oman kodin. Aleksis kokee lukutaidon merkityksen erityisen tärkeänä juuri tämänkaltaisten elämäntarinoiden myötä. Aleksiksen mukaan opiskelun tarkoituksena tulisi olla tiedonhalun tyydyttäminen pelkän tutkinnon sijaan. Hän kuvailee Jyväskylän yliopistoa nuorekkaaksi, vanhaksi ja elämännälkäiseksi paikaksi. “Olen osa tätä yhteisöä, joka pitää sivistystä yllä ja se on elämän ja kuolemankin kysymys monessakin suhteessa meille valtiona. Ja se vaatii kyllä yliopistotaustan.” Työ ei ole hänelle vain toimeentuloa, vaan hän kokee sen osaksi elämänsä suurempaa tarkoitusta.

Avsnitt(152)

International perspectives of JYU

International perspectives of JYU

How does JYU and Jyväskylä look like from an international student's perspective? Join our student ambassadors Victoria (intercultural communication), Irin (ecology and evolutionary biology) and Aapo ...

11 Aug 202129min

Tips / FAQ for first year students

Tips / FAQ for first year students

In this episode of JYUcast the student ambassadors Ilari (sports pedagogy) Irin (ecology and evolutionary biology) and Victoria (intercultural communication) discuss frequently asked themes for first ...

16 Juli 202137min

Mitä kaikkea fuksin on hyvä tietää - UKK

Mitä kaikkea fuksin on hyvä tietää - UKK

Tässä jaksossa opiskelijalähettiläät Ilari (liikuntapedagogiikka), Aapo (musiikkitiede) sekä Susanne (viestintä / saksan kieli ja kulttuuri) käyvät fukseille relevantteja teemoja läpi sekä vastaavat u...

15 Juli 202128min

How our own fuksi years went

How our own fuksi years went

Welcome all fuksis (The Finnish word for first year students)! In this episode of the summer season of JYUcast our student ambassadors Aapo (musicology), Irin (ecology and evolutionary biology) and Vi...

15 Juli 202118min

Miten meidän omat fuksivuodet menivät?

Miten meidän omat fuksivuodet menivät?

JYU opiskelijalähettiläät Aapo (musiikkitiede), Susanne (viestintä / saksan kieli ja kulttuuri) sekä Ilari (liikuntapedagogiikka) toivottavat kaikki uudet fuksit tervetulleiksi muistelemalla omia fuks...

13 Juli 202127min

Donna Niemistön väitöslektio 18.6.2021: Taitavia tenavia ympäri Suomen

Donna Niemistön väitöslektio 18.6.2021: Taitavia tenavia ympäri Suomen

https://r.jyu.fi/Dfg Donna Niemistön väitös 18.6.2021: Taitavia tenavia ympäri Suomen: lapset tietävät olevansa hyviä liikkujia, mutta motorisissa taidoissa löytyi alueellisia eroja Suomen sisällä "...

24 Juni 202117min

Yliopistokollegion blogi: Kaisa Miettinen

Yliopistokollegion blogi: Kaisa Miettinen

Yliopistokollegion blogi: Kaisa Miettinen by Jyväskylän yliopisto

5 Maj 20213min

Family Friendship programme + discovering Jyväskylä/Finnish culture

Family Friendship programme + discovering Jyväskylä/Finnish culture

In this episode of JYUcast our ambassador Clara García Millan will talk about the Family Friendship Programme of the University of Jyväskylä to answer the question “How international students can feel...

28 Apr 202120min

Populärt inom Vetenskap

dumma-manniskor
p3-dystopia
svd-nyhetsartiklar
allt-du-velat-veta
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-vetenskapsradion
medicinvetarna
det-morka-psyket
rss-ufo-bortom-rimligt-tvivel-2
rss-vetenskapsradion-2
rss-experimentet
sexet
halsorevolutionen
paranormalt-med-caroline-giertz
dumforklarat
hacka-livet
bildningspodden
rss-geopodden-2
vetenskapsradion
rss-spraket