KKO:2023:60 Takaus, Yleistakaus, Yleistakauksen rajoitukset, Yksityistakaaja
KKO puhuttuna18 Sep 2023

KKO:2023:60 Takaus, Yleistakaus, Yleistakauksen rajoitukset, Yksityistakaaja

Kokoteksti Finlexissä

X Oy ja rahoitusyhtiö olivat sopineet X Oy:n laskusaatavien rahoittamisesta. X Oy:n hallituksen varajäsen oli rahoitussopimuksen tekemisen yhteydessä antanut yleistakauksen kaikista X Oy:n nykyisistä ja tulevista veloista rahoitusyhtiölle tiettyyn rahamääräiseen ylärajaan saakka. Rahoitusyhtiö vaati takaajalta suoritusta rahoitussopimuksen tekemisen jälkeen rahoittamistaan laskusaatavista.

Korkein oikeus katsoi, ettei yleistakausta ollut rajoitettu ajallisesti takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Takaajan katsottiin kuitenkin pykälän 2 momentin nojalla vastaavan vaadituista saatavista, koska päävelkana, jonka myöntämisen yhteydessä takaus oli annettu, pidettiin myös takauksen antamisen jälkeen syntyneitä rahoitussopimukseen perustuvia saatavia.

Osakeyhtiön hallituksen varajäsen ei ollut lain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettu yksityistakaaja.

Avsnitt(152)

Populärt inom Utbildning

historiepodden-se
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
det-skaver
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
not-fanny-anymore
rss-viktmedicinpodden
johannes-hansen-podcast
allt-du-velat-veta
rss-foraldramotet-bring-lagercrantz
sektledare
roda-vita-rosen
i-vantan-pa-katastrofen
sa-in-i-sjalen
rss-max-tant-med-max-villman
rss-sjalsligt-avkladd
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
rss-relationsrevolutionen
rss-pa-insidan-med-bjorn-rudman