KKO:2023:71 Ympäristörikos, Ympäristön turmeleminen, Vastuun kohdentuminen
KKO puhuttuna5 Okt 2023

KKO:2023:71 Ympäristörikos, Ympäristön turmeleminen, Vastuun kohdentuminen

Kokoteksti Finlexissä

A ja B olivat työntekijöinä yhdistyksessä, jolle oli myönnetty ympäristölupa muun muassa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden käsittely-, kunnostamis- ja kierrätystoimintaan. Yhdistys oli säilyttänyt hallinnoimillaan kiinteistöillä vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa lyijylasia enemmän kuin lupaehdot olivat sallineet.

Korkein oikeus katsoi, että A:lla oli asemansa puolesta ollut velvollisuus huolehtia lupaehtojen noudattamisesta. Kun A oli kuitenkin toimivaltansa rajoissa pyrkinyt käytettävissään olevin keinoin estämään lupaehtojen vastaisen toiminnan, hän ei ollut vastuussa lupaehtojen rikkomisesta, ja syyte ympäristön turmelemisesta hylättiin.

Korkein oikeus katsoi, että B:llä ei ollut asemansa puolesta ollut velvollisuutta huolehtia lupaehtojen noudattamisesta, koska yhdistys ei ollut osoittanut hänelle tällaista tehtävää riittävän selvästi. B:llä ei myöskään ollut toimivaltaa puuttua lupaehtojen vastaiseen toimintaan. Näin ollen B ei ollut vastuussa lupaehtojen rikkomisesta, ja syyte ympäristön turmelemisesta hylättiin.

Avsnitt(152)

Populärt inom Utbildning

historiepodden-se
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
det-skaver
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
not-fanny-anymore
rss-viktmedicinpodden
johannes-hansen-podcast
allt-du-velat-veta
rss-foraldramotet-bring-lagercrantz
sektledare
roda-vita-rosen
i-vantan-pa-katastrofen
sa-in-i-sjalen
rss-max-tant-med-max-villman
rss-sjalsligt-avkladd
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
rss-relationsrevolutionen
rss-pa-insidan-med-bjorn-rudman