Ulrika Björkstam

Ulrika Björkstam

Vuonna 2008 Ulrika Björkstam oli Meksikossa, kun lentokone syöksyi keskelle kaupunkia. Hän loukkaantui vakavasti onnettomuudessa, joka muutti hänen elämänsä pysyvästi. Millaisia muistikuvia hänellä on tapahtuneesta? Miten pitkä kuntoutuminen vaikutti mieleen ja kuinka valtavasta tragediasta voi selvitä? Ulrika kertoo myös, miten kokemus vaikutti perhesuhteisiin. Entä miltä tuntui, kun ihmiset saattoivat tuijottaa onnettomuuden seurauksena muuttunutta ulkonäköä? Jaksossa Ulrika kertoo myös hetkestä, jolloin hän tunsi viimein päässeensä takaisin jaloilleen, sekä siitä, mitä onnellisuus hänelle nykyään merkitsee.

Avsnitt(303)

Antti Tuisku

Antti Tuisku

Sunnuntaibrunssin vieraaksi saapuu paluun tehnyt Antti Tuisku! Helsingin Olympiastadionilla loppukesästä 2020 Bailantai-spektaakkelin kertaalleen loppuun myynyt Tuisku on viettänyt viimeiset puolitoista vuotta Espanjan lämmössä. Mitä kaikkea tauon aikana on tapahtunut ja minkälaisen vastaanoton Bailantai on saanut? Tästä Esko ottaa selvää!

15 Dec 201930min

Sotaveteraani Jaakko Estola

Sotaveteraani Jaakko Estola

Sunnuntaibrunssin vieraaksi saapuu itsenäisyyspäivän kunniaksi 102-vuotias sotaveteraani Jaakko Estola! Hän palveli vapaaehtoisena jatkosodassa ja vietti kaksi joulua rintamalla. Estola koki monia läheltä piti -tilanteita ja muistelee minkälaista arki oli sodan keskellä. Mitä sodan jälkeen tapahtui ja mikä on pitkän elämän salaisuus? Se selviää kuuntelemalla!

8 Dec 201936min

Hector

Hector

Eskon Sunnuntaibrunssin vieraaksi saapuu kotimaisen popmusiikin legenda Hector! Monipuolista uraa niin musiikin kuin median parissa tehnyt Hector kertoo, millä tuntemuksilla hän lähtee Hexit- kiertueelle, joka starttaa joulukuun alussa ja päättyy Helsingin Hartwall-areenalle. Miten kiireellinen muusikko viettää vapaa-aikaansa ja jos menneisyyttä voisi muuttaa, mitä Hector tekisi nyt toisin?

1 Dec 201929min

Sampo Kaulanen

Sampo Kaulanen

Suomen tunnetuin ja sympaattisin kyläkauppias Sampo Kaulanen vierailee Sunnuntaibrunssissa! Kaulasen elämästä tähän asti on julkaistu kirja Suomen sympaattisin kauppias ja kirjassaan Kaulanen kertoo avoimesti kokemuksistaan alkoholin väärinkäytön kanssa ja raottaa ovea omaan yksityiselämäänsä . Mikä on Jounin Kyläkaupan julkisuuden takainen salaisuus ja miten tämä julkisuus on vaikuttanut Kaulasen elämään? Tämä kaikki selviää kuuntelemalla!

24 Nov 201943min

Harri Gustafsberg

Harri Gustafsberg

Sunnuntaibrunssin vieraana tällä viikolla on entinen Karhuryhmän pomo ja nykyinen puhuja ja kirjailija Harri Gustafsberg. Uutuuskirjassaan Karhuryhmä, Gustafsberg kertoo työkokemuksistaan erikoisyksikössä ja avaa minkälaisia pelko- ja stressitilanteita työ toi mukanaan. Miten Gustafsberg pääsi osaksi Karhuryhmää ja millä tavalla ihminen voi parhaiten valmistautua tilanteisiin kovan stressin alla? Tästä kaikesta Esko ottaa selvää!

17 Nov 201935min

Tapio Suominen

Tapio Suominen

Urheilumaailman legenda Tapio Suominen vierailee Sunnuntaibrunssissa! Elämänkertakirjansa julkaissut Suominen avaa kokemuksiaan mielisairauden kanssa. Miltä mania näyttää Suomisen silmin ja minkälaista on elämä suljetulla osastolla? Tästä ja paljon muustakin Esko ottaa selvää!

3 Nov 201941min

Pertti Jarla

Pertti Jarla

Fingerporin isänä tunnettu Pertti Jarla saapuu Sunnuntaibrunssin vieraaksi! Uusin Fingerpori-elokuva sai ensi-iltansa viime viikolla. Nyt Jarla kertoo tuntemuksistaan elokuvaa kohtaan. Jarla antaa kuvaa omasta mielenmaisemastaan kertomalla muun muassa minkälaista on sarjakuvapiirtäjän arki ja miten Fingerpori siirtyy ajatuksesta paperille.

27 Okt 201919min

Anne Kukkohovi

Anne Kukkohovi

Pitkän odotuksen jälkeen Eskon vieraaksi Sunnuntaibrunssiin saapuu entinen huippumalli ja nykyinen yrittäjä Anne Kukkohovi! Kukkohovi avautuu tuntemuksistaan vuoden 2017 tapahtumia kohtaan ja antaa pientä katsausta mallimaailman kulisseihin. Samalla puitaan myös mitä kaikkea Kukkohovin uusi elämänkerta kätkee kansiensa sisään.

20 Okt 201947min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
p3-dokumentar
aftonbladet-krim
mardromsgasten
rattsfallen
skaringer-nessvold
killradet
badfluence
nemo-moter-en-van
creepypodden-med-jack-werner
rss-brottsutredarna
flashback-forever
hor-har
p1-dokumentar
p3-historia
svenska-fall
rss-sanning-konsekvens
vad-blir-det-for-mord
larm-vi-minns