Kristinoppisarja: Seurakunta – Kristuksen ruumis, Tuisku Winter

Kristinoppisarja: Seurakunta – Kristuksen ruumis, Tuisku Winter

Israelin kansa esimerkkinä seurakunnasta. (00:00)

Jumala teki liiton valitsemansa kansan kanssa ja johdatti tätä kansaa eri vaiheiden läpi. Jumala ilmestyi oman kansansa pariin ja antoi kansalle oman Sanansa. Jumalan kirkkaus ja voima sai myös tulla näkyväksi nimenomaan Israelin kansan parissa jonka Jumala oli valinnut omaisuuskansakseen. Jumala johdatti kansaansa uskollisesti. Tämä on myös esimerkkinä siitä, miten seurakunta on kutsuttu elämään ja kuinka Jumala johdattaa kansaansa tänään.

Ulos kutsutut (06:58)

Kreikankielen sana jonka me käännämme kirkoksi tai seurakunnaksi juontuu verbistä joka tarkoittaa ”ulos kutsuttu / huudettu”. Sana kuvaa hyvin seurakuntaa eli Kristuksen ruumista. Seurakunta koostuu ihmisistä jotka ovat kutsuttuja maailmasta elämään Jumalan valtakunnasta käsin.

Ykseys seurakuntaruumiissa (13:58)

Jeesus rukoilee, että hänen omansa olisivat yhtä. Miten tämä ykseys toteutuu? Ykseys toteutuu ennen kaikkea elämällä Jeesuksen yhteydessä ja syventyen Hänen tuntemisessaan. Kristillinen yhteys ei siis toteudu tekemällä kompromissia Raamatun kanssa.

Alkuseurakunta (21:00)

Tässä osuudessa tutustumme alkuseurakunnan elämään ja toimintaan. Mitkä olivat ominaispiirteitä ensimmäisessä seurakunnassa ja mitä voimme tästä meidän ajallemme.

Seurakunta ja Kristuksen ruumis tänään (28:39)

Pohdimme seurakuntaa ja kristillistä elämää erityisesti soveltaen sitä tähän aikaan. Tutustumme miten seurakunta on muotoutunut eri tilanteissa ja paikoissa eri tavalla. Mitä voimme oppia seurakunnan historiasta ja miten Jumala haluaa seurakuntaansa tänään johdattaa?

Avsnitt(141)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Sakari Kalliomaa

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Sakari Kalliomaa

1. Mihin sinä turvaat elämässäsi (00:00)2. Raamatun lupaukset luovat turvallisuutta ja toivoa (05:58)3. Ihmishistorian suurin petos (11:43)4. Jumala ei hylkää omiaan (17:47)5. Uudestisyntyminen (22:32)

19 Maj 29min

Jeesus, Matti Korhonen

Jeesus, Matti Korhonen

1. Juutalainen nimeltä Jeesus (00:00)2. Kuka hän oikein luulee olevansa? (07:29)3. Ihmeitä vai silmänkääntötemppuja? (15:23)4. Kärsivä messias (22:40)5. Yhden kortin varassa (29:48)

19 Maj 35min

Jumalan pelastusuunnitelma, Raimo Lappi

Jumalan pelastusuunnitelma, Raimo Lappi

1. Israelin synty ja valinta Jumalan kansaksi (00:00)2. Ennustuksia Messiaasta (06:21)3. Jumala syntyy ihmiseksi (13:06)4. Evankeliumi syntyy ja leviää (19:56)5Jeesus tulee ja ottaa hallintavallan (26:40)Muista sunnuntain Raamattuavain Extra, jossa liikutaan samojen teemojen äärellä.

5 Maj 33min

Pellava Raamatussa, Anna Talvitie

Pellava Raamatussa, Anna Talvitie

1. Joosef puetaan pellavaan (00:00)2. Pellava pappien puvuissa (06:23)3. Pellavaliina arkisessa palveluksessa (12:33)4. Pellava käärinliinoissa (17:51)5. Morsiamien hohtava pellavavaate (23:40)

28 Apr 30min

Yhteistyö Raamatussa, Ulpu Lappi

Yhteistyö Raamatussa, Ulpu Lappi

1. Yhteistyö kuuluu Jumalan olemukseen (00:00)2. Nehemian suuri projekti (06:00)3. Jeesuksen tiimissä – erilaisina yhdessä (13:07)4. Erilaiset armolahjat rakentavat seurakuntaa (19:27)5. Suuressa mukana – mahdottomasta mahdollista (25:42)

21 Apr 32min

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

1. Läksy lukematta (00:00) 2. Vikoilu (07:35)3. Oma napa (14:51)4. Oman tien kulkijat (22:03)5. Tuuliajolla (30:54)Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2009. Alkuperäinen otsikko opetussarjalle on kadoksissa.

14 Apr 38min

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

1. Evankeliumin muutosvoima (00:00) 2. Evankeliumi synnyttää uskon Jeesukseen (07:05)3. Ilo evankeliumista (14:05)4. Into evankeliumista (20:09)5. Ilo ja into kadoksissa (26:23)Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2008.

7 Apr 33min

Apostolien teot, Niilo Räsänen

Apostolien teot, Niilo Räsänen

1. Apostolien teot (00:00) 2. Pyhän Hengen voima (06:44)3. Jumalan ilmoitus Apostolien teoissa (13:22)4. Pelastusilmoitus etenee (20:05)5. Ongelmia evankeliumin edetessä (25:42)Julkaistu ensimmäisen kerran 2011.

31 Mars 36min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
rss-patos
rss-alternativ-historia
sa-in-i-sjalen
sektledare
spokhistorier
rss-universums-hemligheter
rss-sjalsligt-avkladd
juridikpodden
rss-activation-podcast
skrackstunden
mediumpodden-vivi-camilla
rysarstunden
bathina-en-podcast
dagens-manniska
det-sista-mysteriet
rss-roster-fran-andra-sidan
rss-snacka-om