160. Sarjamurhaaja Robert Pickton
Kurja juttu10 Juli

160. Sarjamurhaaja Robert Pickton

Robert "Willie" Pickton oli kanadalainen sikafarmari, joka tuomittiin lukuisista murhista. Hänen uhreikseen joutuivat useimmiten seksityöntekijät tai asunnottomat päihdeongelmaiset, ja näistä syistä heidän katoamisiaan ei heti tutkittu. Uhrejaan Pickton etsi Vancouverin pahamaineiselta Downtown Eastsiden alueelta. Kaikkia uhreja ei ole vieläkään tunnistettu, mutta Pickton murhasi arviolta lähes 50 naista vuosina 1978–2001.

Signeerattujen kirjojen tilauslomake on sulkeutunut! Sadetakkitappajaa saa kuitenkin yhä esimerkiksi Otavan ja Suomalaisen Kirjakaupan sivuilta 💚

Avsnitt(186)

61. Conrad Royn tapaus

61. Conrad Royn tapaus

Sisältövaroitus: Itsemurha 18-vuotias Conrad Roy III löytyi kuolleena autostaan 12. syyskuuta 2014 Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Conrad oli tehnyt itsemurhan, mutta poliisit huomasivat, että tämä oli ollut tiivissä ja erikoisessa yhteydenpidossa 17-vuotiaan Michelle Carterin kanssa. Nuoret olivat kaukosuhteessa ja oli selvää, että Michellen viesteissä oli painostava ja jopa itsemurhaan kehottava sävy, joten tapausta lähdettiin tutkimaan tarkemmin. MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

6 Juli 20231h 9min

60. Inga Myllärin surma

60. Inga Myllärin surma

30. joulukuuta 1957 30-vuotias Inga Mylläri katosi illanvieton jälkeen Helsingissä. Inga oli joutunut viiden miehen pahoinpitelemäksi ja hänen paleltunut ja puolipukeinen ruumiinsa löydettiin yli viikon kestäneiden etsintöjen jälkeen. Tapaus järkytti Suomea ja nosti keskustelua naisten oikeuksista.Päälähteenä YLEn dokkari "Ei vanhene koskaan - Kunnon tyttö, tavalliset miehet" (Fiia sanoi väärän nimen jaksossa).

29 Juni 202341min

59. Knutbyn kultti

59. Knutbyn kultti

Tämän torstain jaksossa käydään läpi Knutbyn helluntaiseurakunnan vaiheita, ja kuinka kahden pastorinsa, Åsa Waldaun ja Helge Fossmon, johtama seurakunta muuttui vuosien saatossa kulttimaiseksi. Pahoinpitelyiden, seksiskandaalien ja jopa murhan jälkeen seurakunta lakkautettiin vuonna 2018.

22 Juni 20231h 57min

58. Habsburgin keisariperhe

58. Habsburgin keisariperhe

Tämänkertaisessa Kurjassa jutussa haukkaamme palan Habsburgin keisarisuvun historiasta. Jaksossa keskitymme eniten aikaan, jolloin Elisabeth oli Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Keisarinnan oman salamurhan lisäksi keskustelemme hänen poikansa Rudolfin ja tämän rakastajattaren murha-itsemurhasta.

15 Juni 20231h 13min

Extra juttu 5: Vuosipäiviä ja vastauksia

Extra juttu 5: Vuosipäiviä ja vastauksia

Tänään on virallisesti vuosi siitä kun ihka ensimmäiset jaksot julkaistiin. Sen kunniaksi tehtiin extra juttu, tällä kertaa itsestämme. Tämä jakso sisältää teidän kysymyksiin vastailua ja ihan turhaa höpöttelyä.

9 Juni 20231h 4min

57. Aino Savalojan surma

57. Aino Savalojan surma

Hyvää 1-vuotissyntymäpäivää Kurja juttu! Sen kunniaksi äänitimme uudestaan salaisen pilottijaksomme kaikkien kuultavaksi.Aino Savaloja matkusti Ruotsiin marraskuussa 1950 yhdessä miesystävänsä Sulo Veikko Hyönön kanssa. Ainon perhe huolestui, kun Ainosta ei joulunakaan kuulunut mitään. Keväällä 1951 Gävlen metsätyömaalta löytyi nuoren naisen ruumis, joka myöhemmin paljastui Ainoksi. Tutkimuksissa myös selvisi, että surman takana oli Ainon miesystävä, jonka oikeaksi nimeksi paljastuikin Reino Pussinen.

8 Juni 20231h 8min

56. Elisa Lam

56. Elisa Lam

Elisa Lam ilmoitettiin kadonneeksi 1.2.2013, kun hänen vanhempansa eivät saaneet Kanadasta Kaliforniaan matkustaneeseen Elisaan yhtyettä. Poliisit tutkivat hotellia, jossa Elisa oli majoittunut ja julkaisivatkin mediassa kohun nostaneen hissivideon, jossa Elisa käyttäytyy erikoisesti. Helmikuun 19. päivänä, lähes kolmen viikon jälkeen, Elisa löytyi hukkuneena hotellin vesisäiliöstä. Cecil-hotellin synkkä historia ja kummallinen hissivideo herättivät paljon keskustelua ja spekulointia. Kuolinsyyksi on merkattu vahingossa hukkuminen, joka oli mahdollisesti seurausta Elisan mielenterveysongelmista.

1 Juni 20231h 24min

55. Suzanne Sevakis

55. Suzanne Sevakis

Kun parikymppinen Tonya Hughes kuoli yliajon seurauksena Oklahomassa huhtikuussa 1990 hänen ystävilleen selvisi, ettei hän ollutkaan kuka kertoi olevansa. Alkoi vuosia kestänyt tutkinta, jossa paljastui, että hänen aviomiehensä Clarence Hughes oli kidnapannut Tonyan – alkuperäiseltä nimeltään Suzanne Sevakis – lapsena ja kasvattanut hänet omanaan, sekä myöhemmin myös avioitunut tämän kanssa. Lukuisten tekaistujen identiteettien alta paljastui Frank Delano Floyd -niminen mies, joka oli ollut poliisia paossa jo useita vuosia.

25 Maj 20231h 32min

Populärt inom True Crime

podme-dokumentar
infor-ratta
podme-crime
rattegangspodden
en-mork-historia
svenska-mordhistorier
svenska-fall
mordpodden
forhorsrummet
fallen-jag-aldrig-glommer
seriemordarpodden
p3-krim
krimrummet
bakom-galler
massmordarpodden
spoktimmen
rss-valdet-krim
rss-krimstad
makabra-mord
rss-svenska-fall-podcast