160. Sarjamurhaaja Robert Pickton
Kurja juttu10 Juli

160. Sarjamurhaaja Robert Pickton

Robert "Willie" Pickton oli kanadalainen sikafarmari, joka tuomittiin lukuisista murhista. Hänen uhreikseen joutuivat useimmiten seksityöntekijät tai asunnottomat päihdeongelmaiset, ja näistä syistä heidän katoamisiaan ei heti tutkittu. Uhrejaan Pickton etsi Vancouverin pahamaineiselta Downtown Eastsiden alueelta. Kaikkia uhreja ei ole vieläkään tunnistettu, mutta Pickton murhasi arviolta lähes 50 naista vuosina 1978–2001.

Signeerattujen kirjojen tilauslomake on sulkeutunut! Sadetakkitappajaa saa kuitenkin yhä esimerkiksi Otavan ja Suomalaisen Kirjakaupan sivuilta 💚

Avsnitt(186)

46. Christopher Scarver ja Jesse Anderson

46. Christopher Scarver ja Jesse Anderson

Christopher Scarver ja Jesse Anderson onnistuivat molemmat tahoillaan saamaan pitkät vankeustuomiot Columbian Correctional Institution -vankilassa, jossa myös pahamaineinen Jeffrey Dahmer istui tuomiotaan. Kolmikko kohtasi marraskuussa 1994, kun heidät laitettiin yhdessä siivoamaan vankilan kuntosalitiloja. Vanginvartijan jätettyä miehet keskenään, Scarver pahoinpiteli hengiltä sekä Dahmerin että Andersonin.

23 Mars 202359min

45. Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer: Osa 2

45. Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer: Osa 2

Jeffrey Dahmer on väistämättä yksi Amerikan historian pahamaineisimpia sarjamurhaajia. Milwaukeen monsteriksi ja kannibaaliksikin kutsuttu sarjamurhaaja tappoi 17 miestä vuosina 1978–1991. Dahmerin uhrit olivat nuoria ja pääasiassa etnisiin vähemmistöihin kuuluvia, jotka hän houkutteli asunnolleen mallintöiden varjolla.

17 Mars 20231h 17min

44. Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer: Osa 1

44. Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer: Osa 1

Jeffrey Dahmer on väistämättä yksi Amerikan historian pahamaineisimpia sarjamurhaajia. Milwaukeen monsteriksi ja kannibaaliksikin kutsuttu sarjamurhaaja tappoi 17 miestä vuosina 1978–1991. Dahmerin uhrit olivat nuoria ja pääasiassa etnisiin vähemmistöihin kuuluvia, jotka hän houkutteli asunnolleen mallintöiden varjolla.

16 Mars 20231h 7min

43. Engla Höglundin ja Pernilla Hellgrenin murhat

43. Engla Höglundin ja Pernilla Hellgrenin murhat

10-vuotias Engla Höglund katosi pyöräillessään kotiin 5. huhtikuuta 2008 Stjärnsundissa Ruotsissa. Sattumalta uutta kameraansa testailemassa ollut mies sai ikuistettua sekä pyöräilevän Englan että hänen perässään ajavan punaisen Saabin. Pian poliisille selvisi, että auton ratissa ollut Anders Eklund oli vastuussa myös kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta Pernilla Hellgrenin murhasta.

9 Mars 202354min

42. Tarpon Springsin Publixin ammuskelu

42. Tarpon Springsin Publixin ammuskelu

Maaliskuussa 2010 juuri työstään irtisanottu Arunya Rouch avasi tulen entisellä työpaikallaan Floridassa Tarpon Springsin Publixin myymälässä. Rouch surmasi työkaverinsa Gregory Janowskin, sillä tämä oli kiusannut häntä jo pidemmän aikaa. Rouch oli uhkaillut Janowskia jo aiemmin, mikä johti naisen irtisanomiseen juuri tuona päivänä.

2 Mars 20231h 9min

41. Reeva Steenkampin kuolema

41. Reeva Steenkampin kuolema

Moninkertainen paralympiavoittaja Oscar Pistorius oli uransa huipulla, kun hän ystävänpäivää edeltävänä yönä ampui tyttöystävänsä Reeva Steenkampin omassa kodissaan. Oikeudenkäynnin aikana Oscar väitti luulleensa Reevaa murtovarkaaksi ja ampui itsepuolustukseksi. Oliko todella näin? Tällä hetkellä mies istuu 13-vuotista vankeustuomiotaan eteläafrikkalaisessa vankilassa.

23 Feb 20231h 43min

40. Hinterkaifeckin murhat

40. Hinterkaifeckin murhat

Vuonna 1922 tapahtui julma murhien sarja Hinterkaifeckin maatilalla Saksassa. Surmansa sai viisi Gruberin perheenjäsentä ja heidän kotiapulaisensa Maria Baumgartner. Yli 100 vuotta myöhemmin tapaus on edelleen selvittämätön ja ehkä juuri siksi yksi Saksan tunnetuimpia henkirikoksia.

16 Feb 20231h 23min

Extra juttu 4: Verta ja vihkivaloja

Extra juttu 4: Verta ja vihkivaloja

Tässä extrassa luetaan vanhoja lehtileikkeitä, joissa jokaisessa on aiheena pieleen menneet häät.

14 Feb 202334min

Populärt inom True Crime

podme-dokumentar
infor-ratta
rattegangspodden
podme-crime
en-mork-historia
svenska-mordhistorier
svenska-fall
mordpodden
forhorsrummet
seriemordarpodden
fallen-jag-aldrig-glommer
p3-krim
bakom-galler
krimrummet
spoktimmen
massmordarpodden
rss-valdet-krim
rss-svenska-fall-podcast
rss-krimstad
makabra-mord