Humanisti vastaa. Osa 27. Miten eettinen journalismi toteutuu tämän päivän mediassa, Maiju Kannisto?

Humanisti vastaa. Osa 27. Miten eettinen journalismi toteutuu tämän päivän mediassa, Maiju Kannisto?

Mediahistorian asiantuntija Maiju Kannisto: Some haastaa journalistisen median eettiset periaatteet FT, tutkija Maiju Kannisto sanoo, että eettinen journalismi on hydridivaikuttamisen aikakaudella jatkuvasti haastettuna. Perinteinen media joutuu kamppailemaan somessa salamavauhtia leviävän väärän tiedon kanssa. Mediahistorian asiantuntija Maiju Kanniston mukaan perinteinen media muutti kouluampumisten ja muiden joukkosurmien uutisointia, kun tekijöiden esille tuominen loi sankarimyyttejä ja inspiroi uusia tekoja. Uutisissa ryhdyttiin korostamaan enemmän uhrien ja pelastajien tarinoita sekä tekojen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Journalistien eettinen koodisto ei kuitenkaan toimi sosiaalisessa mediassa, jossa yleisölle tarjotaan huhuja ja uhkakuvia vailla vastuuta. Maiju Kannisto on yksi toimittajista tänä vuonna julkaistussa teoksessa Kulttuurin vuosisata, joka kertoo luovasta ohjelmatyöstä Yleisradiossa 1926–2025. Kannisto luonnehtii Yleisradion kulttuurimerkitystä valtavan suureksi; Yle toimi tuottajana, rahoittajana, innovoijana ja tarjosi työtä monien alojen taiteilijoille. Nyt Yle on muuttunut mediataloksi muiden joukossa, hyvässä ja pahassa. Tällä hetkellä Kannisto työskentelee Turun yliopiston tutkijanurayksikössä ja koordinoi monitieteistä kollegiumia, FINDOS-Turku tohtoriohjelmaa ja EU-rahoitteista postdoc-ohjelmaa. Hallinnollisessa työssä häntä motivoi tieteentekijöiden työn edistäminen. Tutkijan uraa hän kuvaa rahoituksen metsästykseksi ja pätkätöiksi, jossa voi toisinaan päästä Yle-projektin kaltaiseen unelmatyöhön. Podcastin pikavalinnassa Kannisto paljastaa, onko James Bond ajaton sankari vai sovinistinen muinaisjäänne. Kirjasuosituksena hän kannustaa lukemaan lapsille klassikoita, kuten Astrid Lindgrenin kirjaa Mio, poikani Mio. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto, ja sen tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Avsnitt(500)

Emilia Elisabet Lahti: Lämmin sisu johtamisessa

Emilia Elisabet Lahti: Lämmin sisu johtamisessa

Tekniikan tohtori, usein ”sisutohtorina” tunnettu Emilia Elisabet Lahti puhuu sisusta ilmiönä ja miten lämmin sisu on johtamisessa voimavara. Elisabet pohtii podcastissa myös sisun erilaisia muotoja ja niiden vaikutuksia. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/johda-tulevaisuutta

24 Maj 202325min

Luonnollista kemiaa: Hyvät ja pahat hyönteiset kasvievoluution edistäjinä

Luonnollista kemiaa: Hyvät ja pahat hyönteiset kasvievoluution edistäjinä

Tiesitkö, että jopa tuhohyönteisistä on ollut merkittävää hyötyä kasvikunnan kehittymiselle evoluution saatossa. Tässä podcastjaksossa keskustellaan siitä, miten hyönteiset ovat pakottaneet kasvikuntaa tuottamaan muun muassa uusia lääkeaineita ja miten hyönteiset käyttävät näitä aineita myös omaan puolustukseensa. Lisäksi käydään läpi esimerkkien avulla sitä, miten kasvilajien mikroevoluution ensiaskeleita voi yrittää todentaa jopa omassa kotipuutarhassa. Luonnollista kemiaa -podcasteissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemia on merkityksellistä meille kaikille ja koko maapallolle. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen ja haastattelijana toimiva ex-luonnonyhdistekemisti, nykyisin lääkekehitysalalla johtajana toimiva Maria Lahtinen johdattelevat kuulijoita kiehtovaan kasvikemiaan erilaisista, ehkä uudenlaisistakin näkökulmista. Podcastin tekstivastineet utu.fi/luonnollistakemiaa

23 Maj 202350min

Humanisti vastaa. Osa 5. Onko vegaanihahmo kaunokirjallisuuden hyvis vai pahis, Lotta Luhtala?

Humanisti vastaa. Osa 5. Onko vegaanihahmo kaunokirjallisuuden hyvis vai pahis, Lotta Luhtala?

Vegaanihahmo on romaanissa muutoksen kantaja – lukemiseen liittyvä aktivismi syntyy aggressiivisuuden sijaan pienistä teoista Humanisti vastaa -podcastissa väitöskirjatutkija Lotta Luhtala kertoo, miten kirjailija tuo vegaanihahmoilla esille eläinoikeudellisia kysymyksiä. Yleensä vegaani on kertomuksen sivuosassa, vaikka toimii muutoksen airuena. Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen väitöskirjatutkija Lotta Luhtalan aineistossa on sekä kotimaisia että kansainvälisiä romaaneja, joita hän tarkastelee veganismin arvojen läpi. Tutkijan mukaan vegaanit ja eläinaktivistit näyttävät usein yhdistyvän rikosteemaiseen kirjallisuuteen ja niiden kuvaus tuntuu hieman yksipuoliselta. Toisaalta vegaanihahmoja löytyy kaikista lajeista lastenkirjallisuudesta trillereihin ja maagisrealistisiin tarinoihin. Luhtala on mukana myös Romaanin tieto -projektissa, jossa tarkastellaan kirjailijan roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana. INTERACT-projektissa puolestaan selvitetään, miten lukemisen kautta voi vaikuttaa. Luhtala muistuttaa, että lukemiseen liittyvä aktivismi on hidasta ja pienistä teoista syntyvää, ei suurta ja räjähtävää. Podcastissa vinkataan lisäksi toimivasta yhteisöllisestä tavasta tehdä tutkimusta: Korona-aikaan pieni ryhmä tutkijoita kokoontui joka aamu Zoomissa kirjoittamaan etänä rytmittäen kirjoitusjaksot ja tauot kellontarkasti. Kokemukset olivat myönteisiä, sillä työ eteni ja korona-ajan ahdistus helpotti. Vuonna 2019 nuori tutkija sai kutsun itsenäisyysjuhliin presidentinlinnaan, mikä tuntui merkittävältä kannustimelta omalle tutkimustyölle. Itä-Suomen yliopistoon tekemästään gradusta Sukupuolentutkimuksen seuran palkinnon saanut Luhtala joutuu podcastin pikatehtävässä valitsemaan, kumpi on mieluisampi, Itä-Suomen vai Turun yliopisto. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. http://utu.fi/humanisti-vastaa

23 Maj 202339min

Vau, mikä vaikutus!: Onko monitieteisyys uhka vai mahdollisuus sidosryhmäyhteistyölle?

Vau, mikä vaikutus!: Onko monitieteisyys uhka vai mahdollisuus sidosryhmäyhteistyölle?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston kemian laitoksen professori Mika Lastusaari. Hänen kanssaan jutellaan hackmaniitista ja sen eri soveltamismahdollisuuksista. Sekä siitä, miten tieteellistä tutkimusta viestitään eri sidosryhmille ja minkälaisia vaikutuksia eri sidosryhmien kanssa tehtävällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Vau, mikä vaikutus! -podcast-sarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Tekstivastineet: utu.fi/vaumikavaikutus

22 Maj 202325min

Sotehankinnat soteuudistuksen jälkeen - mikä muuttui vai muuttuiko mikään?

Sotehankinnat soteuudistuksen jälkeen - mikä muuttui vai muuttuiko mikään?

Miten soteuudistusta koskeva lainsäädäntö vaikuttaa hyvinvointialueiden hankintoihin? Keskustelemassa sotejuridiikan asiantuntijat Auli Valli-Lintu ja Nina Lyly KPMG:ltä sekä Johanna Sorvettula Hyvil Oy:stä. Podcast on julkaistu myös Sote-akatemian Sosiaalioikeus-opintojaksolla 2023. Opintojakso on tuotettu Turun yliopiston ja tilintarkastus- ja konsultointiyhtiö KPMG:n yhteistyönä. Tekstivastine: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/yhteinen-aani-sotehankinnat-soteuudistuksen-jalkeen-mika-muuttui-vai-muuttuiko-mikaan/

17 Maj 202325min

Aallonharjalla: Skötbåt – sylivene?

Aallonharjalla: Skötbåt – sylivene?

Vuonna 2021 pohjoismainen limisaumaveneperinne hyväksyttiin Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kulttuurintutkija Jaana Kouri (Åbo Akademi) ja animaatiotaiteilija ja talonpoikaisvenepurjehtija Antonia Ringbom keskustelevat meren ja puuveneellä purjehtimisen merkityksistä. Tekstivastine: https://sites.utu.fi/aallonharjalle/podcast/

11 Maj 202328min

Aallonharjalle: Karibian laivojen kestävät kuviot

Aallonharjalle: Karibian laivojen kestävät kuviot

Suomalaiset ovat risteilykansaa. Lomailemme niin Itämeren kuin Karibianmeren aalloilla, mutta kuinka kestävästi? Keskustelussa Eini Haaja (tutkijatohtori, TIAS) ja Elina Valovirta (kollegiumtutkija, TIAS) pohtivat risteilyturismin ja laivanrakennusteollisuuden uusia tuulia aina laivanrakennuksesta valmiiseen laivaan. Tekstivastine: https://sites.utu.fi/aallonharjalle/podcast/

11 Maj 202328min

Aallonharjalle: Tove Janssonin Pellingistä Hankoon

Aallonharjalle: Tove Janssonin Pellingistä Hankoon

Otto Latvan ja Maarit Leskelä-Kärjen kirja ”Meri ja Tove” (2022) toi esille ennennäkemättömiä puolia Tove Janssonin suhteesta merelliseen luontoon ja hänen vaiheistaan Pellingin saaristossa. Teoksen kansikuvassa on myös vähemmälle huomiolle jäänyt kuva Tove Janssonista Klovharun saarella. Kuvan on ottanut valokuvaaja ja luontoaktivisti Johannes Runeberg. Jaksossa Latva ja Leskelä-Kärki haastattelevat Runebergia, joka on muun muassa viettänyt kesiään Janssoneiden vieraana Pellingissä. Keskustelussa seikkaillaan Pellingin lisäksi myös Runebergin kotipaikkakunnalla Hangossa, jossa hän on tehnyt mittavaa työtä kansanvalistajana ja luontoaktivistina. Tekstivastine: https://sites.utu.fi/aallonharjalle/podcast/

11 Maj 202330min

Populärt inom Utbildning

rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
historiepodden-se
det-skaver
alska-oss
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
johannes-hansen-podcast
allt-du-velat-veta
sektledare
roda-vita-rosen
rss-sjalsligt-avkladd
not-fanny-anymore
polisutbildningspodden
sa-in-i-sjalen
vi-gar-till-historien
rss-max-tant-med-max-villman
rss-om-vi-ska-vara-arliga
rss-npf-podden
rss-basta-livet
rss-makabert