Humanisti vastaa. Osa 27. Miten eettinen journalismi toteutuu tämän päivän mediassa, Maiju Kannisto?

Humanisti vastaa. Osa 27. Miten eettinen journalismi toteutuu tämän päivän mediassa, Maiju Kannisto?

Mediahistorian asiantuntija Maiju Kannisto: Some haastaa journalistisen median eettiset periaatteet FT, tutkija Maiju Kannisto sanoo, että eettinen journalismi on hydridivaikuttamisen aikakaudella jatkuvasti haastettuna. Perinteinen media joutuu kamppailemaan somessa salamavauhtia leviävän väärän tiedon kanssa. Mediahistorian asiantuntija Maiju Kanniston mukaan perinteinen media muutti kouluampumisten ja muiden joukkosurmien uutisointia, kun tekijöiden esille tuominen loi sankarimyyttejä ja inspiroi uusia tekoja. Uutisissa ryhdyttiin korostamaan enemmän uhrien ja pelastajien tarinoita sekä tekojen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Journalistien eettinen koodisto ei kuitenkaan toimi sosiaalisessa mediassa, jossa yleisölle tarjotaan huhuja ja uhkakuvia vailla vastuuta. Maiju Kannisto on yksi toimittajista tänä vuonna julkaistussa teoksessa Kulttuurin vuosisata, joka kertoo luovasta ohjelmatyöstä Yleisradiossa 1926–2025. Kannisto luonnehtii Yleisradion kulttuurimerkitystä valtavan suureksi; Yle toimi tuottajana, rahoittajana, innovoijana ja tarjosi työtä monien alojen taiteilijoille. Nyt Yle on muuttunut mediataloksi muiden joukossa, hyvässä ja pahassa. Tällä hetkellä Kannisto työskentelee Turun yliopiston tutkijanurayksikössä ja koordinoi monitieteistä kollegiumia, FINDOS-Turku tohtoriohjelmaa ja EU-rahoitteista postdoc-ohjelmaa. Hallinnollisessa työssä häntä motivoi tieteentekijöiden työn edistäminen. Tutkijan uraa hän kuvaa rahoituksen metsästykseksi ja pätkätöiksi, jossa voi toisinaan päästä Yle-projektin kaltaiseen unelmatyöhön. Podcastin pikavalinnassa Kannisto paljastaa, onko James Bond ajaton sankari vai sovinistinen muinaisjäänne. Kirjasuosituksena hän kannustaa lukemaan lapsille klassikoita, kuten Astrid Lindgrenin kirjaa Mio, poikani Mio. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto, ja sen tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Avsnitt(500)

Tiedelinja: Ketokukista laatikkoviljelyyn - miten hyödymme kaupunkien vehreydestä?

Tiedelinja: Ketokukista laatikkoviljelyyn - miten hyödymme kaupunkien vehreydestä?

Mitä vehreys ja lähiluonto merkitsee kaupunkilaiselle uusimpien tutkimusten mukaan? Entä miten luonto tulisi nähdä kaupunkeja kehittäessä tai mitä siirtolapuutarhat ja laatikkoviljely kertovat suhteestamme luontoon? Keskustelemassa aiheesta ovat apulaisprofessori Nora Fagerholm maantieteestä, tohtorikoulutettava Laura Tuominen biologiasta ja aihetta pro gradussaan tutkinut Mona Siro etnologiasta. Podcastin tekstivastine: utu.fi/tiedelinja

28 Apr 202354min

Humanisti vastaa. Osa 4. Miten englantia oppii puhumaan sujuvasti, Pekka Lintunen?

Humanisti vastaa. Osa 4. Miten englantia oppii puhumaan sujuvasti, Pekka Lintunen?

Englanti on suomalaisille kuin kansalaistaito mutta laajempi kieliosaaminen on maailmanpoliittisesti tärkeää. Humanisti vastaa -podcastissa englannin kielen professori Pekka Lintunen antaa suomalaisille tunnustusta englannin kielen osaamisesta. Erityisesti puhutun kielen tutkimukseen paneutunut Lintunen vannoo harjoittelun nimiin. Kielitaitoisuus on suomalaisille tärkeää. Turun yliopiston professori Pekka Lintunen korostaa, että laaja kielitaito on kilpailuetu kansainvälisillä markkinoilla. Hän muistuttaa, että monien kielten hallinta on maailmanpoliittisesti tärkeää ja auttaa ymmärtämään erilaisia kulttuureja ja kielialueita. Siksi on yhteiskunnallisesti tärkeää säilyttää tietty perusvalmius ja pitää Suomen kielivaranto kunnossa. Pekka Lintunen muistuttaa, että suomen kieli on hyvin erilainen kuin englanti ja silti yleiskielitaidon taso on hyvä. Hän on ylpeä suomalaisten englannin kielen taidosta eikä suostu vähättelemään rallienglantia. Podcastin pikavalintatehtävässä professori joutuu kuitenkin valitsemaan, kumpi miellyttää korvaa enemmän: ranskalaisaksentti vai rallienglanti. Lintunen ottaa kantaa myös siihen, pitääkö Suomessa tieteen ykköskielen olla englanti vai suomi. Humanisti vastaa -podcastissa vinkataan, miten voi viettää Talk like Shakespeare -päivää 23. huhtikuuta. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

27 Apr 202340min

Vau, mikä vaikutus!: Lisääkö eettinen ennakkoarviointi tutkimuksen vaikuttavuutta?

Vau, mikä vaikutus!: Lisääkö eettinen ennakkoarviointi tutkimuksen vaikuttavuutta?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston soveltavan etiikan tutkija ja TENK:n tutkimusetiikan tukihenkilö Susanne Uusitalo. Hänen kanssaan puhutaan eettisen ennakkoarvioinnin merkityksestä tutkimuksen luotettavuudelle ja vaikuttavuudelle. Lisäksi keskustallaan siitä, miten eettiset vaatimukset näkyvät tutkimusprosessin eri vaiheissa. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Vau, mikä vaikutus! -podcastsarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Tekstivastineet: utu.fi/vaumikavaikutus

24 Apr 202330min

Vau, mikä vaikutus!: Miksi tutkimuksen ja tutkijan vastuullinen arviointi on tärkeää?

Vau, mikä vaikutus!: Miksi tutkimuksen ja tutkijan vastuullinen arviointi on tärkeää?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston Tutkimusedellytykset –yksikön päällikkö Mari Riipinen. Hänen kanssaan keskustellaan tutkimuksen ja tutkijan vastuullisesta arvioinnista sekä tutkimuksen vaikuttavuuden arviointimekanismeista. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Vau, mikä vaikutus! -podcast-sarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa! Tekstivastineet: utu.fi/vaumikavaikutus

17 Apr 202335min

Colours of UniTurku: Academic Scout Guild | Forest Brown

Colours of UniTurku: Academic Scout Guild | Forest Brown

Colours of UniTurku introduces Academic Scout Guild, a hobby association that arranges trips, hiking, outings and other interesting activities for its members. Nour, Ida, and Topi talk about the kinds of activities they host, and some of their most fun experiences. Colours of UniTurku is a podcast by international student ambassadors of the University of Turku, introducing the unique student life and colourful student organisations in Turku, Finland. Colours of UniTurku website: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/colours-of-uniturku-podcast Podcast transcript: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/colours-of-uniturku-podcast/Forest-Brown-Academic-Scout-Guild University of Turku website: https://www.utu.fi/en University of Turku Instagram: https://www.instagram.com/uniturku/?hl=en University of Turku Student Life blog: https://blogit.utu.fi/studentlife/ (organisation) website: https://partiokilta.fi/en (organisation) Instagram: @partiokilta (any other organisation links) Facebook: https://www.facebook.com/partiokilta

17 Apr 202314min

Kulttuurihyvinvointi hallinnossa ja politiikoissa

Kulttuurihyvinvointi hallinnossa ja politiikoissa

Taru Koivisto (STM), Esa Pirnes (OKM) ja Anu Laukkainen (Turun yliopisto) keskustelevat kulttuurihyvinvoinnista ja siitä, miten se näyttäytyy erilaisissa hallinnollisissa instituutioissa ja politiikoissa. Podcast on julkaistu myös Kulttuurihyvinvoinnin perusteet MOOC -opintojaksolla: https://sites.utu.fi/sote/kulttuurihyvinvoinnin-perusteet/ Tekstivastine löytyy Dialogiblogista: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/yhteinen-aani-kulttuurihyvinvointi-hallinnossa-ja-politiikoissa/

5 Apr 202343min

Colours of UniTurku: KATKO | Bright Red

Colours of UniTurku: KATKO | Bright Red

Colours of UniTurku introduces KATKO, the organisation uniting Educational Sciences students at the University of Turku. #utuambassador Almira Yausheva and a member of KATKO Veera Rautio talk about what KATKO is and what activities they do together. Veera also shares a funny story about the wrong delivery place and how it united the members together! Colours of UniTurku is a podcast by international student ambassadors of the University of Turku, introducing the unique student life and colourful student organisations in Turku, Finland. > Read the podcast as text: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/colours-of-uniturku-podcast/Bright-Red-KATKO > Colours of UniTurku website: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/colours-of-uniturku-podcast > University of Turku website: https://www.utu.fi/en > University of Turku Instagram: https://www.instagram.com/uniturku/ > University of Turku Student Life blog: https://blogit.utu.fi/studentlife/ > KATKO website: https://katkolla.com/ > KATKO Instagram: https://www.instagram.com/katkory/ > KATKO Facebook: https://www.facebook.com/katko.ry

3 Apr 202313min

Tiedelinja: Suuri tuntematon Kiina

Tiedelinja: Suuri tuntematon Kiina

Kiina on sekä väkiluvultaan että bruttokansantuotteeltaan maailman suurin maa, maapinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio ja sen historialliset juuret ovat syvällä: arkeologit ovat löytäneet merkkejä Keltaisenjoen laakson aluetta asuttaneita maanviljelijöistä 9000 vuoden takaa. Suuruudestaan huolimatta Kiina on meille yllättävän tuntematon. Kiinaa, sen historiaa, nykypäivää, kieltä ja kulttuuria, asemaa maailmassa ja tulevaisuuden haasteita avaavat Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja, professori Lauri Paltemaa, valtio-opin erikoistutkija Liisa Kauppila sekä kieli- ja käännöstieteiden laitokselta kiinan kielen yliopisto-opettaja Hanna Holttinen. Tekstivastine: utu.fi/tiedelinja

30 Mars 202354min

Populärt inom Utbildning

rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
historiepodden-se
det-skaver
alska-oss
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
johannes-hansen-podcast
allt-du-velat-veta
sektledare
roda-vita-rosen
rss-sjalsligt-avkladd
not-fanny-anymore
polisutbildningspodden
sa-in-i-sjalen
vi-gar-till-historien
rss-max-tant-med-max-villman
rss-om-vi-ska-vara-arliga
rss-npf-podden
rss-basta-livet
rss-makabert