
Jakso #20
Musiikin ympärillä pyörineiden keskustelujen jälkitunnelmissa Sami ja Jussi ottavat vielä jälkilämmöt aiheen tiimoilta. Toinen kundeista on aikoinaan haaveillut musiikkipäällikön duunista, tän keskustelun aikana selviää kumpi, ja ehkä sekin miksi sitten eivät kyvyt kuitenkaan riittäneet.
23 Maj 28min

Maija Vilkkumaa
Maija Vilkkumaa on muusikko, musiikintekijä ja artisti. Mikä on radion merkitys Maijan menestyksessä, ja miten Maija kokee radion roolin toisaalta ovet sulkevana portinvartijana, toisaalta kohti isoja stadioneita kuljettavana menestyksen mahdollistajana.
22 Maj 52min

Tomi Saarinen
Tomi Saarinen on Suomen johtavan tapahtumajärjestäjän Live Nationin toimitusjohtaja. Tomilla on pitkä ja monipuolinen radiokokemus, joten Tomin kanssa päästään puhumaan sekä radiosta, tapahtumista että radion ja tapahtumien suhteesta.
21 Maj 50min

Jussi Mäntysaari
Jussi Mäntysaari on Nelonen Median musiikkipäällikkö, jonka suhde musiikkiin on sekä ammatillinen että henkilökohtainen. Jussin kanssa keskustellaan median roolista musiikin kuratoijana, musiikkipäällikön työstä itsessään ja toki myös itse musiikista.
19 Maj 47min

Jakso #15
Viikon vieraat saivat Samin ja Jussin jatkamaan teemoista, joista vieraiden kanssa keskusteltiin. Ohjelmapäällikkyydestä ja kanavien rakentamisesta sekä niiden johtamisesta molemmilla on omia kokemuksia, samoin sekä hyvistä, että ei niin hyvistä ohjelmapäälliköistä.
16 Maj 34min

Tanja Douglass
Radio Helsinki on koko olemassaolonsa ajan ollut kaupallisen radiokentän erikoistapaus ja oman tiensä kulkija. Valtavirran ulkopuolelle asettautuminen ei yleensä ole helppoa, eikä se sitä ole ollut Radio Helsingillekään. Tanja Douglass toimi Radio Helsingin toimitusjohtajana kymmenen vuoden ajan, jättäen soihdun seuraavalle vain muutamaa viikkoa ennen tämän jakson nauhoitusta.
15 Maj 43min

Sami Jalonen
Kolmekymmentä vuotta sitten nuori Sami Jalonen löysi itsensä Laajasalon opistosta kouluttamasta tulevia radioalan ammattilaisia. Sami oli mukana myös käynnistämässä Radio Novaa vuonna 1997. Välissä oli vuosia ns oikeissakin töissä mutta lopulta radio veti takaisin. Tällä hetkellä Sami toimii Radio Dein toimitusjohtajana
14 Maj 50min