#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?
Karon Grilli24 Sep 2025

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityvaraston kiinteistötoiminnan liikevaihto oli viime vuonna reilut 17 miljoonaa euroa, kun koko Suomen pienvarastomarkkina oli 41 miljoonan euron suuruinen. Näillä luvuilla laskettuna Cityvaraston markkinaosuus oli jo yli 40 prosenttia.Kovasti kasvua hamuava Cityvarasto pystynee vielä jonkin aikaa kasvamaan ottamalla markkinaosuutta, mutta kaiken aikaa enemmän kasvu on kiinni kokonaismarkkinan kasvusta. Mikä on Suomen pienvarastomarkkinan kasvu, toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja Ville Stenroos?”Olen läheltä seurannut Ruotsia ja muita Pohjoismaita. Pohjoismaissa penetraatio per ihminen on noin 50 prosenttia enemmän kuin Suomessa. Me olemme hyvin samanlaisia maita ja kaupunkeja, ja kulttuurit ovat samanlaisia. Me emme saa kiinni [Ruotsin asukaskohtaisia pienvarastoneliölukuja], koska se kasvaa niin kovasti Ruotsissa! Britanniassa se on yli tupla per asukas verrattuna Suomeen, Yhdysvalloissa 15-kertainen. Ja ne kasvavat edelleen”, Ville Stenroos vastaa.”Yhdysvalloissa viimeksi kuluneen 40 vuoden aikana pienvarastointi on ollut nopeimmin kasvava kiinteistösektori – ja kaikista kannattavin”, hän sanoo.DISCLAIMER:Cityvarasto suunnittelee listautumismyyntiä ja -antia sekä listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yleisöannin merkintäaika on alkanut 24.9. ja sen odotetaan jatkuvan 30.9.2025 asti.Sijoittajaa kehotetaan lukemaan esite ennen sijoituspäätöksen tekemistä ymmärtääkseen täysin arvopapereihin sijoittamista koskevaan päätökseen liittyvät riskit ja edut. Suunniteltua listautumista koskeva suomenkielinen esite on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa cityvarasto.fi/ipo.Yhteistyössä: Cityvarasto

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(125)

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Sep 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Aug 1h 3min

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

Saha on vaarallinen työkalu. Jos maailmanvalloitusta tekevän yhtiön osakkeet myy liian aikaisin, jää paitsi suurista tuotoista.Ruuvimeisselikin on vaarallinen, etenkin jos sitä käyttelee yhtiön talous...

19 Aug 40min

#109. Osake-EM: Suuryhtiöiden mestaruustaisto

#109. Osake-EM: Suuryhtiöiden mestaruustaisto

Millaiseksi muodostuu tulostaulu, kun suuret eurooppalaiset pörssiyhtiöt pannaan ottamaan mittaa toisistaan ja lajeiksi otetaan muiden muassa arvostus, kasvu ja kyky hurmata analyytikot?Grillin EM-jak...

12 Aug 42min

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

Valtaosa ammattilaisten hoitamista sijoitusrahastoista häviää pörssi-indeksille. Jos työkseeen markkinoita seuraavat ammattilaiset eivät pärjää indeksille, kuinka todennäköistä on, että silloin tällöi...

5 Aug 59min

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

Asuntosijoitus- ja sijoitusasuntokauppiaat antavat toisinaan ymmärtää, että asuntosijoittaminen olisi tuottoisampaa kuin osakesijoittaminen, vaikka omaisuusluokkia koskevat pitkän aikavälin tilastot t...

29 Juli 57min

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Juli 39min

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Juli 1h 1min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
rss-jossan-nina
varvet
rss-borsens-finest
badfluence
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
avanzapodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
lastbilspodden
24fragor
bathina-en-podcast
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill
tabberaset
borsmorgon
kvalitetsaktiepodden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-hos-psykologen
rss-dagen-med-di