Aloittelevan sijoittajan muistilista
Rahapuhetta21 Okt 2022

Aloittelevan sijoittajan muistilista

”Ylimääräinen raha kannattaa säästää ja sijoittaa”, toteaa strategi Jari Hännikäinen. Ja Jari on aivan oikeassa. Tilillä tai sukanvarressa on hyvä pitää pientä hätävaraa, mutta sijoittamalla on mahdollisuus laittaa raha kasvamaan. Tämän jakson vinkeillä pääset sijoittamisessa helposti alkuun.

Avsnitt(148)

Lahjarahat poikimaan

Lahjarahat poikimaan

Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa OP:n säästämisen ja sijoittamisen palvelumalleja kehittävä Tiina Routamaa valistaa Ninaa ja Susania siitä, mitä kaikkea lahjarahoilla voisi tehdä. Voiko esimerkiksi...

5 Juni 202019min

Finaali: Alias

Finaali: Alias

Kauden vika jakso on kuin oppikirjan lopun tiivistelmä. Nina ja Susan ovat kaivaneet kauden matkalta termejä ja pyrkivät selittämään niitä toisilleen sen pohjalta, mitä ovat jaksoista itse oppineet. T...

1 Maj 202017min

Kun asunnon ostaminen kuumottaa

Kun asunnon ostaminen kuumottaa

Varsinkin ensimmäisen omistusasunnon ostaminen voi olla aika jännittävää, sillä siihen liittyy paljon selvitettäviä ja vaikealta tuntuvia asioita. Ilmoituksissa voi vilahdella sellaisia termejä kuin v...

24 Apr 202025min

Rahat tai henkilötietoja

Rahat tai henkilötietoja

Huijarit haluavat yleensä aina rahaa, mutta verkkohuijarit saattavat kerätä myös tärkeitä henkilötietoja. Tekotapoja on monia – on olemassa rakkaushuijareita, sijoitushuijauksia ja vaikka mitä prinsse...

17 Apr 202027min

Modernia maksamista mobiilisti

Modernia maksamista mobiilisti

Taas yksi asia, missä olemme ruotsalaisia jäljessä – nimittäin kännykällä maksamisen yleisyydessä. Suomessa 48 % ei ole edes kokeillut mobiilimaksamista, kun taas länsinaapurissa voi keskiaikamarkkino...

10 Apr 202017min

Millaisia vaikutuksia pandemialla on talouteen?

Millaisia vaikutuksia pandemialla on talouteen?

Podcastin erikoisjaksossa pureudutaan käsillään olevaan kriisiin talouden näkökulmasta. OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen selventää puhelimitse Ninalle ja Susanille, miten tämä hetki eroaa esimerkiks...

2 Apr 202029min

Säästetään elämää varten

Säästetään elämää varten

Ei rahaa säästetä vain koska pitää säästää, kaikilla meillä on joku syy. Usein se voi olla huonoja hetkiä varten, mutta myös vaikka unelmien toteuttamiseen. Tapoja säästää on monia rahastoista sukan v...

27 Mars 202028min

Musta aukko omalla tilillä

Musta aukko omalla tilillä

Rahaa käytetään ruokaan ja asumiseen sekä kaikenlaiseen muuhun. Mihin muuhun? Joskus tuntuu siltä, että tilillä on musta aukko, joka vain syö sitä rahaa. Yhdessä OP:n säästämisen ja sijoittamisen asia...

13 Mars 202027min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
badfluence
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-dagen-med-di
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
fill-or-kill
lastbilspodden
borsmorgon
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bathina-en-podcast
rss-den-nya-ekonomin
rss-wallnor-pm
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
tabberaset