102. Lähisuhdeväkivallan ehkäisy. Vieraana Heli Siltala.

102. Lähisuhdeväkivallan ehkäisy. Vieraana Heli Siltala.

Lähisuhdeväkivalta ei ole pienen piirin ongelma. Se koskettaa jollakin tavalla jokaista suomalaista. Suomessa lähisuhdeväkivaltaa on kokenut 16–74-vuotiaista 75 prosenttia ainakin kerran elämässään. Lähisuhdeväkivaltaa käyttäneitäkin on siis paljon. Tekijä voi oma nykyinen tai entinen kumppani, vanhempi, lapsi, sisar tai muu läheinen. Väkivalta voi olla henkistä ja/tai fyysistä.

Tämän jakso keskittyy siihen, millaisia tekijöitä väkivaltaisen käytöksen takana on ja miten lähisuhdeväkivaltaa voidaan ennaltaehkäistä.

Psykologi Nina Lyytisen asiantuntijavieraaksi palaa psykologian tohtori Heli Siltala. Heli työskentelee Oulun vankilassa psykologina. Aikaisemmin hän on tutkinut Jyväskylän yliopistossa lähisuhdeväkivallan terveysvaikutuksia ja -kustannuksia sekä työskennellyt lähisuhdeväkivallan tekijöiden kanssa Vaihtoehto väkivallalle -ryhmässä.

Väkivalta harvoin loppuu itsestään. Ongelma pitää tunnistaa, jotta siihen voidaan puuttua ja tehdä muutos. Joskus tekijän on vaikea tunnistaa ja tiedostaa käyttävänsä väkivaltaa. Jokainen on kuitenkin aina vastuussa omasta käyttäytymisestään. Siihen voi vaikuttaa ja apua kannattaa hakea.

Nina ja Heli käsittelevät mm. näitä kysymyksiä:

- Mikä on lähisuhdeväkivaltaa?

- Miten väkivaltaisen käyttäytymisen voi tunnistaa?

- Miten tunnistaa huoli omasta käyttäytymisestä?

- Millaisia tekijöitä on väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla?

- Miksi väkivaltaiseen käyttäytymiseen pitää puuttua?

- Miten väkivaltaa voi ennaltaehkäistä?

- Millaisia apua on tarjolla lähisuhdeväkivallan tekijöille?

Lisätietoa ja linkkejä:

Omaan väkivaltaiseen käytökseen (tai sen uhkaan) apua voi saada näistä palveluista:

Nettiturvakoti: https://nettiturvakoti.fi/

Miessakit ry (ehkäisevää väkivaltatyötä miehille): https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/lyomaton-linja/

Maria Akatemia ry (ehkäisevää väkivaltatyötä naisille): https://www.mariaakatemia.fi/toiminta/ehkaiseva-vakivaltatyo/

Kriisikeskus Mobile (Jyväskylässä): https://kriisikeskusmobile.fi/vakivaltatyo/

Palveluita väkivallan kokijoille:

Nettiturvakoti: https://nettiturvakoti.fi/

Kriisikeskus Mobile (Jyväskylä): https://kriisikeskusmobile.fi/

24/7 tukipuhelin: https://nollalinja.fi/

Rikosuhripäivystys (puhelintuki, chat-palvelu, oikeusneuvonta): https://www.riku.fi/palvelut/

Raiskauskriisikeskus Tukinainen: https://tukinainen.fi/

Väkivaltaa kokeneille miehille, Miessakit ry: https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/vakivaltaa-kokeneet-miehet/

Lisätietoa lähisuhdeväkivallasta:

Mitä lähisuhdeväkivalta on? https://thl.fi/fi/web/vakivalta/vakivallan-muodot/lahisuhdevakivalta

Turvasuunnitelman tekeminen: https://www.riku.fi/oppaat-ja-ohjeet/turvasuunnitelma-vakivaltatilanteeseen/

Ensi- ja turvakodit (tietoa sekä ammattilaisille että kokijoille ja tekijöille): https://ensijaturvakotienliitto.fi/

THL:n ilmaiset verkkokoulutukset väkivaltaan puuttumisesta ja tunnistamisesta (lapset, koulut, lähisuhdeväkivalta): https://thl.fi/fi/palvelut-ja-asiointi/verkkokoulut

Väkivaltatutkimuksen opintokokonaisuus Avoimessa yliopistossa: https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/vakivaltatutkimus

Lisätietoa Heli Siltalasta ja lähisuhdeväkivallan tutkimuksesta:

Tällä hetkellä Siltala työskentelee psykologina Oulun vankilassa. Aikaisemmin hän on tutkinut Jyväskylän yliopistossa lähisuhdeväkivallan terveysvaikutuksia ja -kustannuksia Siltala Jyväskylän yliopistossa. Siltala on työskennellyt vuosien 2016-2021 ajan myös Vaihtoehto väkivallalle -ryhmän vetäjänä, joka on Kriisikeskus Mobilen sekä Jyväskylän yliopiston psykoterapiaklinikan yhteistyönä toteutettu ryhmäinterventio lähisuhteissaan väkivaltaa käyttäneille miehille ja naisille.

Heli Siltalan väitöskirja: Family violence as a public health problem: Effects and costs in Finnish health care. Lähisuhdeväkivalta kansanterveydellisenä ongelmana: Vaikutukset ja kustannukset suomalaisessa terveydenhuollossa. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/77463

Lähisuhdeväkivallasta aiheutuvat kustannukset Suomessa (LAKU) -hanke: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/lahisuhdevakivallasta-aiheutuvat-kustannukset-suomessa-laku-

Virtual Reality Prevention of Gender Violence in Europe based on Neuroscience of Embodiment, PeRspective and Empathy (VRperGENERE) -hanke: https://www.vrpergenere.com/fi/

Muuta Jyväskylän yliopiston väkivaltatutkimusta: https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/psykologia/tutkimus/tutkimusalueet/kliininen-psykologia-ja-psykoterapia/lahisuhdevakivalta

-----

Haluatko antaa palautetta? Vinkata aiheita tai vieraita? Tee se täällä: psykopodiaa.fi/palaute

Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa

Nina Lyytinen Twitterissa: @LyytinenNina

Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: @LyytinenNina

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi

Avsnitt(220)

182. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö. Vieraina Hannaleena Immonen ja Jarkko Virta.

182. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö. Vieraina Hannaleena Immonen ja Jarkko Virta.

Kaupallinen yhteistyö: JHL.Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen arkeen ja huolenpitoon. Valitettavasti tänäkin iltana liian moni lapsi käy nukkumaan peloissaan ja nälkäisenä, eikä kukaan ulkopuo...

16 Juni 202541min

181. Kuinka rakennat yhteyttä keskustelutaidoilla?Vieraana Ilona Rauhala.

181. Kuinka rakennat yhteyttä keskustelutaidoilla?Vieraana Ilona Rauhala.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Keskustelutaidot ja yhteyden luominen toiseen ihmiseen voivat auttaa vähentämään yksinäisyyden tunnetta. Kuunteleminen, läsnäolo ja tilanteeseen mukautumin...

2 Juni 202534min

180. Yksinäisyys kriisin keskellä. Vieraana Jarno Tuominen.

180. Yksinäisyys kriisin keskellä. Vieraana Jarno Tuominen.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Yksinäisyys koskettaa yhä useampia Suomessa, ja kriisitilanteissa sen vaikutukset voivat korostua entisestään. Kriisi voi syventää yksinäisyyden kokemusta ...

19 Maj 202542min

179. EMDR-terapia. Vieraana Markus Heinimaa.

179. EMDR-terapia. Vieraana Markus Heinimaa.

EMDR-terapia (silmänliiketerapia, Eye Movement Desensitization and Reprocessing) on hoitomenetelmä, joka soveltuu erityisesti kuormittavien ja traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Sen avulla voidaan...

5 Maj 202551min

178. Kuinka vaalia ja syventää ystävyyssuhteita? Vieraana Katri Laine.

178. Kuinka vaalia ja syventää ystävyyssuhteita? Vieraana Katri Laine.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Kaipuu ystävyyssuhteisiin on syvästi inhimillinen, perustavanlaatuinen tarve meissä kaikissa. Kaipaamme yhteyttä toisiin, nähdyksi tulemista ja tunnetta si...

21 Apr 202531min

177. Rikosten psykologinen profilointi. Vieraana Helinä Häkkänen.

177. Rikosten psykologinen profilointi. Vieraana Helinä Häkkänen.

Moni pohtii, millaista on työskennellä rikosten profiloijana. Televisiosarjat ja elokuvat tarjoavat meille erilaisia ja usein dramatisoituja kuvia tästä ammatista. Todellisuudessa työ on kuitenkin ana...

7 Apr 202543min

176. Työelämän realismi. Vieraina Kimmo Laitinen, Marko Jääskeläinen ja Ville-Matti Vilkka.

176. Työelämän realismi. Vieraina Kimmo Laitinen, Marko Jääskeläinen ja Ville-Matti Vilkka.

Kaupallinen yhteistyö: SunUra Oy.Työnhakijoita, työntekijöitä ja ihmisiä on monenlaisia. On tärkeää tunnistaa yksilölliset vahvuudet ja kehityskohteet, sekä ne asiat, jotka tukevat työssä onnistumista...

24 Mars 202538min

175. Yksinäisyys ja ostrakismi työelämässä. Vieraana Sirpa Manninen.

175. Yksinäisyys ja ostrakismi työelämässä. Vieraana Sirpa Manninen.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Yksinäisyys koskettaa yhä useampia Suomessa, eikä työelämä ole poikkeus. Työpaikoilla voidaan kokea ulkopuolelle jättämistä eli työpaikkaostrakismia, jossa...

10 Mars 202539min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
rss-svart-marknad
badfluence
avanzapodden
uppgang-och-fall
svd-tech-brief
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
tabberaset
bathina-en-podcast
24fragor
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
dynastin