Trump Israel Hamas | Kaleva | #neuvottelija 354

Trump Israel Hamas | Kaleva | #neuvottelija 354

Kansanedustaja Atte Kaleva hahmottaa Lähi-idän keskeiset toimijat ja valtasuhteet Israelin, Hamasin, Fatahin, Iranin ja alueen sunnimaiden välillä. Palestiinalaishallinnon vanki- ja marttyyritukien logiikka sekä Israelin sisäpolitiikan vaikutus päätöksiin. Kaleva arvioi Trumpin Gaza-suunnitelmaa tulitauko- ja panttivankikeskeisenä askelmana. Se etenee jos Hamas riisutaan aseista, Netanjahun liikkumatila rajataan USA:n paineella ja Gaza hyväksyy mahdollisuuden kehittyä markkinatalouden kautta.

00:00 Atte Kaleva - A studion onnistuminen

00:26 Pay for slay / taporaha ja rooli marttyyriytymisessä

02:12 Donald Trumpin yllätysveto

02:36 Iranin ilmapuolustus vs Israel

03:07 Israelin vaalijärjestelmän pirstaleisuus. Ääriortodoksit hallituksessa.

03:47 Kahden valtion malli, Netanjahu ja Hamasin salliminen.

04:31 Palestiinan vaalit 2006; Israelin vetäytyminen Gazasta.

04:55 Hamas Fatah sisällissota ja aluejako.

05:28 Abbasin asema, kritiikki ja tausta.

07:12 Kylmän sodan asetelma ja leiriytyminen.

08:03 Suuri ja pieni Jihadin.

08:45 Aluekuvana Iran Syyria Hizbollah Houthit.

09:35 Hizbollahin heikkeneminen piippari-iskuilla.

10:01 Saudi huoli shiiavähemmistöstä ja öljyalueista.

10:40 Venäjä Syyriassa; tukikohtalogiikka.

11:00 Sunnimaat ja Israel Irania vastaan.

11:23 Turkki ja Qatar. Suhteet muslimiveljeskuntaan.

12:08 Iran Persia shiiamaailman johtajana.

12:36 Druusit ja kristityt; asema Syyriassa ja Israelissa.

14:19 Sympatioiden kääntyminen terrori-iskun jälkeen.

16:54 Trumpin 20 kohdan suunnitelma; Hamasin reaktio.

17:19 Uutisvirran tulkinnan vaikeus ilman kontekstia.

18:29 Varovainen optimismi tulitaukosuunnitelmasta.

18:47 Ranska ja Saudi pitkän aikavälin runko.

19:07 Uutta laaja alueellinen osallistuminen.

19:57 Paine sekä arabimaille että Netanjahulle.

20:19 USA:n presidentin vipuvarsi.

20:42 Netanjahun kaksikielisyys; Trumpin arvaamattomuus.

21:06 Puolentoista valtion eteneminen Gaza ensin.

23:17 Voisiko Sanna Marin osallistua Blairin rinnalla.

23:51 Vaiheistus Gaza panttivangit valvonta Arabimaat.

24:49 Gazalaisten katkeruus; taloudelliset insentiivit.

25:14 Gaza Välimeren Dubai ja vapaakauppa.

26:22 Levantti ja alueidentiteetti.

27:43 Jordanian ja Egyptin dynamiikka ja pakolaiskysymys.

28:46 Muslimiveljeskunnan uhka useimmille valtioille.

29:52 Trumpin neuvottelutaktiikka ääripää kompromissi.

30:42 Iranin ilmapuolustuksen lamautus; iskujen seuraukset.

31:36 Israelin puolustuskyky David’s Sling.

32:42 Ultraortodoksien asevelvollisuuspoikkeus ja paine.

33:58 Oslon A B C alueet ja siirtokuntapolitiikka.

35:15 Tarve vaimentaa sisäinen vastarinta Israelissa.

35:42 Peruslait, korkein oikeus ja politisoitumiskiista.

37:31 Suomen perustuslakivalvonta ja valiokuntatyö.

39:49 Netanjahun mahdollinen exit syytesuoja ajatus.

41:35 Arabivaltioiden kyllästyminen uhripuheeseen; ehdot.

42:57 Gretan flotillan ristiriidat ja symboliikka.

44:31 Ideologian ylivalta vs. faktat mielenosoituksissa.

45:11 Kuka hyötyy lännen epävakaudesta? Venäjä Iran ja Kiina.

45:52 Hamas ei luopune väkivallasta.

#neuvottelija Sisäpiirissä keskustellaan Aten Ei kommunisteja Helsinkiin -ajatuksen noususta ja sivistysporvariuudesta.

Katso Sisäpiirijaksot ja tue Samia
https://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join


Avsnitt(360)

Leikataan 9 miljardia turhaa Lassi Kivinen #neuvottelija 168

Leikataan 9 miljardia turhaa Lassi Kivinen #neuvottelija 168

Liberaalipuolueen puheenjohtaja Lassi Kivinen kertoo puolueensa #leikattavaalöytyy - kampanjasta, jolla löydettiin yli 9 miljardia veronmaksajien rahoja säästäviä leikkauksia hallituksen 80 miljardin budjetista. 00:00-00:50 Lassi Kivinen kertoo mitä liberalismi voisi tehostaa Suomen pöhöttyneessä hallinnossa 00:51-42:32 Liberaalipuolueen Lassi Kivinen ja Sami Miettinen keskustelevat yli 9 miljardin turhista kuluista Suomen budjetissa ekonomistit #neuvottelijat #neuvottelija #politiikka #kansantalous #liberalismi #budjetti #kulusäästöt #LeikattavaaLöytyy Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

2 Jan 202342min

Kansantalouden huolet Mauri Kotamäki #neuvottelija 167

Kansantalouden huolet Mauri Kotamäki #neuvottelija 167

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki pohtii kansantalouden huolia jouluna 2022. Näihin kuuluvat mm. EKP:n ja FED:in 0,50% koronnostot, rahapolitiikka ja inflaatiokehitys Fiskaalidominanssin eli poliittisen keskuspankkiohjauksen murtuminen. Japanin päätös sallia pitkien korkojen nousu on tästä viimeisin esimerkki Lyhyt väittely #MMT:stä Rinteen/Marinin vs. Sipilän hallituksen toimet työllisyysasteen nostamisessa vs. työttömyysaste Pitkäaikaistyöttömyys ja vanhempien ikäluokkien hyvä työllisyyskehitys Eläkeuudistus ja YEL Suomalaisten matala yksityisvarallisuus (noin portugalilaisten ja kreikkalaisten tasolla) Näkemys 2023 bkt:n laskusta Suomessa, kotimaisen kysynnän heikkous Energiakriisi ja hallituksen tukitoimet Kiinan koronasulku ja gospankkisaatioriskit 00:00-40:32 Mauri Kotamäki ja Sami Miettinen keskustelevat kansantalouden huolista Mauri on toista kertaa #neuvottelija -kanavan vieraana, edellinen jakso oli 61 - Verojoustot ja Syrjivä ansiosidonnainen (Mauri Kotamäki) #ekonomistit #neuvottelijat #neuvottelija #kansantalous #energia #bkt Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

23 Dec 202240min

Vasemmisto kauhuissaan Twitteristä Ivan Puopolo Onni Rostila #neuvottelija 166

Vasemmisto kauhuissaan Twitteristä Ivan Puopolo Onni Rostila #neuvottelija 166

Suositut tubettajat Ivan Puopolo ja Onni Rostila pohtivat Viikon viisasteluklubin jälkeen onko Twitter pilalla? Elon Musk on siirtänyt voimatasapainoa vasemmiston kannalta järkyttävästi oikealle. Ivan ja Onni pohtivat onko mikään kuitenkaan muuttunut Twitterin bisnesmallin lisäksi. Vasemmisto on kuitenkin kauhuissaan ja Twitteristä kirjoitetaan synkkään sävyyn analyysejä sekä jopa akateemisia tutkimuksia kuten Jyväskylän yliopiston kaksi tilaustyötä vasemmistohallitukselle osoittavat. 15.12.2022 kuvattu Ivan Puopolo, Onni Rostila, Sami Miettinen Viisastelu: Tutkija löysi Twitteristä vihaista puhetta – sananvapauden vihollisten propaganda jyllää https://youtu.be/CEN3zUM2nZ0 Onni Rostilan Asian oikea laita: https://www.youtube.com/@onnirostila 00:00-00:40 Onko Twitter pilalla Ivan Puopolo ja Onni Rostila? 00:41-26:44 Onni Rostila ja Ivan Puopolo keskustelevat vasemmiston kannalta huolestuttavasta Twitterin muutoksesta #neuvottelija #neuvottelijat #vasemmisto #twitter #sananvapaus Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

18 Dec 202226min

Tekoäly analysoi neuvottelun! Jussi Niemelä Mikko Järvinen #neuvottelija 165

Tekoäly analysoi neuvottelun! Jussi Niemelä Mikko Järvinen #neuvottelija 165

Meluton Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä ja True North Searchin Mikko Järvinen keskustelevat biometrisestä neuvotteluanalyysistä, jota käytettiin kun mm. Sami koulutti True North Searchin jäseniä ostamaan yrityksiä. Prosessin aikana Jussi tutki noin 300 yritystä, joista 4 kanssa päästiin yrityskauppaneuvotteluihin. Lopulta Jussin ja True North Searchin yhteenliittymä toteutti perheyrityksen yrityskaupan. Mikko kuvaa prosessia enkelisijoittajien private equity (pääomasijoittaja) -malliksi. Jaksossa näytetyssä neuvottelusimulaatiossa Sami toimi tiukkana yritysmyyjänä ja Jussi rakentavana ostajaryhmän edustajana. Neuvottelu kuvattiin ja tekoäly luokitteli neuvottelijoiden tunnetilat mm. silmistä. Neuvotteluteknologia on kiihtymisvaiheessa ja #neuvottelija palaa aiheeseen mm. legal tech:in myötä. 00:00-00:55 Biometrinen neuvottelu-demo, True North Search ETA-mallin kiteytys 00:56-40:43 Jussi Niemelä, Mikko Järvinen ja Sami Miettinen keskustelevat biometrisestä neuvottelusta sekä enkelisijoittajien private equity-mallista #sijoittajat #neuvottelija #neuvottelijat #yritykset #truenorthsearch #tekoäly #biometriikka Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

13 Dec 202240min

Pörssi nousee - Mitä ihmettä! Kevin van Dessel Teemu Liila #neuvottelija 164

Pörssi nousee - Mitä ihmettä! Kevin van Dessel Teemu Liila #neuvottelija 164

Sijoituskästin Kevin van Dessel ja Teemu Liila arvioivat tekijöitä, joiden perusteella seppe eli S&P 500 on jo nyt +5,5% kuukausinousussa kohti härkämarkkinaa 📈 Riskitasot ja momentti 📈 Korkotason vääjäämätön tuleva laskutrendi, keskuspankki-put 📈 Markkina on eteenpäinkatsova, minilamankin yli kurkistava 📈 Kasvu-osakkeiden suurempi upside 📈 Inflaatio sekä kassavirtojen parantajana että sen laskutrendi 📈 Johdon kyvykkyys ja laatuosakkeet 📈 Yksittäisiä osakkeita: Meta, Kamux, Harvia vs. UPM, Sampo 📈 Kassaosuuden korkea osuus salkusta indikaattorina 00:00-01:00 Teemu Liila ja Kevin van Dessel härkämarkkinan ajureista ja kasvuosakkeista 01:01-44:27 Kevin van Dessel ja Teemu Liila pohtivat härkämarkkinan paluuta ja permabearien ahdinkoa #ekonomistit #inflaatio #sijoittajat #neuvottelija #neuvottelijat #sijoituskästi Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

2 Dec 202244min

Suomen alennustila ja rahan loppu Tuomas Malinen #neuvottelija 163

Suomen alennustila ja rahan loppu Tuomas Malinen #neuvottelija 163

Tuomas Malinen lataa täyslaidallisen Suomen alennustilasta ja rahan lopusta. 🔺Vapauden saarekkeita etsimässä: esimerkkeinä Christiania (Köpenhamina), Square Mile (Lontoo) 🔺heikot miehet & kovat ajat 🔺Inflaatio tuli, mitä nyt? 🔺korruptoitunut raha. Tuleva kirja rahasta 🔺korruptoitunut politiikka 🔺Iso-Britannia melkein kaatui rahapoliittisessa kriisissä 🔺EU ja euro 🔺Puolan ohjuskriisi - Tuomaksen maalittaminen putinistiksi 🔺Heikko hallitus 🔺Raha, luottamus ja kryptot 🔺Koronavainot 2021 ja 2022 - mihin katosivat puheet rajoituksista? Lisää maalittamista 🔺Tuomaksen suunnitelmat 00:00-54:57 Tuomas Malisen lähtöhaastattelu #ekonomistit #inflaatio #politiikka #sijoittajat #neuvottelija #neuvottelijat #inflaatio Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

24 Nov 202254min

Kokoomuksen hillitön mies Sture Fjäder #neuvottelija 162

Kokoomuksen hillitön mies Sture Fjäder #neuvottelija 162

Sture Fjäder on kokoomuksen Uudenmaan vaalipiirin ehdokas ja Akavan entinen puheenjohtaja. Syksyllä 2022 Helsingin Sanomat kirjoitti poikkeukselliset kolme pääkirjoitusta, joissa kritisoitiin Sturea mm. hillittömäksi mieheksi ja arveltiin hyväksyvästi hänen seuraajansa pysyvän pois kohuista. Sami Miettinen keskustelee Sture Fjäderin kanssa mitä nämä paheksuttavat kohuominaisuudet voisivat olla: markkinaoikeistolaisuus, kokoomuslaisuus ja suorapuheisuus ainakin. Keskustelu pohtii kauppatieteiden maisterien ohutta roolia julkistaloudessa ja sen perkaamisessa, valtion velkaantumista, korkeita ansiotulon veroasteita, vasemmistohallitusta sekä markkinatalouden puuttumista mm. terveydenhoitopalveluista. 00:00-00:44 Sture Fjäder, hillitön mies? 00:45-44:42 Sture Fjäder ja Sami Miettinen keskustelevat Sturen talousoikeistolaisista näkemyksistä #politiikka #kokoomus #velkaantuminen #leikkaukset #sote #vaalit Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

20 Nov 202244min

Rikos ja rahastus Karo Hämäläinen #neuvottelija 161

Rikos ja rahastus Karo Hämäläinen #neuvottelija 161

Karo Hämäläinen keskustelee kirjastaan Rikos ja rahastus (WSOY), jossa esitellään huijaritarinoita Suomessa ja ulkomailla. Karo ja Sami puivat kirjan tarinoita, ponzien ja ponzi-artistien luonnetta, sijoittamisfilosofioita ja Karon muuta kirjallista tuotantoa. -Lemminkäinen – asfalttikartelli -Nick Leeson – Barings Bank ja johdannaiset -Charles Ponzi - alkuperäinen ponzi-artisti -Bernie Madoff – hedgerahastoponzi -Libor-skandaali -Wincapita – Hannu Kailajärvi -OneCoin – Ruja Ignatova -Kryptot -Listatut yritykset kuten Enron -Suomalaisia ”tilanteita” mm. Fortum-Uniper, eQ:n lyhyen koron rahasto -Guru-sarjan kirjat -Finanssifiktio, juokseminen 00:00-00:47 Karo Hämäläisen kuvauksia ponzeista 00:48-48:30 Karo Hämäläinen ja Sami Miettinen keskustelevat Rikos ja Rahastus -kirjan teemoista #neuvottelu #neuvottelija #sijoittajat #ponzit #osakemarkkina #kartellit Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Yhteystiedot: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

17 Nov 202248min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
varvet
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
svd-ledarredaktionen
avanzapodden
24fragor
rss-dagen-med-di
lastbilspodden
rss-en-rik-historia
fill-or-kill
borsmorgon
bathina-en-podcast
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
market-makers
tabberaset