#97. Let´s Play Business

#97. Let´s Play Business

Miltä näyttää työelämän todellisuus, kun se puetaan teatterin muotoon?


Tässä Lähtijät-podcastin jaksossa sukelletaan Let’s Play Business -näytelmän kulissien taakse. Helsingin kaupunginteatterin lavalla esitettävä Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama teos perustuu osin Lähtijät-podcastin tarinoihin ja tutkimuksiin, ja kuvaa osuvasti suomalaisen työelämän valtarakenteita, johtajuuden sudenkuoppia ja inhimillisiä ristiriitoja.


Vieraana ovat Juha Jokelan lisäksi näyttelijät Sanna-June Hyde ja Martti Manninen, jotka avaavat, miltä tuntuu näytellä vallasta, toksisesta johtajuudesta ja ihmisyydestä työpaikan kulisseissa.


Keskustelussa pohditaan, miksi hyvä johtaja voi joskus sokeutua omalle vallalleen, miten hiljaisuus ylläpitää huonoa johtamiskulttuuria ja miksi reiluus, empatia ja rohkeus ovat työelämän suurimmat supervoimat.


🎙️ Jaksossa käsitellään:

    • Mitä tapahtuu, kun työpaikka alkaa muistuttaa teatteria?

    • Miksi ihmiset vaikenevat, vaikka näkevät epäkohtia?

    • Miten johtajuus voi muuttua huomaamatta toksiseksi?

    • Miksi juuri “Ressut” ovat niitä, jotka lopulta lähtevät?


  • 💡 Let’s Play Business on ajankohtainen, älykäs ja viiltävä katsaus siihen, miten työelämä todella toimii ja miksi siitä pitää puhua juuri nyt.


    #lähtijät #letsplaybusiness #työelämä #johtajuus #teatteri #työhyvinvointi #esihenkilötyö #ihmisyys #toksinenjohtaminen #podcast


    Laita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠

    Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.

    Jatketaan keskustelua!


    Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.

    Lue lisää ⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    Avsnitt(105)

    #101. Suorittavan työn muutos

    #101. Suorittavan työn muutos

    Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tampereen Energian kanssa.Työelämä on muuttunut, mutta onko johtaminen pysynyt mukana?Tässä Lähtijät jaksossa pureudumme työn hiljaiseen vallankumoukseen: suorittava työ on asiantuntijamaistunut, kun taas asiantuntijatyö muistuttaa yhä useammin liukuhihnaa. Teknologia, automaatio ja data vaativat uutta osaamista myös perinteisillä aloilla. Samaan aikaan asiantuntijat elävät pirstaleista arkea, palavereista toiseen – ajattelematta välttämättä mitään syvällistä. Miltä työ näyttää nyt? Kuka saa kehittyä, kuka saa tukea, ja kenen odotetaan vain venyvän?⚡ Vieraana Paavo Knaapi ja Jukka Punkari Tampereen Energialta, jotka jakavat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten työ ja organisaatiorakenne ovat muuttuneet energiatoimialalla – ja mitä tapahtuu, kun luottamus, osaaminen ja vastuu kohtaavat.📚 Asiantuntijana mukana Marjo Pihlajaniemi, Kuuntele duunaria & menesty -kirjan kirjoittaja, joka muistuttaa: mikään muutos ei onnistu ilman työntekijöiden osallistamista – eikä asiantuntijuus katso titteliä.Tampereen Energia toimii esimerkkinä siitä, miten perinteinen toimiala voi olla edelläkävijä. Muutos ei rakennu ylhäältä annetuista ohjeista, vaan yhteisestä näkemyksestä ja arjen ymmärryksestä.🔊 Jos haluat kuulla,– miten energia-alalla rakennettiin uutta työn tekemisen mallia sisältäpäin– miltä asiantuntijuus näyttää tuotantolaitoksessa– miksi osallistava johtaminen ei ole enää valinta, vaan välttämättömyys...niin tämä jakso on sinua varten.#Lähtijät #työelämä #työnmuutos #johtaminen #asiantuntijatyö#suorittavatyö #TampereenEnergia #podcast #työhyvinvointi #osallistaminenLaita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    3 Dec 56min

    Siirtymät: Hetket ja matkat - Menevä Bonus

    Siirtymät: Hetket ja matkat - Menevä Bonus

    Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Menevän kanssa.Tässä jaksossa sukellamme siirtymien maailmaan eli niihin näkymättömiin mikrohetkiin, jotka ovat ennen rakentaneet huokoisuutta, rytmiä ja tilaa ajatuksille työelämässä. Ja kysymme: mihin ne katosivat ja mitä se on meille maksanut?Mukana keskustelussa on suomalainen Menevä, kyytipalvelu, joka on ottanut rohkean suunnan: kouluttaa kuljettajansa tunneälyyn. Jaksossa kuulemme, miksi he uskovat, että hyvä kyyti ei ole vain tekninen suoritus, vaan inhimillinen kohtaaminen.📍 Mitä tapahtuu, kun siirtymiä ei enää ole? 📍 Miten tauoton tempo vaikuttaa aivoihin, keskittymiseen ja mielialaan? 📍 Voivatko taksipalvelut toimia uudenlaisina siirtymätiloina, joissa ollaan läsnä, eikä vain matkalla?🎙️ Jaksossa mukana:Meeri Siljamäki, Menevän COO, kertoo miksi tunneäly on olennainen osa nykyaikaista taksipalvelua. Arto Peisa, Menevän CMO sekä kokenut kuljettaja, puhuu raskaista tilanteista, hiljaisista signaaleista ja siitä, miksi jokainen asiakas ansaitsee tulla kohdatuksi uudestaan.Kuulemme myös työelämän aivosuunnittelija Teemu Vornaselta oivalluksia ja konkreettisia vinkkejä aivo hyvinvointiin.Käsittelemme Menevän tunneälykoulutusta, ja kuinka he ovat kouluttaneet kuljettajansa kohtaamaan asiakkaat empaattisesti ja turvallisesti. Tämä ei ole pelkkä matka paikasta A paikkaan B, tämä on keskustelu siitä, miten palaamme takaisin ihmisten kokoiseen arkeen.Tämä jakso on sinulle, joka kaipaat enemmän tilaa ja vähemmän suorittamista. Sinulle, joka etsit tapaa pysähtyä, vaikkapa vain hetkeksi ennen seuraavaa määränpäätä.#lähtijätpodcast #työelämä #siirtymät #työhyvinvointi #aivohyvinvointi #tunneäly #menevä #palautuminen #kohtaaminen #podcast #johtajuus #työelämänmuutosLaita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    26 Nov 1h 5min

    #100. 100's Jakso

    #100. 100's Jakso

    🎉 Sata jaksoa myöhemmin – Lähtijät-juhla ja matkan läpivalaisu 🎉Lähtijät täyttää sata jaksoa! 💯Se on enemmän kuin osasimme kuvitella, kun vuonna 2022 lähdimme puhumaan työelämästä, jossa kaikilla ei ollut hyvä olla – ja vielä vähemmän uskallettiin puhua siitä ääneen.Tässä juhlajaksossa kerromme koko tarinan: kuinka podcast sai alkunsa, mitä se on vaatinut, miten me olemme muuttuneet matkan varrella ja miten kuulijoiden palaute on muuttanut meitä vielä enemmän.💬 Jaksossa kuulet:– miksi Lähtijät ei koskaan ollut vain podcast– kuinka tutkimukset ja valmennukset syntyivät– mikä palautteissa on pysäyttänyt, sekä saanut jatkamaanMukana myös kuulijoiden koskettavimmat viestit, superfani Emmi Turtiaisen suosikkilistaukset ja tarina siitä, miten harrastus kasvoi yritykseksi.💌 Tämä jakso on kunnianosoitus sinulle, joka olet kuunnellut, kommentoinut ja pysähtynyt hetkeksi meidän kanssa. Kiitos.Tämä ei ole loppu. Tämä on seuraavan luvun alku.#Lähtijät #Työelämä #Podcast #Johtajuus #Työhyvinvointi #Ura #Työelämänmuutos #Lähtijät100 #Tutkimus #Valmennus #TyöelämänTabut #SuomalainenTyöelämä Laita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    19 Nov 1h 10min

    #99. Äitien selviytymistarinat

    #99. Äitien selviytymistarinat

    Tässä erityisessä Lähtijät-livejaksossa sukellamme äitien ja naisten selviytymistarinoihin – suoraan lavalta Mothers in Businessin 10-vuotisjuhlaseminaarista.Leidienergia on käsin kosketeltavaa, kun Minna, Liisa ja Ulla tarttuvat mikrofoneihin juhlasalin lavalla ja avaavat keskustelun resilienssistä, metatyöstä ja siitä, miten naiset selviävät, venyvät – ja toisinaan myös hajoavat. Lavalle nousee myös kuulijoiden omia tarinoita, joissa näkyy arjen todellisuus, suuret menetykset ja ihmisen uskomaton kyky jatkaa.🎧 Tässä jaksossa puhutaan muun muassa:Mikä on selviytymisen ja resilienssin ero – ja voiko kumpaakaan oppia?Miten metatyö, kuormitus ja odotukset kasaantuvat erityisesti naisille?Mikä auttaa silloin, kun elämä pysähtyy täysin?Miten olla tukena kriisissä – silloinkin kun sanat puuttuvat?Miksi vertaaminen vie voimaa ja myötätunto rakentaa yhteyttä?🩵Ääneen pääsevät myös:Terhi Kytö; äiti ja senior legal counsel, kertoo arjen rakenteista ja palautumisen merkityksestä.Hanna Kasurinen; äiti, HR:N, johtamisen & viestinnän ammattilainen sekä Mothers in Business hallituksen puheenjohtaja, kertoo miten rakkaus ja toivo auttoivat häntä rakentamaan elämää uudelleen.Tämä jakso on kunnianosoitus tavalliselle sitkeydelle – sille, joka ei huuda, mutta joka kantaa. Koska jokainen kokemus on merkityksellinen, ja jokaisella on oikeus tulla nähdyksi.📍 Nauhoitettu Mothers in Business 10-vuotisjuhlaseminaarissa – powered by sisukkuus, yhteisö ja jaetut hetket.#lähtijät #podcast #resilienssi #äitiys #uupumus #myötätunto #naistenäänet #työelämä #vertaistuki #mothersinbusiness #selviytyminen #inhimillisyys #selviytymistarinaLaita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    5 Nov 46min

    #98. Koska Suomi tarvitsee tulijoita!

    #98. Koska Suomi tarvitsee tulijoita!

    Tämä jakso on kaupallinen yhteistyö Silkkitien kanssa.Suomi on käännekohdassa.Eläköitymisaalto lähestyy hurjaa vauhtia, osaajapula on tosiasia. Samaan aikaan puhumme maahanmuutosta usein väärillä sanoilla. Liian kylmästi, liian kaukaa. Tässä jaksossa pysähdymme katsomaan ilmiötä läheltä, ihmisen kokoisena.Työperäiseen maahanmuuttoon erikoistuneen Attendon tytäryhtiö Silkkitien toimitusjohtaja Elisa Vepsäläinen avaa, mitä työperäinen maahanmuutto todellisuudessa tarkoittaa. Miten sote-alan ammattilaisia rekrytoidaan vastuullisesti maailmalta Suomeen: kieliopinnot, luvat, koulutus, kotoutuminen ja yhteisöön kasvaminen. Miten tämä kaikki vaatii pitkäjänteistä työtä ja ennen kaikkea: miten se vaatii meiltä suomalaisilta valmiutta ottaa vastaan.Kuulemme myös Genien, Filippiineiltä Suomeen muuttaneen lähihoitajan, tarinan.Hän kertoo, miltä tuntui tulla keskelle marraskuun pimeyttä, jättää taakse perhe ja tuttu kieli, ja miten hän lopulta löysi paikan, jossa voi hengittää vapaammin, rakentaa tulevaisuuden ja kutsua sitä kodiksi.Tämä jakso on muistutus siitä, että työperäinen maahanmuutto ei ole vain työvoimapolitiikkaa. Se on elämänkokoinen liike: toivoa, rohkeutta ja uuden rakentamista.Samalla se on peili meille, kysymys siitä, millainen maa Suomi haluaa olla. Kun joku lähtee, toinen saapuu. Ja meidän on opittava ottamaan vastaan.🎙️ Studiossa tuttuun tapaan Minna, Liisa ja Ulla.Vieraana Silkkitien toimitusjohtaja Elisa Vepsäläinen ja Vantaalla Lähihoitajana työskentelevä ja sairaanhoitajaksi opiskeleva Genie Oro. #LähtijätPodcast #Silkkitie #TyöperäinenMaahanmuutto #Soteala #Inhimillisyys #Hyvinvointiyhteiskunta #VastuullinenRekrytointi #Monimuotoisuus #TervetuloaSuomeen #Johtajuus #Kasvu #TyöelämäLaita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    22 Okt 59min

    Mistä kasvua? - NBF bonusjakso

    Mistä kasvua? - NBF bonusjakso

    Tässä erityisessä Lähtijät-bonusjaksossa sukelletaan kasvun ja johtajuuden ydinkysymyksiin – ensimmäistä kertaa englanniksi ja livetaltiointina suoraan Nordic Business Forumista. Kolmen koplamme Minna, Liisa ja Ulla asettui Frameryn podcast-koppiin keskelle NBF:n vilinää, ja mukaan saatiin yksi tapahtuman inspiroivimmista ja vaikuttavimmista puhujista: Sukhinder Singh Cassidy.Sukhinder on Xeron toimitusjohtaja, sarjayrittäjä, entinen Google- ja Amazon-johtaja sekä Choose Possibility -kirjan kirjoittaja. Hän on rakentanut ja johtanut useita kasvuyhtiöitä, tehnyt miljardiluokan exitejä ja perustanut Boardlist-alustan monimuotoisemman hallitustyön edistämiseksi. Hänen tarinansa ei ole suoraviivainen ja juuri siksi, se on niin inspiroiva.🎧 Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa:Miten johtaa kasvua menettämättä kulttuurin ydintä?Miten tunnistaa omat vahvuudet ja se oma "kryptoniitti"?Miksi diversiteetti ei ole vain arvo, vaan välttämättömyys?Mikä tekee johtajuudesta kestävää ja miten sitä rakennetaan?Miksi suomalaisen työelämän tulisi uskaltaa ottaa enemmän riskejä?🔥 Keskustelu liikkuu henkilökohtaisista oivalluksista globaaliin näkökulmaan: miten yksilöt voivat kehittää itseään riskinottajina ja mitä voimme kollektiivisesti tehdä, jotta Suomesta tulisi rohkeampi kasvun ja innovoinnin maa?Jakso on osa Lähtijöiden kenttätyötä tulevaisuuskestävämmän työelämän puolesta. Ja tällä kertaa se tehtiin kansainvälisellä twistillä – englanniksi, livetaltiointina ja intohimolla. 📍 Nauhoitettu Nordic Business Forumissa Frameryn kopissa – powered by kohtaamiset, uteliaisuus ja rohkeat kysymykset.Laita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠⁠Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠⁠tänne⁠⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431.Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠⁠www.lahtijat.fi

    1 Okt 31min

    #96. Pohjoismaiset johtajat

    #96. Pohjoismaiset johtajat

    Millaista on johtaminen Pohjoismaissa? Entä miten suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset eroavat toisistaan johtajina ja työkulttuureina?Lähtijät sukeltaa pohjoismaisen johtajuuden ytimeen kokemusten, tutkimustulosten ja asiantuntijoiden avulla. Kuulemme näkemyksiä:Heini Olsson Sihvoselta (Staria) ruotsalaisesta konsensusjohtamisesta, sekä siitä, miksi kaupallisten näyttöjen tärkeys korostuu.- Heidi Ettaselta (H&M) ruotsalaisesta ihmissuhdekulttuurista, fikasta ja duurivoittoisesta vuorovaikutuksesta.- Paula Kilpiseltä (Henley Business School Nordic) tanskalaisten suorapuheisuudesta ja rohkeasta kasvun mindsetistä.🔑 Jaksossa kysytään:✨ Miksi Suomessa suunnitellaan kaikki kuoliaaksi?✨ Onko ruotsalaisten diskuteeraus oikeasti tehokasta?✨ Mitä tarkoittaa tanskalaisten brutaali rehellisyys ja miten se näkyy arjessa?✨ Miksi norjalainen johtaminen tuntuu suomalaisesta tutulta, mutta astetta positiivisemmalta?✨ Voisiko suomalaisuuden uusi supervoima olla sisun ja toiveikkuuden yhdistelmä?🚀 Pohjoismaisesta johtamisesta löytyy jo paljon viisautta, mutta seuraava harppaus on meidän käsissämme.Laita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠⁠ Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠⁠tänne⁠⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431. Jatketaan keskustelua!Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Lue lisää ⁠⁠www.lahtijat.fi

    24 Sep 1h 5min

    Populärt inom Business & ekonomi

    badfluence
    framgangspodden
    varvet
    rss-jossan-nina
    rss-borsens-finest
    uppgang-och-fall
    rss-svart-marknad
    lastbilspodden
    avanzapodden
    fill-or-kill
    affarsvarlden
    24fragor
    rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
    borsmorgon
    rss-dagen-med-di
    rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
    kapitalet-en-podd-om-ekonomi
    bathina-en-podcast
    rss-en-rik-historia
    montrosepodden