187. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 1

187. Asuntoja ja fotbollia - Heikki Pajunen is back Osa 1

Heikki Pajunen oli ensi kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraana jaksoissa 8 ja 9 Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla Heikki Pajunen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #8. Parhaimman hyödyn saat, kun aloitat kuuntelemalla ensin, mistä juttelimme silloin. Näin jälkikäteen voin sanoa, etten yhtään osannut kuvitella, että Ostan Asuntoja Podcast yhä pyörisi ja Heikki olisi uusintavierailulla vajaata 180 viikkoa myöhemmin.

Myös Ostan Asuntoja Blogin Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 -kirjoitus valoittaa taustaa sille, mistä yhtenä asiana tänään juttelemme.

Tänään juttelemme siitä, miten asuntosijoittajan ja yrittäjän identiteetit voivat painottua eri tavoilla. Pohdimme, miksi molemmat yhä haluamme toimintaa kasvattaa, vaikka erilaisilla lähestymistavoilla. Heikki kertoo käytännön haasteita siitä, miten yhteiskunnallisesti merkittävän toiminnan osuuden kasvattaminen on ollut hidasta ja haasteellista.

Heikki kertoo, miten hänen asuntosijoitusalkkunsa kasvattamisen kriteeristä on matkan varrella muuttunut. Keskustelemme myös siitä, miten erilaiset nousevat vuokralaissegmentit voisivat näkyä jatkossa selkeämmin.

Heikki Pajunen nettisivut

Viikon päästä jatketaan ja silloin päästään puhumaan myös Heikin asuntosijoitusharrastuksen lisäksi jalkapallosijoittamisesta. Jos olet hyötynyt Heikin jutuista asuntosijoittajana tai vuokranantajana, HIFK Fotbollin -tarinaan tai vain sen tukemiseen voi osallistua monella tavalla. Tässä linkki verkkokauppaan https://kauppa.hifkfotboll.fi. HIFK Fotboll löytyy Twitteristä ja Instagramista

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa.Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta. Äänikirja on nyt työn alla!

B-Luokan Asuntosijoittaja YouTube -kanavallaan: BRRRR Strategia Case – Lumipalloefekti käytännössä

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti – Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna – Ostan Asuntoja Podcast #169

Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu

Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta

Suomen Vuokranantajien jäsenetuhinta 45 €

Avsnitt(565)

338. Sam Laakso 3 Based Osa 2

338. Sam Laakso 3 Based Osa 2

Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Vuokraovi. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-In...

20 Dec 202456min

337. Sam Laakso 3 Based Osa 1

337. Sam Laakso 3 Based Osa 1

Kiitos sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Treco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-K...

13 Dec 202450min

336. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 14

336. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 14

Onnea 25-vuotiaat Suomen Vuokranantajat. Kiitos Asuntopehtoori, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Vuokraovi. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinusta...

6 Dec 20241h 31min

335. Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville

335. Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville

Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Treco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja...

29 Nov 20241h 25min

334. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 2

334. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 2

Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraat...

22 Nov 20241h 25min

333. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1

333. Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1

Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako fli...

15 Nov 202458min

332. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 13

332. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 13

Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksi...

8 Nov 20241h 5min

331. Sijoitusasuntoja, konsultointia ja arvoa taloyhtiöille Jani Kiistala

331. Sijoitusasuntoja, konsultointia ja arvoa taloyhtiöille Jani Kiistala

Kiitos OVV, Asuntosalkunrakentaja.fi, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemu...

1 Nov 20241h 23min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
badfluence
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-dagen-med-di
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
fill-or-kill
lastbilspodden
borsmorgon
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
bathina-en-podcast
rss-den-nya-ekonomin
rss-wallnor-pm
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
tabberaset