Vahvistajani (keskiviikko)

Vahvistajani (keskiviikko)

Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan. 1. Kor. 1: 8-9 Seurassasi on Kirsi Jokela

Avsnitt(700)

Kuninkaan paluu (torstai)

Kuninkaan paluu (torstai)

Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.2. Piet. 3: 8-9Seurassasi on Kirsi Jokela

21 Nov 20243min

Armon aamiainen (keskiviikko)

Armon aamiainen (keskiviikko)

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.Psalmi 90: 12-15Seurassasi on Kirsi Jokela

20 Nov 20243min

Pelastuksen toivo (tiistai)

Pelastuksen toivo (tiistai)

Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin 1. Tess. 5: 8-11 Se...

19 Nov 20243min

Odotamme uutta taivasta ja uutta maata (maanantai)

Odotamme uutta taivasta ja uutta maata (maanantai)

Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.Jesaja 65: 17-18Seurassasi on Kirsi Jokela

18 Nov 20243min

Jeesus on kaikki kaikessa (perjantai)

Jeesus on kaikki kaikessa (perjantai)

Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen. Psalmi 34: 9Seurassasi on Kirsi Jokela

8 Nov 20243min

Täydellinen ilo (torstai)

Täydellinen ilo (torstai)

Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.Joh. 15: 11Seurassasi on Kirsi Jokela

7 Nov 20242min

Anna vaikea tilanteesi Herralle (keskiviikko)

Anna vaikea tilanteesi Herralle (keskiviikko)

Koko sydämestäni minä pyydän, Herra: Vastaa minulle! Minä taivun määräyksiisi. Minä pyydän sinua: Pelasta minut! Minä teen, mitä sinun liittosi vaatii. Jo ennen aamun koittoa huudan apuasi, sinun sanaasi minä panen toivoni. Yön tultua olen yhä valveilla ja tutkistelen sinun sanaasi. Kuule ääneni, Herra, sinä uskollinen! Sinä olet oikeudenmukainen – anna minun elää!Psalmi 119: 145-149Seurassasi on Kirsi Jokela

6 Nov 20243min

Elävä sydän (tiistai)

Elävä sydän (tiistai)

Minä otan teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Hesekiel 36: 24-26Seurassasi on Kirsi Jokela

5 Nov 20243min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
skrackstunden
sektledare
rss-borgvattnets-hemligheter
rysarstunden
rss-sjalsligt-avkladd
rss-historiens-mysterier
bathina-en-podcast
sa-in-i-sjalen
spokhistorier
rss-alternativ-historia
rss-universums-hemligheter
rss-bajen-idag
juridikpodden
rss-patos
rss-activation-podcast
det-sista-mysteriet
mediumpodden-vivi-camilla
rss-roster-fran-andra-sidan
rss-manniskan