Mitä tehdä Suomen huumetilanteelle?

Mitä tehdä Suomen huumetilanteelle?

Muuntohuume Alfa-PVP:n lisääntynyt käyttö herättää huolta ja näkyy varsinkin pääkaupunkiseudun kaduilla. Alfa-PVP eli “peukku” on kuitenkin vain osa suomalaisten huumeidenkäytön kokonaiskuvaa: esimerkiksi kokaiinia käytetään vuosi vuodelta enemmän, usein satunnaisesti viikonloppuisin. Tuoreimman tilaston mukaan huumekuolemat laskivat vuoden 2023 ennätystasosta, mutta silti joka viikko huumeisiin kuolee noin viisi ihmistä. Millainen on Suomen huumetilanne tällä hetkellä? Mitkä keinot oikeasti vaikuttaisivat päihderiippuvaisten arkeen? Miten huumeiden aiheuttamiin moninaisiin haittoihin voidaan puuttua ja millaista olisi tutkimustiedon valossa tehokkaampi päihdepolitiikka? Huumetilanteesta ja siihen vaikuttamisen keinoista keskustelevat Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Anna Leppo, rikosoikeuden professori Sakari Melander ja kliininen opettaja sekä HUS Riippuvuuspsykiatrian apulaisylilääkäri John Söderholm. Tapahtuman juontaa Vappu Kaarenoja. Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa Mitä tehdä Suomen huumetilanteelle? -tapahtumassa 4.11.2025. Katso keskustelu videona: https://youtu.be/7j9onzdUf1A

Avsnitt(177)

Luomua, prosessoitua, vegaanista

Luomua, prosessoitua, vegaanista

Ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola ja ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen keskustelevat Reetta Rädyn kanssa ruoan terveellisyydestä ja ruokaan liittyvistä uskomuksista. Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa 30.1.2019. Tilaisuus on osa Helsinki Health Week -ohjelmasarjaa: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohjelma/helsinki-health-week-2019

14 Maj 201919min

Uusi maatalous

Uusi maatalous

Ilmastonmuutos haastaa Suomen maatalouden. Viljelyolosuhteet muuttuvat eikä tuontiruokaa ehkä ole jatkossa saatavilla nykyiseen tapaan. Tulevaisuuden maatila saattaakin tuottaa oman energiansa ja valjastaa peltonsa hiilensidontaan. Miten ilmastoviisaaseen ruoantuotantoon päästään? Tulevaisuuden maataloutta pohtivat tutkija-maanviljelijä Tuomas Mattila Suomen ympäristökeskuksesta, Helsingin yliopiston agroekologian professori Juha Helenius sekä e2 Tutkimuksen tutkija Kaisa Karttunen. Hanna Nikkasen vetämä keskustelu on nauhoitettu Tiedekulmassa 26.3.2019. Tilaisuus on osa Hope for Globe -ohjelmasarjaa: www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohj…ma/hope-for-globe

21 Apr 20191h 9min

Vaalien jälkeen

Vaalien jälkeen

Miltä vuoden 2019 vaalit näyttivät ehdokkaan näkökulmasta? Mitä näistä vaaleista jää elämään niin kampanjoiden kuin politiikan sisältöjen osalta? Keskustelemassa kaksi Helsingin yliopiston professoria, Jaana Hallamaa ja Jukka Kekkonen, joilla molemmilla on kokemusta erilaisista vaaleista sekä politiikan tarkkailijan että ehdokkaan näkökulmasta. Keskustelua moderoi yleisen valtio-opin professori ja Suomen vaalitutkimuskonsortion johtoryhmän jäsen Hanna Wass. Podcast on nauhoitettu Tiedekulman Pinnalla-sarjan tapahtumassa 15.4.2019. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Politiikasta-verkkolehden kanssa.

16 Apr 201953min

Sopeudu suomalainen

Sopeudu suomalainen

Ilmasto muuttaa meidänkin arkemme, mutta millaiseksi? Elämmekö vuonna 2035 tuhotulvien, pakolaisaaltojen vai aurinkopaneelien keskellä ja tuleeko ruoan kasvattamisesta tärkeä kansalaistaito? Joutuuko demokratia taipumaan jatkuvien kriisitilanteiden edessä? Kaikkiin näihin skenaarioihin viranomaiset ja tutkijat ovat jo varautuneet. Ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen, kaupunkiympäristöpolitiikan professori Sirkku Juhola ja tutkija Paavo Järvensivu pohtivat, millainen on tulevaisuuden Suomi ja tulevaisuuden suomalaisten hiilineutraali arki. Yle Kioskin ilmastotoimittaja Timo “Wilderness” Korpi kertoo, millaista on elää sellaista arkea jo nyt. Tapahtumassa katsotaan Timo Korven Ilmastouutiset -sarjan ensimmäinen jakso, jonka löydät täältä: https://areena.yle.fi/1-50007698 Tiedekulmassa 27.3.2019 nauhoitetun keskustelun vetää Ville Blåfield. Tilaisuus on osa Hope for Globe -ohjelmasarjaa: www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohj…ma/hope-for-globe

13 Apr 20191h 3min

Epäreilu ilmasto

Epäreilu ilmasto

Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti tai noudata valtioiden rajoja. Globaali eriarvoisuus tekee osasta ihmisiä muita haavoittuvaisempia ja vaikuttaa heidän kykyynsä varautua esimerkiksi luonnonkatastrofeihin. Miten ilmastonmuutos ratkaistaan koko maailman kanssa? Millainen rooli Suomen tulisi ottaa kehityspolitiikassaan? Globaalin ilmastopolitiikan pelisääntöjä pohtivat ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia ympäristöministeriöstä sekä trooppisen metsänhoitotieteen professori Markku Kanninen ja kehitysmaatutkimuksen professori Anja Nygren Helsingin yliopistosta. Keskustelua luotsaa Reetta Räty ja se on nauhoitettu Tiedekulmassa 21.3.2019. Tilaisuus on osa Hope for Globe -ohjelmasarjaa: www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohj…ma/hope-for-globe

13 Apr 201955min

Kuudes sukupuutto

Kuudes sukupuutto

Lajeja katoaa tällä hetkellä maapallolta jopa tuhat kertaa luonnollista sukupuuttotahtia nopeammin. Miksi kuudennesta sukupuuttoaallosta pitää olla huolissaan ja mitä asialle voi tehdä? Monimuotoisuuden säilyttämisen keinoista keskustelevat Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja Leif Schulman, SYKE:n tutkimusjohtaja Eeva Primmer ja WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder. Tilaisuuden juontaa Minna Pyykkö. Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa 20.3.2019. Tilaisuus on osa Hope for Globe -ohjelmasarjaa: www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohj…ma/hope-for-globe

12 Apr 201951min

Ilmastovaalit

Ilmastovaalit

Tiedekulman vaali-illassa Helsingin yliopiston tutkijat ja neljän suurimman puolueen poliitikot keskustelevat siitä, mitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi pitäisi tehdä juuri nyt. Teemoina ovat mm. energiapolitiikka, metsäpolitiikka ja globaali ilmastopolitiikka. Mukana keskustelussa ovat ympäristöpolitiikan professori Janne I. Hukkinen, kansantaloudellisen metsäekonomian professori Olli Tahvonen ja kehitysmaatutkimuksen professori Anja Nygren sekä poliitikot Miapetra Kumpula-Natri (sd), Oras Tynkkynen (vihr), Kimmo Tiilikainen (kesk) ja Juhana Vartiainen (kok). Tapahtuman avaa Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä ja juontajana toimii Reetta Räty. Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa 28.3.2019. Tilaisuus on osa Hope for Globe -ohjelmasarjaa: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohjelma/hope-for-globe

4 Apr 20191h 30min

Mi­ten brexi­tin käy?

Mi­ten brexi­tin käy?

Vaikka maaliskuun lopun aikaraja lähenee, taistelu brexitistä ei ole päättynyt. Lähteekö Britannia EU:sta ilman sopimusta? Nähdäänkö vielä uusi kansanäänestys? Mitä seurauksia eri skenaarioilla on EU:lle ja Britannialle? Brexit-kysymyksistä keskustelevat yliopistotutkija Timo Miettinen ja väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta. Haastattelussa myös Iso-Britannian Suomen-suurlähettiläs Tom Dodd. Juontajana toimittaja Linda Pelkonen Yle Puheen Politiikkaradiosta. Podcast on nauhoitettu Tiedekulman Pinnalla-tapahtumassa 12.3.2019.

13 Mars 201949min

Populärt inom Vetenskap

p3-dystopia
dumma-manniskor
allt-du-velat-veta
svd-nyhetsartiklar
paranormalt-med-caroline-giertz
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
dumforklarat
det-morka-psyket
sexet
rss-i-hjarnan-pa-louise-epstein
rss-ufobortom-rimligt-tvivel
rss-vetenskapsradion
rss-vetenskapspodden
rss-vetenskapsradion-2
medicinvetarna
rss-broccolipodden-en-podcast-som-inte-handlar-om-broccoli
rss-vetenskapligt-talat
barnpsykologerna
a-kursen
halsorevolutionen