Olen kuvannut sotia yli 15 vuotta – Niklas Meltio

Olen kuvannut sotia yli 15 vuotta – Niklas Meltio

Suomalainen kuvajournalisti Niklas Meltio on kuvannut Syyrian sisällissotaa ja sen seurauksia sekä muita konflikteja, kuten Ukrainan sotaa, yli viidentoista vuoden ajan. Meltion kuvat sekä kerronta valaisevat vaikuttavasti sodan jalkoihin jäävän siviiliväestön kokemuksia. Niklas on seurannut esimerkiksi vuoden 2015 turvapaikkakriisin ihmismassoja, ja pystyy tämän avulla tuomaan pakolaiskeskusteluun arvokkaan ja ymmärrystä lisäävän näkökulman.

Jaksossa käydään läpi Meltion ottamia kuvia ja niihin liittyviä tarinoita, joten suosittelemme katsomaan tämän jakson videokuvan kanssa. Osa kuvista ja tarinoista voivat järkyttää katsojia.

Minkälaista on työskennellä konfliktialueilla, ja miten alueilla liikutaan kuvauskohteesta toiseen? Miten ihmiset – niin siviiliväestö, kapinalliset kuin virkavalta – suhtautuvat kuvattavana olemiseen, sekä minkälaista arkea sodan keskellä eletään? Entä mitä kuvareportteriksi tai konfliktikuvaajaksi haluavan olisi hyvä tietää?


00:00:00 Intro

00:03:55 Syyria, Aleppo ja kapinallisryhmittymät

00:09:37 Miten kuvata konfliktialueilla?

00:15:25 Naissotilaat Qandilvuorilla

00:18:48 Kurdistan ja miinanraivaaja

00:22:45 Suhteet kuvattaviin ja etiikka

00:30:28 Miten kuvauskeikat toteutettiin Syyriassa?

00:35:45 Serbia 2015 pakolaisvirta ja matka turvaan

00:40:25 Unkari, pakolaiset ja viranomaiset

00:46:05 Rajanylityspisteet ja pakolaisten matka

00:55:54 Syyria, vangit ja loikkarit

01:00:37 Syyria, Aleppo, työn vaarallisuus

01:11:17 Vinkit kuvajournalistiksi haluaville

01:18:57 Tarkastuspiste Kurdistanin rajalla 2016

01:21:56 Kuvaajan puolueettomuus

01:28:19 Kurdistan, poliisin erikoisyksikön mukana

01:34:42 Syyria, Dar al-Shifan sairaala

01:39:03 Minkälaisia muistoja kuvat herättää?

01:45:54 Ukraina, sota, separatistit 2014

01:55:37 Onko sodassa sankareita?


📩 YHTEYDENOTOT

aarni@relyonkaide.com

https://www.relyonkaide.com

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(151)

Konkurssin partaalta miljoonabisnekseen sohvilla | Annaleena Hakola

Konkurssin partaalta miljoonabisnekseen sohvilla | Annaleena Hakola

Annaleena Hakola tuli perheyritys Hakola Huonekaluun vuonna 2013, kun yhtiö oli vaikeuksissa ja loppu näytti jo väistämättömältä.Sen jälkeen Annaleena on onnistunut kasvattamaan Hakolaa 400 000 €:n li...

29 Juni 2h 5min

Tyttärestä 100 milj. € perheyrityksen johtoon | Satu Helkama

Tyttärestä 100 milj. € perheyrityksen johtoon | Satu Helkama

Satu Helkama on 1905 perustetun perheyhtiön neljännessä sukupolvessa toimiva omistaja ja esimerkiksi sähköpyöristä, Jopoista ja Skoda-maahantuonnista tunnetun Helkama Emotorin pääomistaja, entinen toi...

25 Juni 1h 49min

Haluaako nuori yrittäjä rikastua? Miten tilitoimisto räjähtää somessa? | Aatu Pulkkinen

Haluaako nuori yrittäjä rikastua? Miten tilitoimisto räjähtää somessa? | Aatu Pulkkinen

Aatu Pulkkinen perusti ensimmäisen yrityksensä 14-vuotiaana ja rakentaa nyt 24-vuotiaana yhtä Suomen nopeimmin kasvavista tilitoimistoista.Mitä nuori yrittäjä ajattelee rikastumisesta, johtamisesta ja...

1 Maj 2h 3min

Mannerheimin vakoojareissu, muistelmat ja tarina sotiemme ulkopuolella | Mika Kulju

Mannerheimin vakoojareissu, muistelmat ja tarina sotiemme ulkopuolella | Mika Kulju

Mika Kulju on suomalainen tietokirjailija ja historioitsija, joka on esimerkiksi kirjoittanut menestysteoksen Raatteen tie - Talvisodan sankaritarina.Haastattelimme Mikaa tuon kirjan pohjalta pari vuo...

25 Apr 2h 15min

Tätä Suomessa ei ymmärretä Kiinasta | Teppo Turkki

Tätä Suomessa ei ymmärretä Kiinasta | Teppo Turkki

Teppo Turkki on suomalainen toimittaja, tietokirjailija ja tutkija.Nauhoitettu 3.11.2025.Hän seuraa intensiivisesti digitaalisen kulttuurin, Aasian talouskehityksen ja yhteiskunnallisten murrosten dyn...

1 Mars 1h 40min

Tunnistatko kriisin merkit läheisessä? | Hannu Loimo

Tunnistatko kriisin merkit läheisessä? | Hannu Loimo

Hannu Loimo on pitkäaikainen kriisityön ammattilainen ja MIELI ry:n kriisivastaanoton tiimipäällikkö Helsingissä. Hannu on vastannut yli kymmenen vuotisen uransa aikana tuhansiin puheluihin, ja tietää...

24 Feb 1h 46min

Liian moni on tottunut olemaan väsynyt | unilääkäri Henri Tuomilehto

Liian moni on tottunut olemaan väsynyt | unilääkäri Henri Tuomilehto

Henri Tuomilehto on unitutkija, univalmentaja ja yksi maailman johtavista unihäiriöpotilaita hoitavista lääkäreistä. Hän on hoitanut yli 15 000 uniongelmista kärsivää potilasta ja tutkinut unta sekä s...

16 Dec 20251h 23min

Kenestä sodassa uutisoidaan? l Rauli Virtanen

Kenestä sodassa uutisoidaan? l Rauli Virtanen

Rauli Virtanen on palkittu toimittaja, kuvajournalisti ja tietokirjailija. Hän on raportoinut viidellä vuosikymmenellä kriiseistä, konflikteista ja sodista eri puolilla maailmaa – Vietnamin sodasta ai...

8 Dec 20251h 59min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
rss-dagen-med-di
24fragor
borsmorgon
dynastin
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
tabberaset
lastbilspodden
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill