#104 Miksi joskus luotan osaamiseeni ja joskus en? Hyvinvoinnin ja osaamisen tunnistamisen yhteys.

#104 Miksi joskus luotan osaamiseeni ja joskus en? Hyvinvoinnin ja osaamisen tunnistamisen yhteys.

Miksi yksi moka voi romahduttaa ammatillisen itsetunnon hetkessä ja yksi onnistuminen nostaa sen aivan uudelle tasolle?

Osaaminen ei muutu päivätasolla mihinkään. Silti kokemus omasta osaamisesta vaihtelee. Välillä luotan itseeni ja ajattelen, että pärjään kyllä. Välillä taas epäilen kaikkea tekemistäni.

Tässä jaksossa pureudutaan siihen, mistä ammatillisen itsetunnon vuoristorata syntyy.

Kuormitus, stressi ja epäonnistumiset voivat kaventaa näkökulmaa niin, että omat virheet korostuvat ja onnistumiset jäävät varjoon. Stressaantunut mieli ei arvioi itseään neutraalisti, se etsii todisteita siitä, että jokin on pielessä. Siksi kolaukset syövät helposti enemmän kuin olisi kohtuullista.

Mutta ilmiö toimii myös toiseen suuntaan. Kun voimme hyvin ja saamme kokea onnistumisia, osaamisemme tulee näkyväksi myös meille itsellemme. Osaamisen tunnistaminen vahvistaa hallinnantunnetta, merkityksellisyyttä ja mielenrauhaa. Se ruokkii perustarvettamme kokea kyvykkyyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Ammatillinen itsetunto ei ole pysyvä ominaisuus. Se on tilanneherkkä tulkinta omasta osaamisesta. Juuri siksi on tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät siihen vaikuttavat, jotta osaamme ottaa etäisyyttä omaan sisäiseen puheeseemme silloin, kun se muuttuu liian mollaavaksi tai toisaalta epärealistisen ylistäväksi.

Tässä jaksossa tarkastellaan:

  • miten kuormitus vaikuttaa osaamisen tunnistamiseen

  • miksi palaute voi toimia korjaavana kokemuksena

  • miten osaamisen tunnistaminen vahvistaa hyvinvointia

  • ja miksi tasapaino osaamisen hyödyntämisen ja kehittämisen välillä on psykologisesti tärkeä

Syvällistä, koskaan horjumatonta itsetuntoa ei ole olemassa eikä sellaista tarvitse tavoitella. Sen sijaan voimme opetella realistista ja armollista suhdetta omaan osaamiseemme.

Osaamisen tunnistaminen ei ole vain työnhaun työkalu. Se on mielenrauhaa rakentava taito.

Jaksot(107)

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

Tekoälystä on tullut monille arjen työpari. Se auttaa ideoimaan, selkeyttämään ajattelua ja etsimään tietoa nopeasti. Tekoäly on tällä hetkellä kuuma puheenaihe myös melkein jokaisessa firmassa. Monel...

29 Huhti 202541min

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

Tämä jakso on sinulle, joka ajattelet, että puhut liian nopeasti, esityksesi rakenne on sekava tai äänesi kuulostaa oudolta. Saatat kantaa itsestäsi uskomuksia, jotka estävät sinua avaamasta suuta sil...

15 Huhti 202539min

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

Kehonkieli vaikuttaa vuorovaikutukseen enemmän kuin arvaamme ja usein jo ennen kuin ehdimme sanoa sanaakaan. Tässä jaksossa puhutaan eleistä, ilmeistä ja kehonkielen vaikutuksesta arjen tilanteissa. M...

1 Huhti 202545min

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

Työpaikalla vietetään iso osa ajasta ja se millaisia suhteita meillä on työkavereihimme, vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme ja työn mielekkyyteen. Mutta millainen on kiva työkaveri ja millainen työkave...

18 Maalis 202525min

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

Tämän jakson aiheena on palaute. Jakson myötä tulet kuulemaan miksi palaute on tärkeää ja miten sitä voi hyödyntää. Saat myös ihan konkreettisia vinkkejä palautteen pyytämiseen. Käsitelen palautetta n...

5 Joulu 202426min

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

Ajattele hetkeä, kun olet juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja ensimmäinen kahvitauko lähestyy. Haluaisit tutustua kollegoihisi, mutta et oikein tiedä, miten aloittaa keskustelu. Tilanne tuntuu hie...

18 Marras 202430min

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

Kuvittele, että esihenkilösi kehuu sinua toistuvasti. Aluksi olet iloinen, mutta pian huomaat, että kehuilla on hintansa. Esihenkilö pyytää sinua yhä useammin tekemään ylitöitä ja ottamaan lisää vastu...

5 Marras 202429min

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

Kuvittele hetki, jossa olet juuri sulkenut toimiston oven takanasi. Olet viettänyt päivän palavereissa, vastannut lukemattomiin sähköposteihin ja yrittänyt keskittyä tärkeään projektiin. Päivä on ollu...

22 Loka 202443min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
taloudellinen-mielenrauha
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-draivi
juristipodi
rss-inspiroivat-naiset
rss-siksi-viestinta