S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi sinua katkeruuteen?

S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi sinua katkeruuteen?

Huomaatko usein, että haaveilu on sinulle vaikeaa? Et uskalla nykyisen realismin rajoissa tavoitella kuuta taivaalta, vaan tyydyt siihen minkä uskot olevan itsellesi mahdollista juuri NYT. Pahimmillaan elät siis elämää, jonka kuski et ole sinä itse ja joka ei koskaan pääse starttaamaan paikasta A paikkaan B. Vuonna 2015 julkaistu tutkimus "Social Psychological and Personality Science" -lehdessä osoitti, että korkeita tavoitteita asettavat henkilöt kokevat vähemmän stressiä ja parempaa terveyttä verrattuna matalampia tavoitteita asettaviin henkilöihin. Nurinkurista? Ei todellakaan.

Miksi meillä sitten on vaikeuksia ajatella suuria? Onko kyseessä opittu tapa, pelko vai yksinkertaisesti kokematon mieli?

Tässä jaksossa sukellamme David J. Schwartzin kirjaan " The Magic of thinking big " -kirjan maailmaan vuodelta 1959. Sen ydinviesti on vakuuttava: uskosi itseesi ja unelmiisi muodostavat perustan niiden saavuttamiselle. Jos pystyt ajattelemaan suuria ja uskomaan omiin kykyihisi, on huomattavasti todennäköisempää, että menestyt. Aloittaa voit ottamalla vastuun elämästäsi. Mikään menestys ei synny syyttelemällä olosuhteita tai muita ihmisiä epäonnistumisista, vaan omista teoista ja päätöksistä vastuun kantamisesta.

Sitä paitsi, aivomme rakastavat haasteita!Jo pelkästään ison tavoitteen sanoittaminen aloittaa aivoissa prosessin, jossa aivot alkavat etsiä väyliä tavoitteen saavuttamiseen- vaikket olisi koskaan ennen tehnyt tai yrittänyt moista! Isosti ajatteleva ihminen voi tutkimusten mukaan myös paremmin ja on onnellisempi. Tästä syystä jengimme heitti haasteeksi tienata yhdessä 20 000€ 20:ssä päivässä.

Miten tuohon sitten pääsemme? Seuraa haastetta instassa!

@naistakomo

@syo. nuku.saasta

@romsronja

@erjarossi

@annapietelin

Onko syksyn tavoitteet vielä saavuttamatta? Mitä jos tämä on se vuosi, kun saavutat tavoitteesi ja enemmänkin? Sinulla on vielä mahdollisuus hypätä mukaan Tulevaisuuden minä -valmennukseen jonka startti on 6.9.

Sinäkin voit muuttaa elämäsi. Tänä vuonna voit vielä :

🔥olla rohkea ja luottaa itseesi

🙏luoda itsellesi uusia tulonlähteitä ja aloittaa omannäköisen arjen rakentamisen kestävästi ja taloudellisesti fiksusti

🧠omaksua ajattelutavan,joka on tuonut meille jo yli

140 000€ liikevaihtoa tänä vuonna

🫶löytää ympärillesi oikeat ihmiset, joiden ansiosta jaksat jatkaa vaikeina hetkinä-ja jotka juhlivat jokaista voittoasi aidosti

Tule mukaan ja osta paikkasi verkkokaupasta!

Jaksot(178)

BONUSJAKSO-  After work naisille - tule, opi ja ole sinä

BONUSJAKSO- After work naisille - tule, opi ja ole sinä

Isot uutiset vaativat oman jaksonsa! Tässä Bonusraidassa puhutaan Erja Rossin kanssa After Work tapahtumasta joka rantautuu Porvooseen marraskuussa. Tapahtumassa olisi tarkoitus puhua mm. unelmista, s...

29 Loka 201913min

S2E3 Tapaaminen pankissa osa 1/2- miten valita pankki? Koska pankkitilin saa avata itse?

S2E3 Tapaaminen pankissa osa 1/2- miten valita pankki? Koska pankkitilin saa avata itse?

Tervetuloa seuraavan jakson pariin, tapaaminen pankissa osa yksi on julkaistu. Tässä jaksossa Ida vierailee Porvoon Osuuspankissa (OP Itä-uusimaa) ja keskustelee Jenni Rifin kanssa. Ida ja Jenni käyvä...

20 Loka 201921min

S2E2 Säästölokakuun kuulumiset ja Cashflow Quadrant- miten raha tienataan

S2E2 Säästölokakuun kuulumiset ja Cashflow Quadrant- miten raha tienataan

Tässä jaksossa paneudutaan Robert T. Kiyosakin Cashflow kvadranttiin. Samalla kerrataan säästölokakuun meiningit. Miten on onnistuttu? Onko tilillä tuhansia euroja? Kuka osaa ehkä käyttää rahaa ja kuk...

13 Loka 201921min

S2E1 Uusi kausi ja säästölokakuu

S2E1 Uusi kausi ja säästölokakuu

Syö Nuku Säästä podi on täällä ja lähtee uusin voimin uuteen alkuun joten nopea selostus Syö Nuku Säästä projektissa on luvassa heti jakson alussa. Jaksossa keskustellaan syksystä ja sen tuomista koke...

30 Syys 201921min

S1E5 Miten saada oma rahakone?  Velka vai varallisuus?

S1E5 Miten saada oma rahakone? Velka vai varallisuus?

Syö nuku säästä podin ekan kauden viimeinen jakso on täällä! Jakso on täysi sillisalaatti joten keskustelunaiheita on monia. (Yläfemma sille että viiden jakson tavoite saavutettiin.) Eka sesonki on ol...

8 Syys 201921min

S1E4 Miksi aloittaa nuorena?

S1E4 Miksi aloittaa nuorena?

Tässä jaksossa saamme kuulla kuulumiset, yksi on lähdössä lomalle kreikkaan ja toinen juoksentelee pankeissa. Jakso on kuitenkin ennen kaikkea täynnä syitä aloittaa säästäminen nuorena. Keskustelussa ...

30 Elo 201922min

S1E3 Budjetointi ja sen salat

S1E3 Budjetointi ja sen salat

Tässä jaksossa Ida ja Ronja keskustelevat budjetoinnista ja sen saloista. Miksi budjetointi on niin tärkeätä ja millä tavoin sitä voi lähteä tekemään? Mihin kategoriaan Netflixin voi heittää? Mikä ihm...

19 Elo 201918min

S1E2 Henkilökohtainen talous- aihe kaikille!

S1E2 Henkilökohtainen talous- aihe kaikille!

Tässä jaksossa puhutaan rahasta helposti ja laajasti Idan ja Ronjan näkökulmasta. Ylä-asteen penkiltä yliopistoon ja siitä suoraan pankkiin Plantagenin kautta. Kenet naurettiin pankista ulos ja miten ...

18 Elo 201919min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rahapuhetta
taloudellinen-mielenrauha
rss-h-asselmoilanen
rss-markkinointitrippi
rss-seuraava-potilas
van-elamaa
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-inderes
rss-myyntipodi
rss-savessa