12. KalloCast: Kaiken voittanut Juha Kivilehto kasvoi urheilijaksi vasta varttuneemmalla iällä

12. KalloCast: Kaiken voittanut Juha Kivilehto kasvoi urheilijaksi vasta varttuneemmalla iällä

KalloCastin 12. jakso on täällä. Viikon jaksossa on vieraana yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä salibandypelaajista eli Classicin Juha Kivilehto. Kivilehto on pelannut salibandya kolmella vuosikymmenellä Suomessa ja Ruotsissa. Puolustaja on juhlinut urallaan Suomen mestaruuksia HIFK:ssa, SSV:ssä, SPV:ssä ja Classicissa. Lisäksi seurajoukkuetasolta löytyy kaksi seurajoukkueiden maailmanmestaruutta ja useita Suomen Cupin voittoja. Kivilehto on kuulnut miesten maajoukkueen vahvuuteen jo pitkään, ja miehen palkintokaapista löytyy neljä MM-kultamitalia. 37-vuotias puolustaja pelasi useamman kauden myös Ruotsin liigassa. Alussa keskustellaan hieman tulevan viikonlopun koitoksesta, kun Suomi kohtaa Ruotsin Espoossa. Samalla Kivilehto kertoo mietteitään maajoukkueurastaan. Keskusteluissa käydään läpi Kivilehdon uraa ja eri seurojen sekä Suomen ja Ruotsin salibandykulttuurin eroavaisuuksia. Tällä hetkellä Helsingissä asuva Kivilehto pelaa tamperelaisjoukkueessa mikä tietysti vaikuttaa esimerkiksi harjoitteluun. Kivilehto on toiminut urallaan myös urheilujohtajana, joten sitäkin aihetta käsitellään erikseen. Kivilehto kertoo myös muun muassa omasta kasvustaan urheilijana ja valottaa sitä millä periaatteella hän jatkaa vielä pelaajauraansa. Isäntinä toimivat Joel Siltanen ja Toni Lötjönen. Löydät jakson myös Acastista ja iTunesista.

Jaksot(329)

26. KalloCast: Kausiennakon sijat 9-14 - "Ainoastaan se ruistaikinakuori on jäljellä kalakukossa"

26. KalloCast: Kausiennakon sijat 9-14 - "Ainoastaan se ruistaikinakuori on jäljellä kalakukossa"

KalloCastin kakkoskauden kakkosjaksossa pureudutaan Salibandyliigakauden 2019-2020 ennakkotunnelmiin. Jaksossa käydään lähtökohtaisesti läpi Pääkallo.fi:n kausiennakkoa, joka julkaistiin tiistaiaamun...

18 Syys 201950min

5. Profeetat: B-poikien karsintojen erikoinen jäähyepisodi ja lähetysten ongelmakohdat

5. Profeetat: B-poikien karsintojen erikoinen jäähyepisodi ja lähetysten ongelmakohdat

Juniorisalibandyn saloihin sukeltava Profeetat jatkaa samalla vanhalla linjalla ja viidenessä jaksossa ollaan jälleen ajankohtaisten juniorisalibandyyn liittyvien aiheiden kimpussa. Ensinnäkin juonta...

16 Syys 201930min

1. Ilmaveivi: Vieraana Lasse Kurronen - avasi loukkaantuneen tähtipakin tilannetta

1. Ilmaveivi: Vieraana Lasse Kurronen - avasi loukkaantuneen tähtipakin tilannetta

Pääkallo.fi:n podcasteja on julkaistu aktiivisesti viime aikoina. Uusimpana podcastina julkaistaan Ilmaveivi, jonka isäntänä toimii Feliks Heikkinen. Ilmaveivin fokus on eritoten naissalibandyssa. MM...

12 Syys 201920min

25. KalloCast: "IFF:n pitäisi pysyä kaukana itse pelistä"

25. KalloCast: "IFF:n pitäisi pysyä kaukana itse pelistä"

KalloCastin kakkoskausi starttaa tymäkällä paketilla. Keskustelunaiheita on useita, mutta suurimman osan jaksoa puidaan mennyttä siirtokesää. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n päätoimittaja...

11 Syys 20191h 28min

4. Profeetat: FBA-hintalapun ihmettelyä ja lajin keskustelukulttuurin puimista

4. Profeetat: FBA-hintalapun ihmettelyä ja lajin keskustelukulttuurin puimista

Profeettojen neljäs jakso palaa vielä hiukan edellisen viikon aihealueeseen eli FBA-toimintaa. Juontajakaksikko pohtii edelleen avoimesti varsinkin toiminnan kulurakennetta. Jari Nissinen ja Tommi Ma...

10 Syys 201928min

3. Profeetat: Huippu-urheilujohtaja kommentoi Maajoukkuetie FBA -toimintaa

3. Profeetat: Huippu-urheilujohtaja kommentoi Maajoukkuetie FBA -toimintaa

Profeettojen kolmas jakso käsittelee vielä jokseenkin junioreiden SM-karsintoja, mutta pääaiheena on yksi iso kokonaisuus. Muutama vuosi sitten lanseerattu Maajoukkuetie FBA -toiminta on paikoin nost...

4 Syys 201931min

2. Profeetat: Karsinnat ja tuore U19-maajoukkue tapetilla – "Tuskin motivaatiosta jää kiinni"

2. Profeetat: Karsinnat ja tuore U19-maajoukkue tapetilla – "Tuskin motivaatiosta jää kiinni"

Pääkallo.fi:n uusi podcast-ohjelma Profeetat jatkaa lähes yliluonnollista sanansaattajan työtään keskittyen erityisesti juniorisalibandyyn ja sen ympärillä pyöriviin ilmiöihin. Podcastin isäntinä toi...

27 Elo 201924min

1. Profeetat: Syynissä junioreiden karsinnat - "Tää antaa pienen mahdollisuuden jopa kikkailla"

1. Profeetat: Syynissä junioreiden karsinnat - "Tää antaa pienen mahdollisuuden jopa kikkailla"

Pääkallo.fi:n uusi podcast-ohjelma Profeetat aloittaa maallisen taivalluksensa tällä päivämäärällä. Ohjelma keskittyy erityisesti juniorisalibandyyn ja ilmiöihin sen ympärillä. Podcastin isäntinä toi...

22 Elo 201924min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
juoksumania
junnut-pelissa
runners-high-podcast
rss-kalju-corner
rss-latkapodi
rss-gillacast
rss-kuninkuusluokka-f1-podcast
rss-piippuhylly
hikinauha
rss-kaukaan-paaty
suomen-f1-podcast
rss-paholaisen-asianajaja-mufc-podcast
rss-235-podcast
rss-liiga-fm
rss-eteenpain-on-menty-jalkapallo-podcast