18. KalloCast: Vieraana legendaarinen ja rääväsuinen manageri Tom Sandell
Pääkallon podcastit14 Maalis 2019

18. KalloCast: Vieraana legendaarinen ja rääväsuinen manageri Tom Sandell

Kevättuulet puhaltelevat KalloCastin studiossa, ja jaksossa numero 18 on vieras, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Yksi koko salibandyhistorian legendaarisimmista managereista, Tom Sandell, tuli kertomaan tarinoita lajin menneistä ajoista, ja kertomaan mitkä asiat ovat pielessä lajin nykytilassa. Sandell toimi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa hyvinkin tunnettujen salibandybrändien VFT:n ja HIFK:n managereina. Kentällä ja sen ulkopuolella sattui ja tapahtui vuosien varrella kaikenlaista. Menestystäkin tuli Suomen mestaruuksien ja Euroopan Cupin muodossa. Lopulta HIFK:n tie vei alasarjoihin, ja Sandell itse on ollut poissa salibandyn pääsarjakuvioista jo yli vuosikymmenen. Sandell tunnetaan suorasanaisena ja värikkäänä persoonana. Hän, SSV:n Kurt "Kurre" Westerlund ja Oilersin Henri "Hexi" Arteva olivat aikoinaan pääkaupunkiseudun sekä koko suomalaisen salibandyn voimatekijöitä. Tuolloin nokittelu ei ollut mitään aivan pientä seurapomojen välillä, kuten Sandell keskusteluissa avaa. Sandell kertoo myös VFT:n ja HIFK:n ajan budjeteista sekä raha-asioista, jotka ovat nykyaikaan peilaten mielenkiintoista tietoa. Viime vuosina Sandell on kritisoinut paljon varsinkin suomalaisen salibandyn, ja sen keihäänkärjen Salibandyliigan tilaa. Hän on suominut erioten Salibandyliiton toimintaa ja avaa kantojaan myös keskustelun lomassa. Jakson alussa pureudutaan myös päivänpolttaviin salibandyaiheisiin. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen sekä vaatimaton salibandypersoona Toni Lötjönen. Viikon jakso tuotettiin jälleen yhteistyössä Gamesaverin kanssa, ja sen teknisenä tukena toimi Anssi Karjalainen. Löydät podcastin myös Acastista ja iTunesista.

Jaksot(329)

Jussila avaa maajoukkuevalintoja: "Jos pelaaja valitaan häntäpään joukkueesta, niin pitää olla ihan poikkeusyksilö"

Jussila avaa maajoukkuevalintoja: "Jos pelaaja valitaan häntäpään joukkueesta, niin pitää olla ihan poikkeusyksilö"

Pääkallon audiohaastattelussa on tällä viikolla vieraana miesten maajoukkueen päävalmentaja Esa Jussila. Mukana marraskuun EFT-joukkueessa on nyt neljä ensikertalaista, ja muitakin mielenkiintoisia n...

31 Loka 202537min

62. Kelpaako piste: Pohdinnassa Superfinaali: "Eiköhän se jossain Urhea-hallissa pelata"

62. Kelpaako piste: Pohdinnassa Superfinaali: "Eiköhän se jossain Urhea-hallissa pelata"

Kelpaako piste? kokoontui viikonloppuna keskustelemaan divarin polttavista salibandyaiheista. Inssi-Divarikautta on taas pelattu muutama kierros eteenpäin ja Kelpaako pisteen koko kolmikko kokoontui ...

27 Loka 20251h 18min

Liljelund avaa MM-kisamuutoksen taustoja: "Suomi ja Ruotsi sanoo, että maajoukkuetoiminta maksaa liikaa"

Liljelund avaa MM-kisamuutoksen taustoja: "Suomi ja Ruotsi sanoo, että maajoukkuetoiminta maksaa liikaa"

Salibandyn MM-kisojen muutokset ovat puhuttaneet viime viikkoina. Tällä tietoa salibandyn MM-kisoja tullaan pelaamaan 2030-luvulla joka neljäs vuosi. Oheissa yli tunnin pituisessa haastattelussa Kans...

24 Loka 20251h 11min

61. Kelpaako piste: Kausikyselyt - "Sarjassa on kaksi salibandyammattilaista"

61. Kelpaako piste: Kausikyselyt - "Sarjassa on kaksi salibandyammattilaista"

Kelpaako piste on jalkautunut divariseurojen pariin kyselyn muodossa. Jaksossa 61 paneudutaan Inssi-Divaripelaajille tehtyihin kyselyyn. Kyselyssä selviteltiin mm. sarjan pelaajien elinkeinoa, lempim...

17 Loka 20251h 22min

60. Kelpaako piste: Avointa keskustelua vedonlyöntikohusta - "Tosi häpeällistä, että sillä tavoin on käynyt"

60. Kelpaako piste: Avointa keskustelua vedonlyöntikohusta - "Tosi häpeällistä, että sillä tavoin on käynyt"

Kelpaako piste? käy jaksossa 60 läpi salibandyn vedonlyöntikohua ja viime viikonlopun otteluita. Alkuun Atte ja Niklas käyvät läpi Aten Pääkalloon kirjoittamaa vieraskynää, jossa hän kertoi omista ve...

3 Loka 202540min

59. Kelpaako piste: O2 puhuttaa: “Onks mitään sisällissotaa ollut?”

59. Kelpaako piste: O2 puhuttaa: “Onks mitään sisällissotaa ollut?”

Kelpaako pisteen jaksossa 59 käydään läpi Inssi-Divarikauden ensimmäisiä kierroksia. Paikalla on koko kolmikko Atte, Niklas & Severi. Näiden lisäksi käydään läpi tuttuun tapaan kuulumisia ja saliband...

26 Syys 20251h 3min

58. Kelpaako piste: Loviisa, Nibacos ja Pirkat uusia joukkueita - löytyykö O2:lle pysäyttäjää?

58. Kelpaako piste: Loviisa, Nibacos ja Pirkat uusia joukkueita - löytyykö O2:lle pysäyttäjää?

Kelpaako pisteen jaksossa 58 on luvassa Inssi-Divarikauden 2025-2026 kausiennakko. Paikalla on koko kolmikko Atte, Niklas & Severi. Jaksossa jäsenet arvioivat omiin rankingeihinsa 14 joukkuetta järjes...

12 Syys 20251h 37min

57. Kelpaako piste: Urhea-hallin sudenkuopat - "Yli kaks tonnia yksittäinen urheilutapahtuma"

57. Kelpaako piste: Urhea-hallin sudenkuopat - "Yli kaks tonnia yksittäinen urheilutapahtuma"

Kelpaako piste? palaa lyhyeltä kesätauolta ja jakso 57 on niin kutsuttu kesäspesiaali. Jaksossa Niklas Niemi ja Atte Silvennoinen käyvät läpi kesän kuumia salibandyaiheita liigasta ja luonnollisesti ...

5 Elo 20251h 38min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
juoksumania
runners-high-podcast
junnut-pelissa
rss-kalju-corner
rss-gillacast
rss-kaukaan-paaty
rss-piippuhylly
rss-latkapodi
rss-ylilyonti
rss-liiga-fm
rss-polkuporinat
rss-ylakuluma
ohjissa
rss-henkisesti-vahva-urheilija-podcast
rss-eteenpain-on-menty-jalkapallo-podcast