# 29. Lähtijät -tutkimus: Miksi me lähdemme?
Lähtijät26 Huhti 2023

# 29. Lähtijät -tutkimus: Miksi me lähdemme?

Lähtijät -podcastin maaliskuussa 2023 toteuttama kyselytutkimus paljastaa, että yli 70% on harkinnut työpaikan vaihtoa viimeisen vuoden aikana. Ymmärtämällä irtisanoutumisten syitä löydetään ratkaisuja kestävämmän työelämän rakentamiseksi. Lähes 3 000 vastauksen perusteella yleisimmäksi irtisanoutumiseen syyksi paljastuu esihenkilön puutteelliset johtamistaidot.

Lähtijät-podcastin ja kahdeksan yhteistyökumppanin - Varma, Suomen Ekonomit, Luoto Company, Sympa, Un/known, Duunitori, iLoom, Sofia Helsinki - Miksi me lähdemme -kyselytutkimuksen vastaukset vahvistavat, että työpaikasta lähteminen on merkittävä työelämää muokkaava ilmiö. Tutkimuksen mukaan viidenneksellä kaikista lähtijöistä ei ole tiedossa seuraavaa työpaikkaa, kun he päättävät lähteä. Uupuminen (64%) ja unihäiriöt (62%) ovat yleisimmin tunnistetut oireet huonosta työssä viihtymisestä.

Nyt tehty tutkimus todentaa podcastiin kerätyistä lähtijätarinoista nousseiden teemojen yleisyyttä ja merkittävyyttä kansallisessa mittakaavassa. Podcastissa on käsitelty johtajuusvajeen, yrityskulttuurin ja toksisen johtajuuden teemoja, jotka nousevat myös kyselytutkimuksessa.

Tutkimuksen pääset lataamaan https://www.lahtijat.fi/tutkimus

Löydät Lähtijät myös myös:

⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠

Spotify: ⁠⁠⁠⁠⁠https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg⁠⁠⁠⁠⁠

Apple podcasts: ⁠⁠⁠⁠⁠https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555⁠⁠⁠⁠⁠

Instagram: ⁠⁠⁠⁠⁠https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y=⁠⁠⁠⁠⁠

LinkedIn: ⁠⁠⁠⁠⁠https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/⁠⁠⁠⁠⁠

Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi.

Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea ⁠⁠⁠⁠⁠Illegal Vision⁠⁠⁠⁠⁠.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(116)

#104. Kasvun vuosi 2026: Mikä sun tavoite tälle vuodelle on?

#104. Kasvun vuosi 2026: Mikä sun tavoite tälle vuodelle on?

Kasvu ei tapahdu toivomalla, vaan se vaatii johtotähdekseen tavoitteen, tuekseen tarinat ja toteutuakseen teot. Vuosi 2026 on nimetty kasvun vuodeksi, ja se tarkoittaa meille jotain paljon isompaa kui...

21 Tammi 1h 16min

#103. Toivoa työelämään vuoteen 2026!

#103. Toivoa työelämään vuoteen 2026!

Tehty kaupallisessa yhteistyössä SD Worxin kanssa.HR ei ole vain kulttuuria ja työilmapiiriä.Tässä Lähtijät-podcastin jaksossa puhutaan siitä, mitä arvoa tuottava HR oikeasti tarkoittaa ja miksi yrity...

31 Joulu 20251h 52min

#102. Isät ja joulu

#102. Isät ja joulu

🎄 Mikä on isän rooli joulussa?Onko hän kinkunpaistaja, kuusenhakija, joulupukin takana piilotteleva hahmo vai kenties se, joka yllättyy lahjoista yhtä paljon kuin lapset? Tässä Lähtijöiden jouluspesi...

17 Joulu 202557min

#101. Suorittavan työn muutos

#101. Suorittavan työn muutos

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tampereen Energian kanssa.Työelämä on muuttunut, mutta onko johtaminen pysynyt mukana?Tässä Lähtijät jaksossa pureudumme työn hiljaiseen vallankumoukseen: suo...

3 Joulu 202556min

Siirtymät: Hetket ja matkat - Menevä Bonus

Siirtymät: Hetket ja matkat - Menevä Bonus

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Menevän kanssa.Tässä jaksossa sukellamme siirtymien maailmaan eli niihin näkymättömiin mikrohetkiin, jotka ovat ennen rakentaneet huokoisuutta, rytmiä ja tila...

26 Marras 20251h 5min

#100. 100's Jakso

#100. 100's Jakso

🎉 Sata jaksoa myöhemmin – Lähtijät-juhla ja matkan läpivalaisu 🎉Lähtijät täyttää sata jaksoa! 💯Se on enemmän kuin osasimme kuvitella, kun vuonna 2022 lähdimme puhumaan työelämästä, jossa kaikilla e...

19 Marras 20251h 10min

#99. Äitien selviytymistarinat

#99. Äitien selviytymistarinat

Tässä erityisessä Lähtijät-livejaksossa sukellamme äitien ja naisten selviytymistarinoihin – suoraan lavalta Mothers in Businessin 10-vuotisjuhlaseminaarista.Leidienergia on käsin kosketeltavaa, kun M...

5 Marras 202546min

#98. Koska Suomi tarvitsee tulijoita!

#98. Koska Suomi tarvitsee tulijoita!

Tämä jakso on kaupallinen yhteistyö Silkkitien kanssa.Suomi on käännekohdassa.Eläköitymisaalto lähestyy hurjaa vauhtia, osaajapula on tosiasia. Samaan aikaan puhumme maahanmuutosta usein väärillä sano...

22 Loka 202559min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
pomojen-suusta
ostan-asuntoja-podcast
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rahapuhetta
rss-ammattipodcast
rss-lentopaivakirjat
inderespodi
rss-lahtijat
rss-bisneksen-pehmea-puoli
rss-sisalto-kuntoon
rss-turvassa-tyopaikalla
sijoituspodi
yrittaja-markkinoi