#41. Tyhjän päälle lähteminen
Lähtijät14 Marras 2023

#41. Tyhjän päälle lähteminen

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rastor-instituutin kanssa. Lähtijät podcastin 41. jaksossa puhutaan tyhjän päälle lähtemisestä eli siitä, kun irtisanoudutaan ennen kuin näköpiirissä on seuraava työpaikka tai suunnitelmaa tulevasta tai otetaan eropaketti vastaan ja jäädään tyhjän päälle. Jaksossa asiantuntijoina toimivat: Rastor-instituutin liiketoimintajohtaja Katri Kanerva sekä Työelämän muutokseen erikoistunut asiantuntija Miia Savaspuro, joka on kirjoittanut kaksi tietokirjaa: toisen itseohjautuvuudesta vuonna 2019 ja toisen pandemian jälkeisestä työelämän murroksesta, julkaistiin tänä keväällä 2023. Tyhjän päälle lähteminen on yleisempää kuin voisi päätellä, sen verran vähän aiheesta puhutaan. Useimmin keskusteluun nousevat ääritapaukset, joissa yritykseen jääminen on ollut aivan mahdotonta mm. työkuorman, arvoristiriitojen, työilmapiirin takia. Mutta tyhjän päälle saattaa päätyä myös tilanteissa, joissa yritys tarjoaa eropaketteja irtisanomisten sijaan tai joissa nykyinen työ ei mahdollista joustoa ja oman näköisen toteuttamista. Vaikka tyhjän päälle jääminen voi tuntua pelottavalta, on se myös mahdollisuus miettiä, uransa suuntaa, kouluttautua uudelleen ja etsiä töitä uudelta alalta. Tukea pohdintoihin saa mm. coachingista, uravalmennuksesta, uudelleen koulutuksista ja muista rekrytointiin tähtäävistä koulutusohjelmista. Näistä aiheista studiossa keskustelevat, Liisa Holma, Ulla Jones ja Minna Ruusuvuori Löydät Lähtijät myös myös: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Spotify: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Apple podcasts: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Instagram: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y=⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ LinkedIn: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi. Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Illegal Vision⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(116)

#59. Sitoutumista edistävä johtajuus - tutkimuksen julkistus

#59. Sitoutumista edistävä johtajuus - tutkimuksen julkistus

Vuoden 2024 Lähtijät -tutkimus on ulkona! Liity seuraan Ullan, Minnnan ja Liisan kanssa studioon, kun puramme tutkimuslöydöksiä ja peilaamme niitä yhdessä Eilakaislan myynti ja markkinointijohtajan, ...

8 Touko 202455min

#58. Omat esihenkilömokat

#58. Omat esihenkilömokat

Tässä jaksossa sukellamme syvälle johtajuuden häpeällisempään puoleen, pureutuen esihenkilöiden mokiin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisiin ja työyhteisöihin. Emme kuitenkaan puhu mokista yleises...

1 Touko 20241h 7min

#57. Ikäkapina

#57. Ikäkapina

Lähtijät tarttuu kevään 2024 kuumaan aiheeseen eli ikädiversiteettiin ja siihen miten vaikeaa Suomessa on työllistyä, jos sattuu olemaan yli 55 vuotias. Jaksossa studiossa vieraana Ikäkapinan kasvot, ...

24 Huhti 20241h 8min

#56. Digitalisaatio – voisko vähempää kiinnostaa?

#56. Digitalisaatio – voisko vähempää kiinnostaa?

Jakso on kaupallinen yhteistyö Aalto EE:n kanssa. Digitaalisuus sitä, teknologia tätä - mutta mistä oikein on kyse? Vaikka teema ei heti tuntuisikaan rokkaavan - EVVK - onko aiheesta syytä kiinnostua?...

17 Huhti 20241h 3min

#55. Menopaussin vaikutus naisten (työ)elämään

#55. Menopaussin vaikutus naisten (työ)elämään

Jakso on kaupallinen yhteistyö Pihlajalinnan kanssa. Tartumme tässä jaksossa aiheeseen, joka on usein sivuutettu tai vähätelty yhteiskunnassa: menopaussin todellinen vaikutus naisten elämään, erityis...

10 Huhti 20241h 9min

#54. Johtajanaiset

#54. Johtajanaiset

Lähtijät kiinnostui Helen Metsin haastattelusta Helsingin Sanomissa. Haastattelussa Ahlströmin toimitusjohtaja toteaa, että oli Suomeen muuttaessaan hyvin pettynyt siihen miten vähän Suomessa on naisi...

3 Huhti 20241h 9min

#53 - Inhimilliset muutosneuvottelut, onko sellaisia?

#53 - Inhimilliset muutosneuvottelut, onko sellaisia?

Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sarasen kanssa. Tässä jaksossa puhumme muutosneuvotteluista ja pohdimme, voiko muutosneuvotteluita johtaa inhimillisesti. Muutosneuvotteluita tarvitaan t...

27 Maalis 20241h 1min

#52 - Kun sairastuminen muuttaa suunnitelmat

#52 - Kun sairastuminen muuttaa suunnitelmat

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Pihlajalinnan kanssa. Lähtijät 5. kauden kakkosjaksossa käsitellään vakavan sairastumisen vaikutuksia työelämään ja uraan. Keskustelemme siitä, miten oma, lä...

20 Maalis 20241h 8min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahamania
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
rss-sami-miettinen-neuvottelija
sijoituspodi
rss-lahtijat
rss-lentopaivakirjat
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-kaikki-koroista
rss-sisalto-kuntoon
rss-yritys-ja-erehdys
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu