#65. Stressi, kiire ja antisäätäjä
Lähtijät19 Kesä 2024

#65. Stressi, kiire ja antisäätäjä

Lähtijät oli alkuvuodesta yhteydessä Anna Perhoon ja pyysi tältä apua stressinhallintavalmennuksen muodossa. Viidennen kauden viimeisessä jaksossa juttelemme Annan kanssa yhteisestä matkastamme, stressistä ja kiireestä ylipäätään. Pohdimme miten eri tavalla meistä jokainen stressiin reagoi, ja avaamme miten olemme pyrkineet löytämään parempaa tapaa hallita työmääräämme. Anna puolestaan jakaa ajatuksiaan ja pohdintojaan yhteiseltä matkaltaan raaka-rehellisesti. Kesän kynnyksellä jaamme myös miten meistä jokainen valmistautuu tulevaan lomakauteen ja millaisia erilaisia keinoja meillä on varmistaa, että pääsemme lomalla todella irti arjesta. Lähtijät on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet.Tuotamme myös aiheeseen liittyvää tutkimusta ja osallistumme aktiivisesti keskusteluun medioissa ja somekanavissa. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.Löydät Lähtijät myös:⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Spotify⁠⁠⁠⁠⁠⁠Apple podcasts⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠LinkedIn⁠⁠⁠⁠⁠ ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fiLähtijät-podcastin tuottaa ⁠⁠⁠⁠⁠Hear Hear Media.

Jaksot(112)

# 23. Irtisanomisen stigma

# 23. Irtisanomisen stigma

Lähtijät -podcastin 3. kauden kakkosjaksossa käsitellään tunteita herättävää aihetta - irtisanomisen stigmaa. Palaamme aiheeseen, sillä se nousi kauden kaksi lopussa kerätyssä kuulijapalautteessa mer...

15 Maalis 202350min

#22. Mitä kaikkien pitäisi tietää työhön liittyvistä sopimuksista ja neuvoitteluista

#22. Mitä kaikkien pitäisi tietää työhön liittyvistä sopimuksista ja neuvoitteluista

Jakso on kaupallinen yhteistyö Suomen Ekonomit kanssa. Lähtijät -podcastin kolmas kausi alkaa! Kauden ensimmäisessä jaksossa käsitellään työsopimusjuridiikkaa ja -neuvotteluja eli mitä kaikkien pitä...

8 Maalis 20231h 6min

#21. Joulubonus 2/2: #liikaa

#21. Joulubonus 2/2: #liikaa

Kaupallinen yhteistyö K-ryhmän kanssa. K-ryhmän maksamat varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Mieli ry.:n toimintaan. Voit myös omalta osaltasi auttaa meitä Lähtijöitä tukemaan suomalaista mielenterve...

22 Joulu 202258min

#20. Joulubonus 1/2 - Kun olet #liikaa (naisena) työelämässä

#20. Joulubonus 1/2 - Kun olet #liikaa (naisena) työelämässä

Kaupallinen yhteistyö K-ryhmän kanssa. K-ryhmän maksamat varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Mieli ry.:n toimintaan. Voit myös omalta osaltasi auttaa meitä Lähtijöitä tukemaan suomalaista mielenterve...

21 Joulu 202257min

#19. Syyskauden päätösjakso

#19. Syyskauden päätösjakso

Lähtijöiden syyskauden päätösjaksossa pohditaan kulunutta kautta ja siinä käsiteltyjä teemoja. Lisäksi kuunnellaan teidän ihanien kuulijoiden ääniviestejä, pohdintoja vuoden päättyessä sekä annettuja ...

14 Joulu 202246min

#18. Kohti kukoistusta - bloom lähteminen

#18. Kohti kukoistusta - bloom lähteminen

Kaupallinen yhteistyö Rastor-instituutin kanssa. ”Bloom” lähteminen - ei lähdetä pois ”doomista”vaan kohti uutta kukoistusta. Nämä lähtijät hakevat paikkaa, jossa puhjeta kukkaan ja kasvaa. Ihmiselle ...

7 Joulu 202250min

#17. Pako palkkatyöstä

#17. Pako palkkatyöstä

Lähtijät -podcastin uusimmassa jaksossa pohditaan, miksi työurat lyhenevät? Näyttää siltä, että yhä useampi haluaa nelipäiväistä työviikkoa, varhaista eläköitymistä, elämää ilman työtä. Mutta miksi ty...

30 Marras 202257min

#16. Itsensä johtaminen ja tiimiläistaidot

#16. Itsensä johtaminen ja tiimiläistaidot

Kaupallinen yhteistyö Sympa kanssa.  Miten tiimiläinen voi johtaa - mitä tarkoittaa että kuka vain voi olla johtaja? Miten voi johtaa ylös, alas ja sivuille? Voiko tiimiläinen vaikuttaa tiiminsä kultt...

23 Marras 202250min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-sisalto-kuntoon
rahapuhetta
rss-lahtijat
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
juristipodi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli